Syntisen hyvää soppaa

Tunnollinen työntekijähän sairastaa vapaapäivinä. Mutta olen jopa iloinen tästä flunssasta, sitä on kauan odoteltu! Saan myös hyvän syyn olla kotona ja keskittyä koulutehtäviin. Pienessä kuumehoureessa huomaan olevani myös tehokas; olen jo kolme koulutehtävää palauttanut ja yksi melkein valmiina! 
Not bad at all. 

Aiheet ei kyllä ole ollut niitä kevyimpiä mahdollisia, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Jotenkin taas ymmärtää entistä paremmin sen, että on valinnut oikean alan. 


Kaiken kaikkiaanhan tämä on yksi tämän syksyn (ehkä elämäni) piinaavimmista viikonlopuista. Eikä sitä auta yhtään se, että herää aikasin ja päivät tuntuu loputtoman pitkiltä sen vuoksi. Maanantaina siis pitäisi tulla tieto siitä, että saatiinko viisumi vai ei. Tai oikeammin: saiko rakkaani viisumin vai ei. Eli toisinsanoen maanantaina tulee tieto siitä, saadaanko mahdollisuus rakentaa elämää yhdessä nyt. Eli ei millään lailla odotettu tieto, ei siis yhtään pyöri päässä tuo ajatus. 
Maanantaina olen siis joko maailman onnellisin tai onnettomin ihminen. Jollain tapaa tuo viisumiasia määrittää olemista aika paljon tällä hetkellä. Voi romahtaa joksikin aikaa pohja kaikelta, jos sitä ei saadakaan. Mutta nyt yritän taas hetkeksi unohtaa sen (ei mikään helppo juttu..). 


Ajatustyön, koulujuttujen ja sairastamisen lomassa sain myös aloitettua peiton tekemisen. Tai oikeastaan aloitin kyllä jo aikaa sitten, mutta nyt se alkaa näyttää jo peitolta! Ja itsekehu haisee, mutta valitsinpa ihanat syksyiset värit tähän tekeleeseen. Kun nyt saisi tuon valmiiksi niin voisi taas tekaista parit villasukat. Alkaa meidän afrikan miehillä varpaita palelemaan kylmät ilmat. 


Viimeisenä, ei suinkaan vähäisimpänä, pakko jakaa tämä ihana keitto-ohje: 

Bataattikeitto

1,5 litraa vettä
1-2 bataattia (n. 1 kg)
2-3 porkkanaa
1 sipuli
1/3 pkt voimakasta koskenlaskijaa

+ mausteita

Kuori ja paloittele vihannekset kiehuvaan veteen. Keittele n. 20 minuuttia. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa juusto pieninä palasina ja anna sulaa joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella hyvin ja lisää mausteet.

Siis ihan pyhä yksinkertaisuus on tuo keitto. Ei mitään salaista ainesosaa tai muuta, mutta ah niin hyvää! Ja ihanan syksyistä. Kun nautiskelee tuoreen ruisleivän tai itse leivottujen sämpylöiden kanssa, niin ei sen parempaa olekaan. 

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.