Laiska lauantai

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Leppoisan lauantai päivän kruunaa hyvä ystävä ja kesäinen Helsinki. Paljon on erilaista meininkiä tarjolla tänä viikonloppuna. Me päätettiin nauttia päivästä puistossa musiikkia kuunnellen. Maailman hämmentävin juontaja oli Koffin puistossa Bassline Festavalilla. Todella kumma tapaus. Ihan hauska kylläkin. Mutta eipä sitä juontajaa paljon onneksi tarvinnut kuunnella, kun oli hyvää seuraa ja musiikkia. Harmittaa kyllä, että Ronya jäi näkemättä! Tuo Sini Sabotage ei ihan mun lemppareita kuitenkaan ole..

Pääsin myös vihdoin kirjakauppaan, ja mukaan tarttui kuusi uutta opusta. Maltan tuskin odottaa, että pääsen näitä kahlaamaan läpi! Varsinkin tuo Khaled Hosseinin uutukainen polttelee näppejä. Onhan Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa kenties parhaita kirjoja, joita olen lukenut. On siis odotukset korkealla myös tämän uusimman suhteen. 


Taidankin viettää lauantai-iltani suunnitellen ensi viikon leipomuksia ja nauttien hyvästä kirjasta.



Kesäretkiä

torstai 27. kesäkuuta 2013

Alunperin ajatuksena oli viettää viikkoni Rovaniemellä. Hieman haaveilen, että pääsisin näkemään sen ihmeen kun aurinko ei laske ollenkaan. Tänään viimeksi ihmettelin sitä, että kuin mahtava maa tämä oikeasti on! Löysin Forecan sivuilta sellaisen päivän sää karttajutskan, missä näkee kuinka pitkä päivä kulloinkin on. Tänään Helsingissä aurinko nousi klo: 3:56 ja laski 22:49. Eli päivän pituus oli 18 tuntia ja 53 minuuttia. Olin ihan innoissani, kun löysin tuollaisen tiedon. Mutta siis, asiaan. Rovaniemelle en kuitenkaan tällä viikolla ikinä päätynyt. Olisin lennähtänyt Helsingistä sinne, mutta hitsi vie ei ollutkaan lentoja maanantaille! Tai oli. Mutta Finnairin ihan hirmu kalliita sellaisia. No jatketaan Rovaniemen reissun suunnittelua. Harmitti kyllä niin vietävästi, kun siellä olisi rakkaita joita tahtoisi nähdä.

Mutta hetken mielijohteesta sitten, kun oli kuitenkin vapaata, ajelin keskiviikkona Imatralle tapaamaan yhtä rakkaistani. Ja oli kyllä loistava ajatus. Harvemmin, eli ei ikinä, tule tuolla päin Suomea liikuttua ja aukeni taas kyllä monta uutta puolta Suomen maasta. Kamalasti on nähtävää tässäkin maassa. Pitäisi enemmän kierrellä ja kaarrella.

Imatralla käytiin ihastelemassa kosken kuohuja. Nähtiin jopa hiisi! Se oli vähän pelottava kyllä. Mutta onneks ei päälle käynyt. Ja Valtionhotelli vakuutti kyllä ulkoisesti minua sen verran, että seuraavan kerran taidan varata huoneen sieltä. Tällä kertaa majoituin ihan vaan ystävän sohvalla, mikä ei ollut ollenkaan huonompi vaihtoehto. Eksyin myös Virkkuukoukkusen liikkeeseen, mistä saattoi jotain pientä tarttua matkaan. Arvoin kaupan ulkopuolella, että mennäänkö vai ei. Ei olisi kannattanut. Olisi tullut halvemmaksi!

Imatrankoski kuohuu

Imatran Valtionhotelli


Keskiviikkona ajeltiin vielä Lappeenrantaan katselemaan hiekkalinnaa ja Saimaan kanavaa. Huisin mahtava tuo hiekkalinna! Aiheena tänä vuonna siis Kalevala. Ja petollisesti siellä oli myös kivoja käsityökojuja, joista saattoi muutama koru myös tarttua mukaan. Kanavallakin oli juuri laiva sulussa, niin nähtiin sekin toiminnassa. 

Kalevalaa hiekkalinnan muodossa



Ihana Imatra ja ystävät jäivät jo taakse. Mutta muistot jää taas elämään. Ja takaisin pitää päästä! Täytyy seikkailla lisää. Onneksi tänään oli vielä ihan mahti työpäivä. Huominenkin vaikuttaa lupaavalta ja viikonlopuksi saan yhden rakkaan kyläilemään ja vietetään Helsinki viikonloppua toivottavasti auringosta nauttien. 


Good morning Monday

maanantai 24. kesäkuuta 2013



Yksi yövuorojen iloja on, että saa tuusailla keittiössä ihan ajan kanssa. Tämän yön saavutuksena sämpylöitä ja pullaa. Ja onni on se, kun taikina kohoaa ja onnistuu! Mikään ei käy ketuttaan enempää, kuin se, että taikina ei kohoa. Tänä yönä onni oli onneks mun puolella. 


Mun pullat harvoin on mitenkään supernättejä. En vaan yksinkertaisesti osaa tehdä sellasia söpöjä korvapuusteja, vaan aina teen niin kuin äiti on opettanut. Ja ihan sama ! Hyvältä ne maistuu kuiteskin. Tein eka kertaa pullataikinan ilman kananmunaa, ja pakko kyllä sanoa että en enää jatkossa laita kananmunaa ikinä. Jotenkin pehmeämpi ja mukavampi rakenne. 

Kaunista maanantaiaamua siis. Tässä talossa tuoksuu pulla. 
Siihen on hyvä herätä. 

Yöttömiä öitä

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Toivoin jo toukokuussa, että saisin olla juhannuksen töissä. Olin edellisenäkin vuonna. Täytyy myöntää, että on helpottavaa olla töissä tällaisina juhlapyhinä = Ei tarvitse miettiä, että mitä tekisi ja kenen kanssa. Voi vaan sanoa kaikille "sori, oon töissä". Hahaa. Olen siis mukavuudenhaluinen myös sen suhteen. Ja toisekseen, saahan tästä rahaa. Ajatus, mikä motivoi ja piristää. Siispä, kun muut kuumeisesti viime viikolla tekivät juhannusvalmisteluja ja miettivät, että mitä sinne mökille nyt piti vielä ostaa ja onko kaikkea nyt varmasti tarpeeksi jajaja. Minäpä vietin tämän ajan rentoutuen. 

Vietin muutenkin viikkoni oikein rennoissa merkeissä Jyväskylässä. Tai ainakin ajatuksen tasolla rennosti. Oikeastihan oli koko ajan kiire ja toivoin, että vuorokauteen saisi muutaman lisätunnin. Liika hankalaa on yrittää mahduttaa muutamaan päivään monet treffit ystävien kanssa ja asunnon tyhjennys/siivous. Mutta koska olen onnistunut kehittämään itsestäni organisoinnin mestarin ja oppinut, ettei stressaamalla tule tuloksia, onnistuin tapaamaan kaikki ketä pitikin (melkein) ja asuntokin saatiin tyhjäksi. Tosin vakuutuin jälleen kerran siitä, että en varmasti tule seuraavaan viiteen vuoteen muuttamaan! 

Perjantaina sitten jätin Jyväskylän taakseni, luovutin avaimet seuraavalle asukkaalle ja suuntasin auton nokan takaisin kohti Helsinkiä. Mitä etelämmäksi tulin, sitä pilvettömämmäksi muuttui taivas ja vähäisemmäksi liikenne. Juhannusöihin varauduinkin sitten kasalla hömppäkirjoja. Saa uppoutua täydellisen kauniiden naisten ja komeiden miestin elämään. Unohtaa hetkeksi omat arkiset ajatukset. Nora Roberts viihdyttää aina. Ja tempaisee mukaansa! Ja aina on onnellinen loppu. Mikäs sen piristävämpää.

Elämäni valo


Hieman onnistui rakas pikku piskini masentamaan viikkoani. Ei meinaan ollut vintiö ihan yhtä onnellinen jälleennäkemisestämme, kuin minä. Tai haluan uskoa että oli, mutta osoitti vain mieltään. Ei huomioinut pikku neiti minua mitenkään, mulkoili vaan kauempaa. Hiukan näpäytti siitä, että on joutunut asustelemaan vanhempieni luona. Vaikka melko loisteliaat oltavat siellä taitaa olla, kun kaikki toiveet toteutetaan ja huomiota saa kun haluaa. Onneks rakkaani hieman leppyi viikon kuluessa. Saattaa vaan olla, että seuraavan kerran kun tapaamme on taas jäistä kohtelua tiedossa. Onneksi pian myös vintiö muuttaa kanssani Helsinkiin. 




Omenalettuja

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Töissä sain taas hetkellisen inspiraation nähdessäni nahistumaan jääneitä omenia. Kun kaapissa vielä oli kondensoitua maitoa (minkä vuoksi aloin himoitsemaan kinuskia) ja jäätelöäkin teki mieli, niin päätin kokeilla uusia reseptejä. Näistä aineksistahan sitten muodostui omenaohukaisia. Oli suhteellisen onnistunut kokeilu ! Suosittelen makeannälkään. Ja mietin jo mielessäni, että tätähän voi varioida ihan loputtomiin. Mitä hedelmää nyt sattuu pöydältä löytymään, mangolla ainakin voisi tulla aikas hyvä. Itse käytin tätä Valion ohjetta pohjana: omenaletut.

Omenaletut (n. 12 isoa lettua)

2 munaa
2 prk kermaviiliä
n. 75 g voita sulatettuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
3 rkl sokeria

3 omenaa ohuina viipaleina

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää kermaviili, sulatettu voi sekä kuivat aineet seoksena. Sekoita tasaiseksi.

Kuumenna pannulla nokare voita. Annostele taikinasta kauhallinen pannulle. Taikina ei leviä pannulle samalla tapaa kuin normaali lettutaikina, itse levittelin hieman lastalla. Päälle lado omenaviipaleita oman maun mukaan ja paistele kypsäksi molemmin puolin.

Kaveriksi keittelin letuille kondensoidusta maidosta kinuskia ja lisäksi tarjoilussa oli mukana vaniljajäätelöä. Nam ! 

Sunnuntai-illan iloksi vielä:


Onni

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit` ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Eino Leino


Kysymys, jota joutuu nykyään pohtimaan päivittäin. Mitä onni on? Mistä olen onnellinen? Saanko olla onnellinen? 

Jotenkin suomalainen mentaliteetti on tuota, mitä Eino Leinokin tuo esiin. Jos on onnellinen, ei sitä tulisi näyttää ja huutaa vaan se tulisi pitää omana tietonaan. Ei ole soveliasta olla onnellinen. Ja ehkä se on juuri se tämän yhteiskunnan suurin ongelma. 

Ajatus siitä, että onni olisi jotain joka tulisi pitää piilossa on ainkin minun mielestä suunnattoman väärin. Eikö onni ja onnellisuus ole juuri sellaisia asioita, joita tulisi tuoda esiin ja niistä tulisi kertoa kaikille? Eikö muiden ihmisten onni tuo itsellekin onnea. Ainakin itse tuntuu siltä; mikä tekisi minut onnellisemmaksi kuin se, että ihmiset, rakkaani ympärilläni, ovat onnellisia. 

Mediassa tuodaan jatkuvasti esille sitä, miten Suomi on maailman paras maa siinä ja tässä ja täällä on maailman onnellisimpia ihmisiä. Kuitenkin kun katson ympärilleni, en näe tästä mitään todisteita. Päinvastoin, jatkuvasti kuulee vaan miten ihmiset purkavat pahaa oloaan. Eikö se luo ympärille vain lisää toivottomuutta ja onnettomuutta. Jos taas muistettaisiin olla kiitollisia siitä, mitä meillä on ja onnellisia myös arjen pienistä asioista, se vaan lisäisi onnellisuutta ympärillämme. 

Kuitenkaan ei muisteta niitä pieniä asioita, jotka tekee meidät onnellisiksi. Koko ajan vaan tavoitellaan uusia asioita, eikä pysähdytä katsomaan sitä, mitä meillä jo on. Jotenkin kaikessa keskustelussa nousee esille vain se, mikä on huonosti, ei se mikä on hyvin. 

Itse olen huomannut, että on paljon asioita, joista emme edes osaa olla onnellisia. Esimerkiksi vapaus; meillä on vapaus tehdä lähes mitä haluamme, meillä on vapaus matkustaa ja nähdä maailmaa, meillä on onni olla osa hyvinvointiyhteiskuntaa ja nauttia sellaisista asioista, joista moni muu tässä maailmassa vaan haaveilee. Esimerkiksi opintotuki; me valitetaan siitä, että meille maksetaan kun opiskelemme koulussa joka on meille ilmainen. Ei osata olla tyytyväisiä asiasta, vaan vaaditaan lisää. Kuinka monessa maassa on asiat niin naurettavan hyvin, kuin meillä? Ei kauhean monessa. Valitetaan siitä, että Suomeen tulee maahanmuuttajia jotka vie meidän työt ja rahat. Ihanko oikeasti? Ollaanko me niin naurettavan itsekeskeistä kansaa, että ei suotaisi samoja mahdollisuuksia kenellekään muulle? Se tuntuu pahalta. Plus että tämä itsekeskeinen kansakunta kaatuisi melko nopeasti tätä menoa, ilman maahanmuuttajia. Vaikka tuntuu tyhmältä sanoa se, niin minusta ainakin tuntuu että moni asia lakkaisi toimimasta ilman heitä. Suomalaiset alkaa olla omasta mielestään liian hyviä esimerkiksi tekemään tiettyjä töitä. Omanarvontuntoako? Tuskin. 

Olen kohdannut monta ihmistä, joilla on paljon vähemmän kuin meillä, mutta jotka silti ovat löytäneet sen mitä meistä jokainen tavoittelee: onnen. Ihmisiä, jotka osaavat olla onnellisia. Osataanko me olla onnellisia? 

Päätettiin ystäväni kanssa, että kerran päivässä lähetämme toisillemme viestin/kuvan jostain asiasta, joka meidät on sinä päivänä tehnyt onnelliseksi. Sen kautta aloin miettimään asioita, jotka tekee minut onnelliseksi juuri nyt. Ja niitä asioita löytyi ihan loputon lista. Päätin myös sen, että tästä eteenpäin näytän onneni. Kerron siitä vaikka kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Huudan siitä koko maailmalle. Ja muistan myös sen, että onnen tuovat arjen pienet asiat. 

Opetellaan olemaan onnellisia.





Arjen pieniä iloja

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Aamulla ajattelin, että vietän tylsän päivän mököttäen kotona. Aina ei käy niin kuin suunnittelee.. 

Onnistuin vihdoin, viikon kovan yrittämisen jälkeen, suuntaamaan auton kohti IKEAa. Ja tehokkaasti käytetyn puolen tunnin shoppailukierroksen jälkeen mukaan tarttui tv-taso sekä lipasto. Toinen lipasto jäi itsepalveluvaraston hyllyyn kun aloin epäilemään autoni tilavuutta. Ihan turhaan. Hyvin se olis sinne mahtunut vielä. Mutta ensi kerralla sitten. Täytyy ensin jollain kirveellä laittaa tuo yläkerran kaappi palasiksi. Mysteeri alkaa olla se, miten tuo kaappi on tuonne yläkertaan ylipäätänsä saatu? Tahtoisin tavata sen ihmisen, joka on onnistunut sen sinne sijoittamaan (sama tyyppi vois sen onnistua purkamaan..). Yksi vaatekaappi pilaa ihan täydellisesti mun sisustussuunnitelmat! Luotan tällä hetkellä ainoastaan siihen, että mun maailman paras remonttimies keksii miten sen saa alas.

IKEA on muuten kiva ostospaikka, mutta tuo tavaroiden kasaaminen.. Onhan se kiva, että on litteetä pakettia ja kaikkee, mutta aaaaaa kun kaiken pitää olla siinä sadassa palassa. Melko tehokkaasti onnistuin kuitenkin jo kasaamaan tuon tv-tason. Nyt alkaa taas vähän enemmän näyttämään kodilta tämä paikka. Huomisen iloksi jäi lipaston kokoaminen (hajoilen jo nyt siihen laatikoiden kokoamiseen..). 

Maanantain kruunasi yllättävä viesti ystävältä, että hän on suuntaamassa Helsinkiin. Päädyttiin sitten tyttöjen kanssa syömään nepalilaista ruokaa. On se aina vaan niiiiiin hyvää. 

Mutta se pointti; oon pelottavasti alkanut nauttimaan julkisilla matkustamisesta. Aiemmin kun aina vihannut erityisesti bussilla matkustamista, erityisesti Jyväskylässä. Enkä kyllä vieläkään lopeta Jyväskylän Liikenteen dissaamista. Ei se vaan toimi ja on ihan naurettavan kallis. Nojoo. Mutta täällä pääkaupunkiseudulla julkinen liikenne toimii, ja helpottaa kummasti elämää. 

Mutta miksi bussilla matkustaminen on niin kivaa? No ihmisten takia! Ihan mahtavaa seurata ihmisiä bussissa. Ja salaa kuunnella niitten juttuja (weird, I know.). Tänään mun iltaa piristi kaks teinityttöä. Selvisi se, että ei oo oikeaoppista sanoa: Isän/isin kaverin lapset. Oikeasti pitää sanoa: Faijan frendin muksut. Tätä tyttö pohtivat pitkän aikaa. Ja toisekseen: Tiätsä? Joka väliin! Tiätsä? Välillä tuli pitkä juttu ja se oli jo ohi, mutta sitten hetken päästä kertoja muisti lisätä loppuun; tiätsä? Veikeetä oli kuunnella tarinoita, kun samassa lauseessa saattoi ainakin viidesti tulla; tiätsä? Minun oli vaikea olla hetkittäin nauramatta, yritin coolisti leikkiä lukevani kirjaa. Täytyy varmaan alkaa vierailla tuolla keskustan suunnilla useammin ihan vaan bussilla matkustamisen ilosta. 

Mut tiätsä? Tästä päivästä tuli lopulta ihan hyvä päivä.

Ihania vapaapäiviä ja ikävää

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kun koko kevään kaikki vapaa päivät käytti käytännössä koulutehtävien tekemiseen, on ollut ihanaa nauttia vapaista niin, ettei ole mitään tekemistä. Laskeskelin tuossa ennen vapaita, että tein kevään aikana 26 koulutehtävää + opinnäytetyön. Sen lisäksi onnistuin jotenkin tekemään myös 7 viikon harjoittelun, aloittamaan työt sekä muuttamaan. Tosin muutosta täytyy kyllä kiittää äitiä, ilman ei olis onnistunut millään moinen suoritus. Pakkaaminen on hankalaa, kun pakattavat tavarat on 270 kilometrin päässä. Mutta tästä kaikesta selviydyin. Välillä oli lähellä hermoromahdus ja usko loppui, mutta onneks ystävät jakso auttaa ja tukea. Ja pidinpä jossain välissä myös itsekkäästi kahden viikon loman ja matkustin rakkaani luo. Se ehkä osaltaan auttoi jaksamaan pahimman yli. 

Nyt on onneksi koko kesä edessä vapaana koulutehtävistä. Ihanaa kun on vain töitä, ja vapaapäivinä saa tehdä kaikenlaista kivaa. Monta kesäretkeä suunnitteilla ja ainakin yhdet häät <3 

Mutta mitäs näihin vapaapäiviin on jo ehtinyt sattua. Tiistaina ex-tempore käytiin kaverin kanssa nauttimassa kiinalaista. Ajattelin aiemmin, ettei enää tähän ikään päästyään kamalasti haluaisi uusia ystävyyssuhteita alkaa luomaan, mutta nyt on pakko perääntyä tuosta ajatuksesta. Ihanaa kun on saanut uuden ihmisen elämäänsä ja toivottavasti saa pitääkin hänet mukana matkassa. Välillä vaan tapaa niin ainutlaatuisia ihmisiä, ettei heistä tahtoisi päästää irti. Kesäretkeilykin jo alkoi; keskiviikkona suuntasin Karkkilaan tätini mökille. Ihanaa viettää aikaa nauttien auringosta ja hyvästä seurasta. Ja mainitsemisen arvoinen on myös se savustettu nieriä, mitä söimme. Hiukan olin ennakkoluuloinen alkuun, mutta en parempaa kalaa ole hetkeen syönyt! Vesi tulee kielelle ajatuksestakin.

Torstaina sain ystäväni Jyväskylästä kylään. Suunnitelmana oli mennä elokuviin, mutta aurinko muutti suunnitelmia. Ei houkuttanut ajatus parista tunnista pimeässä salissa, kun vaihtoehtona oli aurinko. Lopulta päädyttin kotiin pelaamaan scrabblea ja minä hävisin kyllä niin sata-nolla, ettei toiste. Väitän siis, että se on tuuripeli..


Perjantaina suunnattiin länsisatamaan ja hypättiin Tallinnan laivaan. Melkoista touhua on tuo laivalla matkustaminen kyllä, ei ihan ole minun juttuni. Mutta välillä ihan hauskaa vaihtelua. Varattiin de luxe-hytti, mikä toi ihan uusia ulottuvuuksia laivailuun. Vaikeaa on palata tavallisiin A-luokan hytteihin (autokannen alle minua ei saa elävänä raahattua). Eikäs me sitten edes maihin asti päästy lauantai aamuna, vaan tyytyväisenä nukuttiin hytissä pitkään. Ihanaa rentoutumista. 




Tämän päivän olen viettänyt auringossa maaten ja nauttien hyvästä kirjasta. Oisko parempaa tapaa viettää laiskaa sunnuntaita?

Ainut varjopuoli mikä tässä arjessa kulkee mukana nykyään aina on ikävä. Toisaalta on ihanaa, kun on ihmisiä joita ikävöidä; rakkaita ympäri maailmaa. Mutta toisaalta on todella voimia vievää, kun ei koskaan voi olla täysin onnellinen. 

Matkailua kotisohvalta

torstai 6. kesäkuuta 2013

Tämä ihana aurinko ja lämpö saa mut kaipaamaan takaisin Afrikan kotiin entistä enemmän. Onneks on kuvia, niin voi mielikuvitusmatkailla.










Olen myös huomannut nauttivani siivoamisesta nykyään. Mikä on kovin jännittävää, kun katselee menneeseen. Se saattaa vaikuttaa, että monta kuukautta pyöri toisten nurkissa eikä ollut omaa kotia. Tai oli, mutta se oli eri kaupungissa kuin itse olin. Nyt on ihanaa, kun on koti mitä siivota !

Naapurisopua

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Totesin tänään, että vaikka on mukavaa muuttaa ja uudet kuviot muuten kivoja. Niin ikävöin mun huippu Jyväskylän naapureita ihan suunnattomasti ! Ehkä oon ihan maalaistollo isossa kaupungissa, mutta mun mielestä ois kivaa esimerkiks tervehtiä naapureita kun niihin törmää. Ja muutenkin jonkinlaista naapuriyhteyttä ylläpitää. Sellain fiilis, että jos nyt vaikka se sokeri pääsis kaapista loppuun kesken leipomisen, niin turha ois mennä naapurin ovikelloa soitteleen. Sieltä tuskin edes avattais. 

Tottuuko tähänkin? 
       Ehkä ajan kanssa.

Tuleeko minusta samanlainen?
       Toivottavasti ei ! 

Mutta aaaaarvaapa mitä. Minä nautin nyt seitsemän päivän vapaistani ja suuntaan huomenna Karkkilaan päiväksi mökkeilemään. Onko Karkkila ihan karkkimaa? Se jääköön nähtäväksi.


PINK!

Viikko sitten tiistaina vein yhden rakkaani katsomaan PINKiä Hartwall Areenalle, siitä lähtien nämä kaksi korvamatoa on soinu vuorotellen, ja välillä sekaisin, päässä:






ps. Ihan törkeen hieno keikka ! Ja rakas veljeni oli onnistunut saamaan meille ihan loistavat paikat. Mutta ehkä paras tähän mennessä näkemistäni keikoista.

Miksi?

Ajoittain tulee sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa. Miksi en siis kirjoittaisi? Onko sillä niinkään väliä, lukeeko tekstejäni kukaan. No ei. Jollain tapaa varmaan parempi, jos ei luekaan. Miksi en kirjoittaisi sitten vaikka päiväkirjaa, miksi tahdon aloittaa blogin kirjoittamisen? No jos nyt kuitenkin joku lukis ja sais mun ajatuksista jotain irti. Eikö se palvelisi molempia? 

Mutta Eteenpäin on siis blogi näennäisen tylsästä elämästäni. Nyt uusimpina tuulina muutto Jyväskylästä Helsinkiin, uusi työpaikka ja viimeiset hetket opiskelijana. Vanhempina iloina elämässä oma pieni riiviö rakkini, ihanat ystäväni ja välillä hieman raastava parisuhde, kun toinen asuu 8000 kilometria etelämpänä. 

Mutta elämässä mennään eteenpäin. Se on sen idea! Sen takia pitää elää, eikä aina huolehtia huomisesta. 
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan