55. päivä

maanantai 31. maaliskuuta 2014


African flower owl.

Ei paljoa tarvittu, että innostuin tuollaista tekemään. Ja kivaa oli! Aikamoista palapeliä oli palojen kokoaminen ja nuo silmät eivät onnistuneet niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta ihan kiva se silti on. Nyt pöllö menee pakettiin ja viikonloppuna sen saa tätin pieni murunen. Toinen jo tuloillaan, ehkä siitäkin kuvaa kun se lopulta valmistuu. 

54. päivä

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014


Sormet syyhyää! 

53. päivä

lauantai 29. maaliskuuta 2014



52. päivä

perjantai 28. maaliskuuta 2014


51. päivä

torstai 27. maaliskuuta 2014


50. päivä

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014


Ensimmäinen erä byrokratiaa vastaan voitettu! 
Virallisesti naimisissa, myös Suomen lain mukaan. 
Seuraava ottelu saa alkaa heti huomenna. 

49. päivä

tiistai 25. maaliskuuta 2014


48. päivä

maanantai 24. maaliskuuta 2014


Donitsipäivä!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

 Ostin haaveilemani donitsipellin vihdoin myös itselleni. Aiemmin olen ystävien kanssa tehnyt näitä herkkuja, mutta nyt saan kokeilla omia reseptejä ihan ajan kanssa. Tässä niiiin tulee käymään vielä huonosti. 

Ihanaahan on tässä se, että nämä ovat nopeita ja helppoja tehdä. Ja muffinssien tapaan voi aika mielivaltaisesti kokeilla erilaisia versioita. Ensimmäiseksi missioksi otan täydellisen kinuskidonitsin loihtimisen. Se saattaa vaatia hieman kokeiluja, mutta eipä kai se haittaa. 

Tänään aloitettiin kuitenkin perusteista.

Donitsit
12 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
reilu 1 dl maitoa
1 kananmuna
noin 25 g sulatettua voita

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. 
Voitele donitsipelti sulalla voilla. Tämä helpottaa entisestään donitsien irrotusta.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, sokeri ja suola kulhossa. Sekoita muna maitoon ja lisää seos kuivien aineiden joukkoon. Lisää lopuksi sula voi ja sekoista taikina tasaiseksi.

Lusikoi taikina pellin koloihin niin, että taikinaa on kolossa noin puoleen väliin asti. 

Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Anna jäähtyä vuoan koloissa hetken ja nosta sitten ritilälle tai leivinpaperin päälle jäähtymään. 


Kuorrutteeksi tein klassista vaaleanpunaista sokerikuorrutetta. Erään pojan toive oli, että "tee sellaisia Homer Simpson donitseja". Yritys hyvä. Ainakin kelpasi.  

2 dl tomusokeria
2 rkl maitoa
tippa elintarvikeväriä

Sekoittele tomusokerista ja maidosta sopivaa seosta. Dippaa donitsia kuorrutteeseen ja koristele strösselillä. Itse dippasin kerran, annoin kuivua ja dippasin uudestaan. Näin kuorrutteesta tuli vähän peittävämpi ja mielestäni jotenkin kivemman värinen. Osan tomusokerikuorrutteesta "värjäsin" kaakaojauheella. Alemmassa kuvassa näitä versioita.

Toisen version tein pelkästään dippaamalla donitsit sulaan suklaaseen ja ripottelemalla hasselpähkinärouhetta päälle. 



Ehkä illalla kotona jatkan donitsien tekoa. Tähän jäi koukkuun!

47. päivä


Klo 6:15

Onni on valoisat aamut! 

Nykyisen työni puitteissa olen usein aamulla aikaisin liikenteessä, tai vaihtoehtoisesti myöhään illalla. Varsinkin viikonloppu aamuisin mielestäni on ihana se rauha, joka vallitsee. Kaupunki on hiljainen. Voi nautiskella linnunlaulusta ja sarastavasta päivästä. Myös iltaisin on ihanaa kävellä jo pimeässä illassa. Erityisesti talvella kun on pilkkopimeää, lumi narskuu jalkojen alla ja ilmassa leijailee muutamia lumihiutaleita. Tätä iloa ei tosin kauhiasti tänä talvena tullut koettua. Tai ne kesä illat kun valoa riittää ja kaupunki on hiljentynyt ihmisten karattua mökkeilemään. Erityisesti juhannus on ihanaa viettää autioituneessa kaupungissa. 

46. päivä

lauantai 22. maaliskuuta 2014


45. päivä

perjantai 21. maaliskuuta 2014


Takana erittäin laiska perjantai. Välillä lepo on juuri se asia, joka tuo eniten onnea. Tänään oli sellainen päivä. 

Onnea toi myös itsensä voittaminen ja uuden virkkaus kaavan omaksuminen. Nyt virkattuja afrikkalaisia kukkasia muodostuu jo ihan liukuhihnalta ja lopputuloksen näette tulevaisuudessa. Onnea tuo myös yllättävät päähänpistot ja taskussa polttelevat lentoliput pohjoisen ihmemaahan. Pääsee tuoksuttelemaan ja paijailemaan vauvaa. Ymmärtävät ystävät ja tulevat treffit tuovat arkeen jotain odotettavaa. 

Onnea hieman syö Gambian diktaattorimainen hallinto ja sen kehittämät erinäiset rajoitukset. Nyt rajoitettavaksi on joutunut Viber sovellus ja tämähän rajoittaa huomattavasti yhteydenpitoa. Puheluista taitaa taas tulla harvinaista herkkua, kun niistä jo ehti muodostua kivaa arkea ylläpitävä elementti. Mutta argh. 
Vaikeudet on tehty voitettaviksi! 

Yleensä lataudutaan viikonloppuna viikkoa varten. Minä olen keskittynyt tänään latautumaan viikonloppua varten. Huomenna taas töiden pariin. Täytyy kai yrittää keksiä jotain kivaa lauantai-illan kunniaksi. Jospa nappaisi donitsi-pellin mukaan ja houkuttelisi lapsoset leipomaan. 

Hauskaa viikonloppua kaikille ruudun toisella puolen! 

44. päivä

torstai 20. maaliskuuta 2014



43. päivä

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014


Koukussa Candy Crush Sagaan

Arjessa asiat tuntuvat kovin tylsiltä.

 Käyn töissä ja vietän aikaa vintiön kanssa kotona.

Parina päivänä viikossa tapaan ystäviä ja villeimpinä hetkinä lähdetään vaikka Helsinkiin kahville. Useimmiten lahjon ystäväni ruoan voimin meille kylään. 

Kotona katson telkkaria ja koukutun erinäisiin sarjoihin. Tällä hetkellä vahvana voittajana tv sarjoista on tuo viime viikolla alkanut Mustat lesket. Vaikuttaa lupaavalta. 

Pohdin vapaa-ajalla myös liikaa työasioita. 

Haaveilen opiskeluista ja vauvoista ja matkoista ja asunnoista. Haaveilen salille menosta ja lenkkeilystä. Haaveilen täydellisen mangokakun leipomisesta. 

Tylsänä hetkenä pakenen keittiöön ja leivon herkkuja.

Yritän saada neulottua villasukkia, mutta tuntuu työläältä. Tekisi mieleni ennemmin virkkailla vaikka pari mattoa. Mutta villasukat on tilaustyö ja rahalle on tarvetta. 

Rapsuttelen koiraa ja olen onnellinen kun hän käpertyy jalkojen viereen nukkumaan. 

Pohdin, mikä teki minut tänään onnelliseksi. Mistä jakaisin teille kuvan. Tämä aiheuttaa lähes päivittäistä päänvaivaa. Omaa onnea on yllättävän vaikea saada valokuvattua.

Lopulta, kun on aika mennä jo nukkumaan, jumitun pelaamaan Candy Crush Sagaa ja mietin, että missä meni pieleen. 

Ja tätä samaa rataa kierrän päivästä toiseen. Ja mietin illalla, että voisinpa kirjoittaa omaan virtuaalipäiväkirjaani tarinoita. Mutta kun ei mitään mainitsemisen arvoista tapahdu! Mutta sitten totesin tänään, että eipä sen tarvitsekaan olla mitään kummaa. Kunhan kirjoittelen. Omaksi iloksi. 

Mutta ainiin! Kuukauden päästä olen jo Gambian auringon alla. Ehkä jopa syön mangoa rakkaani kainalossa. Niin mutta sen kunniaksi ajattelin muistella menneitä ja vähän avata tuota manner Afrikan pienimmän maan elämää. Ainakin sellaisia asioita, joita siellä itse olen kokenut. Olisiko se kivaa?

ps. Tämän kirjoittamiseen meni sen verran aikaa, että sain taas uuden elämän peliin! Kuinka koukussa olenkaan..

Suklaiset kookosmuffinit

Päätin töiden jälkeen kaupassa ollessa pirauttaa isovelille, että tulisiko hän meille ruokailemaan. (Harvemmin tuota kyllä hirmuisesti tarvitsee houkutella..) Ruokaa ei tarvinnut kovin pohtia - menu sisälsi spesiaali kanapastaani. Mutta jotain hyvääkin teki mieli tehdä. Lopulta päätin käyttää hyödyksi kaappiin unohtuneita aineksia ja leipaisin muutamat muffinit. Perinteisten mustikkamuffinien lisäksi tein tänään suklaa-kookosmuffineita. Ensi kerralla vielä ehkä enemmän kookosta, mutta silti hyvää! 

Suklaiset kookosmuffinit
noin 9 kpl 

75 g sulatettua voita
1 kananmuna
1 dl sokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl kookoshiutaleita
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Kaikki ainekset vaan kulhossa sekaisin. 

Paista muffinipellillä 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Suhteellisen maistuvaa, vaikka kookos ei maistunutkaan niin paljon kuin toivoin. Jatkan täydellisen kookosmuffinin metsästystä (ja kerron etsinnän etenemisestä). 

42. päivä

tiistai 18. maaliskuuta 2014


Perfect cookies

En erityisemmin rakasta cookiesien tekemistä. Onnistun aina jotain tekemään väärin. Tämä ohje kuitenkin kiinnitti huomioni heti. Näitä minäkin voisin osata tehdä. Ja osasin! 

Vaarallisen koukuttavaa. Ei kannata kokeilla.


Chocolate chip cookie cups
noin 24 kpl

175g voita
 2dl fariinisokeria
 ½ dl sokeria 
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
100g sitruunan makuista valkosuklaata
100g tummaa suklaata

Valmistelu on puoli työtä;

Rouhi valkosuklaa ja tumma suklaa karkeasti veitsellä.
Laita muffinipellin koloihin vuoat (tai voitele kolot huolellisesti – itse suosin vuokia).
Sekoita keskenään kuivat aineet.

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit keskenään kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa vielä. Lisää lopuksi kuivat ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääntele suklaarouheet sekaan lastalla.

Laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Ota taikinasta noin pingispallon kokoisia palloja ja laita vuokiin, älä litistä.

Paista keksejä uunin keskitasolla 7-11 minuuttia riippuen siitä minkä kokoisia keksejä teet.

Keksit ovat valmiita kun niiden reunat ovat saaneet hieman väriä mutta ovat vielä pehmeitä.


Anna jäähtyä pellissä 10 minuuttia ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään kokonaan. 

Cookiesit saavat jäädä täyteläisen pehmeiksi. Itse käytin siis normaalin valkosuklaan sijaan Fazerin sitruunanmakuista valkosuklaata. Sitruuna toi aika mukavan lisän. Normaali valkosuklaa todennäköisesti toimisi myös aika mainiosti. Voisipa sekaan heittää myös esimerkiksi hasselpähkinä rouhetta. 


Difference of time

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tässä eräänä päivänä juttelin uuden ihmisen kanssa ja kerroin ihan pokkana siitä, miten valmistuin viime keväänä koulusta. Hetken asiaa pohdittuani tuli sellainen *hetkinen* - mitens se asia nyt oikeastaan menikään? Enhän valmistunut kuin vasta joulukuussa. On näköjään pyyhkiytynyt mielestä ne viikot kun kirosin työn lomassa koulutehtävät ja Pieksämäen koulupäivät maan rakoon. Mutta hyvähän se kai on, että moiset kamaluudet ovat jo unohtuneet. Jäin kuitenkin pohtimaan tätä ajan kulkua. 


Huomaan usein arjessa hetkiä, jolloin luulen että jostain tapahtumasta on joko kulunut kauemmin tai vähemmän aikaa kuin todellisuudessa onkaan. 

Olin esimerkiksi taannoin flunssan takia sairaslomalla - tämä tapahtui vasta viime viikolla (todellisuudessa siitä on jo lähes kolme viikkoa). 

Kävin myös juuri vastikään Kuopiossa (todellisuudessa siitä on jo reilusti yli kuukausi). 

Tai se fakta, että ollaan oltu naimisissa vasta kaksi kuukautta. Myös erossa se kaksi kuukautta. Tuntuu kuitenkin siltä, että ei olla nähty ikuisuuteen. Toisaalta taas tuntuu, että häät olivat aivan vasta eilen. Hämmennyn myös, jos joku vaikka onnittelee vielä rouvautumisesta. Vaikka tosiaan, sehän tapahtui oikeastaan aika vasta.



Välillä tuntuu, että samana päivänä tapahtuneet asiat tuntuvat kaukaisilta. 

Ajelin lauantaina Tampereelle ja vietin siellä päivän. Illalla kun ajelin takaisin päin, pohdin, että ajoinko oikeasti vasta muutama tunti aiemmin toiseen suuntaan.

Joskus taas tuntuu, että jokin asia on lähempänä (menneisyydessä tai tulevaisuudessa) kuin oikeasti onkaan. 

Loma alkaa ihan kohta, ei enää montaa päivää - todellisuudessa siihen on vielä yli kuukausi. Tosin tällä minun ajantajullani se on kovin lyhyt aika. 

Ja toki arjessa sellaisia normaaleja hetkiä, kun tuntuu, että olet ollut töissä pienen ikuisuuden kun todellisuudessa on kulunut alle puolet työpäivästä. Tai kun ystävän kanssa jutellessa aika vaan lentää ja yhtäkkiä huomaatte, että on kulunut monta tuntia. Saatan myös käyttää huomaamattani pitkän aikaa johonkin suht vähäpätöiseen asiaan. Tai saada hyvin lyhyessä aikaa tehtyä ison määrän asioita. 


Mutta ymmärrättekö mitä ajan takaa? 

Kuinka voi aikakäsitys muuttua niin kamalasti. Tai no eihän se aika mihinkään muutu. Kello kulkee samaa rataa päivästä toiseen. Mutta ainakin minun pääni sisällä ajalla on jokin aivan oma merkityksensä. Ehkä myös tämä valon määrän lisääntyminen saa pääkoppani aivan sekaisin. 

Odotan kauhulla/innolla tämän vuoden jatkumista. Paljon täytyy jaksaa odottaa asioiden tapahtumista. Tulee varmasti monta kertaa se tunne, että aika ei kulje ja asiat ei edisty. Lopulta käy kuitenkin niin, että kaikki tapahtuu ennen kuin tajuankaan. 

Aika lentää, kuten rakkaani jaksaa minua usein muistuttaa.

Kuvat täältä.

41. päivä


40. päivä

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014


Suklaapullaa

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ranskassa olen syönyt suklaaleivoksia - suklaaleipää kai oikeammin. 

Pain au Chocolat in french. 

Eli tällaisia;

Kuva täältä
Ihan älyttömän hyviä tuollaiset leipäset ovat. Suosittelen kokeilemaan, jos ranskan maalle eksytte. Mutta jotain tuon tyylistä olen pitemmän aikaa ajatellut säveltäväni, en vaan ole saanut aikaiseksi. Eräs ystäväni tuossa taannoin teki suklaapullia, mistä innostuin taas pohtimaan tätä. Päätin kokeilla, vastaisiko suklaapulla millään tapaa tuota suklaaleipää. Seurasin pitkälti ystäväiseni ohjetta, joten kunniaa en ota itselleni tästä herkusta. 

Tein siis ihan klassisen pullataikinan.

5 dl täysmaitoa
2 pussia kuivahiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
noin 12 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita leivontakulhossa sekaisin sokeri, kuivahiiva, suola ja noin 4 dl jauhoja. Lisää maito vatkaten seokseen. Lisää jauhoja taikinaan pikkuhiljaa vatkaten. Kun taikina alkaa olemaan liian raskasta vispilälle, upota sormet sekaan ja ala vaivaamaan. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa pehmeä voi. Taikina on hyvä silloin, kun se irtoaa kulhon reunoista, eikä takerru enää sormiin. Anna kohota liinan alla lämpimässä/vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. 

Kun taikina on kohonnut, vaivaa sitä hetki pöydällä jotta isoimmat ilmakuplat saa pois. Kaulitse taikinasta levy.

Täytteeksi tulee;

1 prk Nutellaa (sitä perinteistä)
hasselpähkinärouhetta
tummaa suklaata rouhittuna

Levitä Nutella tasaisesti levylle. Kannattaa antaa purkin olla lämpimässä reilusti ennen tätä vaihetta- levittyy huomattavasti paljon paremmin. Ripottele hasselpähkinä- ja suklaarouhetta päälle. Rullaa taikina tasaiseksi rullaksi ja leikkaa reilun sentin mittaisia paloja. Laita pullat vuokiin ja nosta pellille. Laita uuni lämpiämään ja kohota pullia tämän aikaa. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. 



Ei jokseenkaan samannäköisiä. Eikä oikeastaan edes saman makuisia. 
Mutta aika todella hyviä nämäkin olivat!

Saiskohan autenttisia ranskalaisia suklaaleipäsiä täältä Suomesta.. 

39. päivä


Aikaa vielä

perjantai 14. maaliskuuta 2014

 Kaipaan ihmistä, jonka kanssa olla hiljaa. 
Kaipaan läheisyyttä ja olemisen helppoutta.

Kaipuuta helpottaa ystävät ja hyvät päivät. Mutta jotenkin se silti onnistuu ujuttamaan lonkeronsa jokaiseen hetkeen. Välillä on helpompaa, välillä hankalampaa. Yllättäen voi löytää lohdun mielenkiintoisista paikoista. Hetkestä pimeydessä kun havahtuu laulun sanoihin. 


38. päivä


37. päivä

torstai 13. maaliskuuta 2014


Vadelmaiset kuppikakut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014


Cupcakes. My favourite. 

Niitä on kiva tehdä. Varioida voi vaikka lennosta ja miten tahansa. Mitä sattuu kaapista löytymään. En useinkaan käytä mitään tiettyä ohjetta, jos satun ohjetta ylipäätään seuraamaan. Olen tätä ohjetta soveltanut Magnolia Bakeryn ja Leilan kirjoista sekä useammasta internet-ohjeesta. Aika hyvä tällä tuleekin.

noin 12 kuppikakkua

3 kananmunaa
  2 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl kevytmaitoa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

noin 2 dl vadelmia

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa muffinipelti paperivuoilla. 

Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Itse vatkaan muutaman minuutin, jotta vaahto on kunnolla kuohkeaa - tulee paremmat kakkuset. Kananmunat kannattaa ottaa huoneenlämpöön jo aiemmin - vaahtoutuu paremmin kuin ihan kylmänä. Sulata voi ja sekoita siihen maito. Lisää neste munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varoen taikinaan. Lisää lopuksi joukkoon vadelmat - mitä enemmän sekoittelee tässä vaiheessa, sitä enemmän vadelmat rikkoutuvat. Jaa taikina tasaisesti vuokiin ja paista uunin keskitasossa noin 15 minuuttia. Jäähdytä.

Voi tehdä myös ilman vadelmia. Hyvä niinkin. Tai voi laittaa vaikka mustikoita. Tai suklaata. Mitä vaan.

Kuorrute

noin 60 g pehmeää voita
5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g tuorejuustoa
ripaus sitruunamehua

Sekoita kaikista aineksista tasainen tahna. Levitä kuorrute jäähtyneille kuppikakuille ja koristele esimerkiksi strösselillä.

Kuorrutetta voi värjäillä elintarvikeväreillä.

Voin kannattaa antaa lämmitä/pehmetä vaikka koko leivontaprosessin ajan - kivampi työstää. 

Tuorejuuston voi valita maun mukaan - maustamaton toimii parhaiten (omasta mielestäni). Ainakin jos kuppikakuissa jo on joku spesiaali maku.


Haaveilen cup cake bileistä. Saisin luvan kanssa kokeilla erilaisia variaatioita. Täytyypä suunnitella tuollaiset juhlimiset. Kutsuun täytyy jo kirjoittaa, että takuuvarmasti saa ainakin pahan olon kotiinviemisenä.

36. päivä


Taidetta jäällä

tiistai 11. maaliskuuta 2014



Olen ottanut elämässä sellaisen asenteen, että toteutan haaveitani - en ainoastaan haaveile. Yksi haaveeni on ollut jo muutaman vuoden nähdä Art on Ice tapahtuma. Tänä vuonna päätin toteuttaa tuon haaveen. Siispä suuntasin tänään treffeille maailman parhaiden taitoluistelijoiden kanssa. Ja ystäväni sanoin; parhaat treffit ikinä! 

Tavallaan kadun elämässäni sitä, että en ole vaivautunut opettelemaan oman kehoni hallintaa tuolla tavalla. Olisihan mahtavaa, jos voisi tanssin tai vaikka luistelun kautta ilmaista itseään tuolla tavalla. En ole vaivautunut opettelemaan mitään sointinta tai esimerkiksi tanssia, vaikka olen molempia kokeillut. Olen vain luovuttanut kesken - ennen kuin oikeasti osaan. Noh minun täytyy tyytyä ilmaisemaan itseäni jollain muulla tavalla. Onneksi näitä tapoja löytyy. 

Mutta onhan sitä ilo katsella kun joku muu hallitsee itsensä ja kehonsa noin käsittämättömän hyvin. Tuollaista lahjakkuutta ei voi kuin kadehtia. Ja tässä tapauksessa myös musiikki toi oman elementtinsä kuvioon. En olisi uskonut, että esimerkiksi Hurtsin kappaleita voisi tulkita tuolla tavalla luistimilla liitäen. Hirvittävän vaikea edes sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä heräsi kun kaksi aistia täyttyy yht'aikaisesti niin suurella kauneudella. Meinasi sydän pakahtua.

Luistelu ei ikinä varsinaisesti ole ollut mikään intohimo itselleni. Saattaisin tämän illan jälkeen siitä kuitenkin sellaisen saada tehtyä. Onhan sitä mahtavaa katsella. Jollain tapaa luistelu menee samaan kategoriaan kuin teatteri, baletti ja ooppera. Ei siis minun elämässäni mitenkään normeja. Voisihan sitä useammin itseään sivistää tällaisin tavoin.

Mutta ihan mieletöntä. Jos joskus tulee mahdollisuus tämä show kokea, SUOSITTELEN! 





Kuvat täältä.


Jatkan fiilistelyä Hurtsin tahtiin. Kokeilkaa tekin, vaikka vaan pelkkää musiikkia kuunnellen. 

35. päivä


Pylpyräpeitto


Olen totaalisen kyllästynyt värkkäämään ainaisia isoäidin neliöitä, niin piti hieman googletella josko löytyisi muuta kivaa kokeiltavaa. Ja löytyihän sitä! Tässä ensimmäinen kokeilu. Ja aikas kiva siitä tulikin. Ohje oli alun perin englannin kielinen ja sai vähän lisäharjoitusta tuohon virkkuusanastoon kun tätä suomentelin. Mutta sekin oli aika mukava haaste.



Ei tästä hurja isoa peittoa tällä kertaa tullut. Mutta mukavan keväisen värikäs. Tosin aloin tuossa haaveilemaan sellaisesta harmaa-valko-mustan sävyisestä peitosta. Tai sellaisen tekemisestä. Itsehän en enää yhtään peittoa tarvitse. Tämäkin kaunotar menee kaikessa värikylläisyydessään pakettiin ja jollekin pienelle lahjaksi (ellen saa sitä kaupattua ensin). Nyt taidan iskeä kynteni seuraavaan projektiin. Tulkoon siitä myös värikylläinen ja  peitto (I'm so boring). Mutta kuvio/tekniikka on ainakin minulle ihan uusi kokeilu.

Eikö tämä olekin aika kivaa vaihtelua isoäidin neliöön? 

34. päivä

maanantai 10. maaliskuuta 2014


33. päivä

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014


Eroon asennevammasta

Minua ärsyttää asenteet. Ne ihanat ennakkoasenteet, mitä meihin ihmisiin on syötetty. Ajoittain (aika useinkin) huomaan myös itsessäni ennakkoasenteita ja yritän kovin tehdä töitä, että saisin niitä kitkettyä itsestäni pois. Helppoa se ei suinkaan ole, mutta jos voin sen kautta tehdä (ainakin omasta) maailmasta paremman paikan, niin jaksan yrittää. Viimeisen puolen toista vuoden aikana olen kohdannut paljon asenteita omia valintojani kohtaan. Toisaalta se hämmentää. Miksi ne valinnat, mitä minä teen elämässäni häiritsevät muita? Millä tavalla minä teoillani loukkaan muiden elämää?

Itse olen kuitenkin onnekas ja suurin osa ystävistäni on melko avarakatseisia. Jonkun negatiivisen kommentin olen kuullut, kun olen kertonut että mieheni on afrikkalainen. Hyvin harva on siis loppujen lopuksi tarttunut tähän asiaan. Enemmän olen saanut kuulla negatiivisia kommentteja sen jälkeen, kun olen kertonut että mieheni on muslimi. Myös usein joudun vastaamaan kysymykseen, onko uskonnot tuoneet suhteeseemme ongelmia/ristiriitoja.

Oletusarvoisestihan se, että mieheni on muslimi tarkoittaa, että meillä on hirveästi ristiriitoja ja mieheni on hyvin dominoiva. Kohta kuljen burkhassa ja suunnittelen pyhiinvaellusta Mekkaan. Näinhän asia ei kuitenkaan ole. Ja vaikka olisikin, olisi asia todennäköisesti ihan oma valintani. Koen olevani luonteeltani melko vahva persoona - teen mitä tahdon, juurikaan kyselemättä muilta mielipiteitä. Tätä samaa linjaa olen harrastanut myös osaltaan parisuhteessani. Miksi olla joku muu kuin on? 

Meidän suhteessa toki uskonto (tai uskonnot) on isossa osassa. Tai ei niinkään parisuhteessa vaan elämässä yleensä. Kuitenkin positiivisessa mielessä enemmän kuin negatiivisessa. Itse olen kristitty hyvin vahvasti. Usko on iso osa elämääni ja kulkee mukanani arjessa. Miehelläni sama juttu. Toki uskonnot omine piirteineen näkyy elämässämme eri tavalla, mutta kumpikaan ei määritä parisuhdettamme mitenkään. Uskonnoista kumpuavat samanlaiset arvomaailmat antavat pohjaa, joka voisi puuttua jos tilanne olisi toisenlainen. Itse en kuitenkaan usko, että voisin elää ja olla ihmisen kanssa, joka ei usko mihinkään. 

Mitä Islamiin tulee; se on äärettömän hieno uskonto. Se kiehtoo minua aivan suunnattomasti ja olen siihen paljon perehtynyt. Haluan tietää ja tuntea tämän puolen miehestäni. Tahdon tulevaisuudessa myös lapsilleni (jos niitä siunaantuu) opettaa tätä kulttuuria. Olemme mieheni kanssa sopineetkin, että lapsemme saavat kyllä "koulutuksen" molempiin uskontoihin. Itse olen kuitenkin vahvasti kristitty - luterilainen. Vaikka Islam on uskontona mielenkiintoinen, ei minulla ole mitään paloa tai vetoa sen suuntaan.

 Tosin olen oppinut sen, että en koskaan sano en koskaan. En myöskään tähän asiaan. Eräs ilta kävimme mieheni kanssa keskustelua aiheesta "minä muslimina". Muslimeilla, varsinkin vanhakantaisemmilla, tuntuu olevan ajatus, että naimisiin mennessä toisesta uskonnosta oleva vaimo valitsisi miehensä uskonnon. Häissämme minulle esimerkiksi soviteltiin päähän huivia, joskaan ei varmaankaan pelkästään tämän seikan takia, vaan siihen liittyi muutakin. Mieheni pelasti minut tilanteesta, kun näki pakokauhun hiipivän kasvoilleni. Mutta tämän jälkeen tajusin kysyä, että olettaako esimerkiksi rakas anoppini minun kääntyvän muslimiksi. Mieheni ei osannut kysymykseeni vastata, mutta totesi, että antaa äitinsä olla omassa uskossaan - mitä ei tiedä, se ei häiritse tyylisesti. Pitkien pohdintojen jälkeen totesimme, että toistaiseksi minusta ei saa muslimia eikä hänestä kristittyä, mutta olemme molemmat avoimin mielin. Emme siis kumpikaan sano ei koskaan. 

Tässä pohdinnassani pointtina oli siis se, että meidän pitäisi kuitenkin muistaa se miten tapoja katsoa Islamia on niin monta kuin on muslimiakin. Ei jokainen muslimi ole fanaatikko, kuten ei jokainen kristittykään. Kyse on ymmärryksestä ja hyväksynnästä. Me voimme jokainen omalla asenteellamme muuttaa maailmaa. Mihin suuntaan haluamme maailman muuttuvan? Haluammeko elää sulassa sovussa ja olla onnellisia (ja vapaita)? Vai haluammeko nähdä kaiken mustavalkoisena vain omasta kontekstistamme? Olemmeko siis valmiita avartamaan maailmankuvaamme?

Njotta tämä kuva kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten se konteksti vaikuttaa. Välillä olisi helppoa, jos näkisi puhekuplassa, mitä vastaantuleva ihminen ajatteleekaan. 


 Jollain tapaa afrikkalainen meno on kyllä muuttanut ajattelutapaani; esimerkiksi pukeutumisen suhteen olen suht konservatiivinen. En ikinä ole liputtanut minimini shortsien tai hameiden puolesta, mutta nykyään ne vielä vähemmän mielestäni sopivat katukuvaan. Arvostan sitä, että ihmisillä on oikeasti vaatteet päällä. Ja myös alkoholin suhteen on asenteeni ehkä tiukentunut. Se taas ei millään tapaa liity Gambiaan, saati mieheeni. En vaan alkoholinkäyttöä ikinä oikein ole ymmärtänyt ja jollain tapaa nykyään entistä vähemmän. Varsinkin kun on oikeasti ollut ja elänyt ympäristössä, josta alkoholi lähes kokonaan puuttuu. Ja ihmiset ovat onnellisia, go figure. Monelle suomalaiselle tuntuu olevan ihan vieras ajatus onnellisuudesta/hauskanpidosta  ilman alkoholia. Mutta edelleen, jos mieleni tekisi juoda lasillinen viiniä, tekisin sen. Eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista. Enkä vaadi ystäviltäni alkoholittomuutta seurassani. Pystyn elämään omien tunteideni kanssa tässä ympäristössä, saahan minulla silti olla mielipiteeni. Mutta on kohtuutonta, että vaatisin kaikkia muita mukautumaan minun tapaani. Kuitekin tämä ajattelumalli on tässä yhteiskunnassa vallan yleinen, ei hyväksytä sitä, mikä ei itselle ole tuttua. Toisaalta, voiko asiasta ikinä tullakaan itselle tuttua, jos sitä vierastaa ja välttelee. Kannattaisiko ennemmin tutustua asiaan ja ottaa siitä selvää ja muodostaa mielipide sen perusteella? 

Näin pohdintojeni loppuun vielä ajatus minusta itsestäni: 



Nämä ovat minun mielipiteitäni. Uskon, että myös minun asenteissani ja mielipiteissäni on paljon parantamisen varaa. Ja työstän tätä asiaa joka päivä. Kuitenkin minä kunnioitan toisen mielipidettä ja toivon, että minunkin ajatuksiani kunnioitetaan. Mitä muuta voisinkaan toivoa?

Kuvat googlen kuvahausta.

32. päivä

lauantai 8. maaliskuuta 2014


Ihanaa aurinkoista ja herkullisen maukasta naistenpäivää kaikille ihanille naisille! 

31. päivä

perjantai 7. maaliskuuta 2014


30. päivä

torstai 6. maaliskuuta 2014


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan