Kolme viikkoa tuntui kolmelta kuukaudelta.
Sain käpertyä onneen ja auringon lämpöön.
Sain nauttia olemisesta.
Sain nauttia toisen perheeni seurasta.
Sain rakastaa ja olla rakastettu.
Loma oli ja loma meni. Paluu on kerta kerralta vaikeampaa. Melko sydäntäraastava on se tunne, kun toisen joutuu lentokentälle jättämään ilman tietoa siitä, milloin seuraavan kerran saa olla taas yhdessä. Onneksi asiat tuntuvat ainakin menevän eteenpäin, joten on uskoa ja toivoa siitä, että pian saadaan alkaa rakentaa arkea yhdessä. Se antaa voimia.
Nyt otoksia onnellisia päiviltä 74.-94.
Pitkälti on näköjään meidän kollaaseissa samoja otoksia. Mutta lieneekö tuo kenenkään maailmaa kaataa. Ei ainakaan minun.
Nyt yritän kerätä itseni täältä ikävän syövereistä ja kaasuttaa arkeen uusin voimin. Sitä auttaa vähän viheriöivä nurmikko takapihalla! Koko talven olen epäillyt, että tuo marraskuussa istutettu nurmikkoni ei selvinnyt talvesta, mutta selvisi se! Mahtavaa. Voin vähän suunnitella pihan laittamista kesäkuntoon.
Valokuvat kertoo kyllä paljon. Vaikka tietysti katselen niitä omasta näkökulmasta ja ne kertoo mulle eri asioita kuin sulle. Vaikea sitä on sanottaa, mutta kuvista huokuu lämpöä ja onnea ja rauhaa...
VastaaPoistaNäytät niin onnelliselta kuvissa :) Taisi olla todella ihana loma? Ja tiedän mitä tarkoitat, paluu on kerta kerralta vaikeampaa...
VastaaPoistaKiitos :) Oli kyllä aivan ihana loma! Juuri sitä, mitä tarvittiin tähän väliin. Paluu on vaikeaa, mutta alkaa tässä jo elämä voittamaan. Yllättävän nopeaan tällä kertaa :)
Poista