I believe your most attractive features are your heart and soul

Kun ensimmäistä kertaa olin mieheni kanssa ulkona (treffeillä?) oli melkoisen komea täysikuu. Kävelimme hiljaisella tyhjällä rannalla, kuuntelimme meren kohinaa ja ihailimme täysikuuta. Minä yritin löytää taivaalta Otavaa ja kertoa miehelleni tähtikuvioista - yritän samaa edelleen Gambiassa käydessäni. Tosin Otavan löysin jossain vaiheessa, mutta ihan eri paikasta kuin Suomessa ja välillä se aina häviää. Tähtikuvioita ja taivaankannen liikkeitä voisin ihmetellä paljonkin, mutta nyt ne olivat vain sivujuonne. Täysikuu siis valaisi voimallaan tuolla rannalla ja siitä on tullutkin tässä parin vuoden aikana sellainen juttu - meidän juttu. Varsinkin näin kaukana ollessa tarvitsee ajoittain jonkun kiinnekohdan, mihin ikävän kohdistaa. Meillä täysikuusta on tullut sellainen. Joskus keväällä mieheni meni niin pitkälle, että laski, monta täysikuuta vielä tarvitsee olla yksin. Täysikuun aikaan muuttuvat välillä arkisetkin viestimme ja puhelumme melko siirappisiksi. Heikompaa saattaisi vallan ällöttää. 

Täysikuu aina ajoittain aiheuttaa minulle myös unettomuutta, joten tuossa yksi yö pohdiskelin pitkään. Pohdiskelin sitä, miten olen onnellinen ja toisaalta sitä, miten en vieläkään aina jaksa ymmärtää miksi mieheni minua rakastaa (tai kukaan muukaan). Seuraavana päivänä törmäsin blogitekstiin, missä kirjoittaja pohti sitä, miksi hän ei ole löytänyt kumppania vaikka häntä "lihavammilla, tyhmemmillä ja rumemmillakin" on puoliso. Minulla tuo nosti karvat pystyyn, vaikka toisaalta tajusin ajattelevani aivan samalla tapaa. Ainakin joskus olen ajatellut. Ehkä vihdoin alan ymmärtää sen, että lopulta sillä ulkokuorella ei ole kovinkaan paljon merkitystä. Kauneus on katsojan silmissä, right? Ehkä on aika hyväksyä se, että joku voi rakastaa sinua ihan sellaisena kuin olet.


Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,

jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielenvapaus, ja mielenvapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita,

kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä,

ja katsella hiljaisen haavan värinöitä,
ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,

jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielenvapaus, ja mielenvapaus.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta,

ja olla kuin kaikuna aina jatkuvasta,
ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielenvapaus, ja mielenvapaus.


-Vexi Salmi

2 kommenttia

  1. Hei!
    Kiitos kun muistutit taas elämän ihanuudesta ja arvokkuudesta, mm. tuon biisin välityksellä, tuli heti hyvä mieli. :)
    Ja vaikkei kovin hyvin tunnetakaan, niin kyllä mulle oot aina vaikuttanut tosi sydämelliseltä ihmiseltä, ja sehän se ihmisestä enemmän kertoo! :) Toivottavasti nähdään sitten, kun oot saanu mieheskin saman maan kamaralle. :)

    Hanna-Maire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos Hanna-Maire! Ihanaa, jos edes vaikutan sydämelliseltä :D Siihen ehkä pyrinkin, koska kuten sanoit, enemmän se ihmisestä kertoo kuin kaunis ulkokuori.

      Ja me ilmoitellaan kun ollaan Jyväskylän suunnilla, niin nähdään sitten :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.