Kohti Afrikan mummolaa

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme yötä jouluun on, neljä yötä Gambiaan!
Meidän perheessä on moni keskustelu viime päivinä saanut alkunsa sanoilla "viikon päästä...". 

.. Afrikan mummi tapaa lapsenlapsensa ensimmäistä kertaa.

.. istutaan mangopuun alla juomassa attayaa.

.. kokkailen siskon kanssa.

.. nähdään tyttöjen pienin serkkupoika - vasta 3 viikkoa vanha!

Ja paljon kaikenlaista muuta on mielessä. Aurinkoa ja lämpöä ja rakkautta on tiedossa pariksi viikoksi. Hauskaa tässä hommassa on se, että isämies on itsepäisesti pitänyt meidän tulon salaisuutena. Anoppi raukka saa sydänkohtauksen kun marssitaan lauantaina aamulla portista sisään. No sain ylipuhuttua tuon miehen siihen, että soittaa perjantaina kun ollaan perillä - edes vähän on annettava varoaikaa, oltiin kuinka Afrikassa tahansa. 

Meillä on täällä siis melkoiset pakkausoperaatiot käynnissä - juuri kotiuduttiin tuolta Jyväskylän mummolasta, niin on myös purkamis- ja pesuoperaatioita meneillä samaan aikaan. Kun perjantaina päästään perille asti ehjinä ja laukutkin tulee perille, niin tämä mamma heittää kannat kattoon ja ottaa rennosti pari viikkoa - kun noita lapsia leikittää joku muukin. 

Minä palaan asiaan jahka kotiudutaan Afrikan mantereelta, sitä ennen tahdon toivottaa; 

Ihanaa, rauhallista, rentouttavaa, rakkaudellista ja suklaan täyttämää joulunaikaa kaikille! 


Minulla on monta tekstiä luonnoksissa ja ajatuksissa vielä useampi. Toivoisin teiltä kuitenkin joululahjaksi toiveita? Mikä teitä kiinnostaa ja mistä tahdotte tietää lisää? 

Aura-punajuurikeitto

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Talvella on hyvä syödä soppaa. Se lämmittää.

Aura-punajuurikeitto
reilusti 4 hengelle

noin 1 kg punajuuria
11 dl vettä
1 iso punasipuli
2 kasviliemikuutiota
1-2 tl mustapippuria jauheena
1 rkl sitruunamehua
150 g aurajuustoa
2 dl ruokakermaa
2 rkl hunajaa

Kuori ja pilko punajuuret sekä punasipuli. Kiehauta vesi ja lisää sinne kasvisliemikuutiot sekä mustapippuri ja sitruunamehu. Lisää vielä punajuuret ja sipuli ja keittele noin 40 minuuttia, tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. lisää aurajuusto muruina sekä ruokakerma ja hunaja. keittele hijalleen kunnes juusto on sulanut, välillä sekoitellen. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja kuumenna vielä kiehuvaksi. 

Silppua pinnalle tuoretta persiljaa ja tarjoile esimerkiksi itse tehdyn pataleivän kanssa. 


 Minulla sattui olemaan kaapissa myös viimeistä käyttöpäivää lähentelevä kotijuustopaketti, joten päätettiin kokeilla, miten se toimisi keiton kaverina. Toimi melko hyvin! Kannattaa kokeilla. 




Viisikuiset

maanantai 14. joulukuuta 2015

Meidän likat saavuttivat viime viikolla viiden kuukauden rajapyykin. Kirjoittelinkin silloin jo tuntemuksia tuosta ja voisin kirjoittaa lisääkin! Raskasta tämä äitiys, kun lapset kasvaa. 

Tänään kuitenkin käytiin neuvolassa, joten vuorossa neitien kuulumisia.

Kasvu neideillä on tasaista - kasvavat omilla käyrillään hienosti. 

Neiti A 

7 100 g 

64,2 cm

Suloinen tyttö. 
Hyvin kasvaa. 
Soseita jo maistellut. 
Kääntyy vatsalta selälleen, navan ympäri pyörii ja kierii. 
Nauraa ääneen, juttelua tulee. 

Neiti B

6 640 g 

63,3 cm

Ihastuttava tyttö. 
Kasvu tasaista. 
Soseita jo maistellut. 
Selältä vatsalleen kääntyy, kierii, takaperin liikkuu. 
Juttelee ja nauraa ääneen. 

Meidän neidit on molemmat hyvin aktiivisia tapauksia. Parasta tällä hetkellä on siskon kanssa leikkiminen - älyttömän paljon jo leikkivät keskenään ja selkeästi on vähän tylsää, jos toinen sattuukin nukkumaan pidempään. Leikkimatto on edelleen kova sana ja siinä viihdytään pitkä tovi. Paras lelu on Sophie kirahvi, joita hölmö äiti osti vain yhden - neiti B erityisesti on tähän ihastunut ja suvereenisti vie sen siskon kädestä silloin kun sen tahtoo, neiti A ei onneksi yleensä asiasta kovin kiukustu.

 Neiti B on muutenkin hyvin tahtonsa ilmaiseva ja omansa ottava tapaus - tällä hetkellä hänestä on parasta pitää ketä tahansa kädestä kiinni, mielellään koko ajan oltaisiin käsi kädessä. Liikkuu paljon kierien ja suuhun menee kaikki, yleensä onneksi vain oma nyrkki (tai siskon/iskän käsi). Saattaa pitkänkin tovin käyttää esimerkiksi siihen, että saa tutin suuhunsa lattialla ollessaan - kärsivällisesti jaksaa yrittää. Neiti jutustelee paljon ja päristely on parasta huvia. Naureskelee kovaan ääneen, kun äiti tai isä pelleilee. Ruokailuhetket on myös kivoja, koska ruokalapulla on hauskaa leikkiä - yllättävän hyvin uppoaa kyllä myös ruokaa. 

Neiti A on edelleen sisartaan rauhallisempi, mutta aktiivinen hänkin. Liikkuu pidempiä matkoja kuin siskonsa - pyörimällä, kierimällä, peruuttamalla. Viihtyy sylissä paremmin kuin hyvin, mutta tykkää myös leikkiä lattialla siskon kanssa. Purulelut ovat kova sana ja kuolan määrä rajaton. Neiti A syö hyvin, kuten siskonsa - mango ja porkkana on tämän hetken lemppareita. 

Neidit ovat hyvin tarkkaavaisia ja tykkäävät seurailla toistensa puuhailuja sekä vanhempien juttuja. Usein seurailevat esimerkiksi keittiöpuuhia, sellain pikkuhiljaa koulutetaan huippukokkeja. 

Vielä tytöt eivät varsinaisesti vierasta, mutta pikkuhiljaa on huomattavissa merkkejä sen suuntaan. Uudessa tilanteessa on hyvä äitin tai iskän sylistä vähän aikaa tutkailla ennen kuin väläyttää hymyä tai alkaa jutustelemaan. Myös kylään tulevat saavat yleensä hetken aikaa lämmitellä, ennen kuin tarinointi alkaa.  

Vaipanvaihto on nykyään lähes mahdoton tehtävä, koska tyttäret ei tykkää selällään turhia makoilla. Kääntyvät lähes heti ympäri, kun maahan laskee - erityisen kivaa se on silloin kun vaihdetaan vaippaa tai puetaan päälle. Ajoittain kääntyily jopa ärsyttää, kun selällä olisi kivampi leikkiä, mutta vatsalleen on kivaa kääntyä - ihan aina ei onnistu kiukustuksissa tuo takaisin kääntyminenkään.

Äitille kriisi on, että vaihdettiin vaunukopat rattaisiin - tuollaisiin isojen tyttöjen rattaisiin, jotka ovat vieläpä nenä menosuuntaan päin. Samalla viikolla aloitettiin myös aamupuuron maistelu ja totesinpa tänään, että on pikkuhiljaa siirryttävä käyttämään 68 kokoisia vaatteita. 



On se kamalaa ihanaa kun ne kasvaa. 

Kermatoffee karamellit

Maistuvia paketteja pukinkonttiin!

Kermatoffee
noin 80 palaa

6 dl kuohukermaa
4,5 dl sokeria
1,5 dl tummaa siirappia
75 g voita

Mittaa ainekset paksupohjaiseen kattilaan. Anna seoksen kiehua voimakkaasti noin 15-25 minuuttia, kunnes se selkeästi sakenee. Sekoittele seosta tasaisin väliajoin, varsinkin keittämisen loppuvaiheessa. Testaa seoksen valmiutta tipauttamalla pisara kylmään veteen - jos saat muotoiltua pisaraa, on toffee valmista. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (tai pienempään astiaan, jos haluat paksumpia paloja) ja anna jäähtyä seuraavaan päivään - nosta pelti parvekkeella/jääkaappiin kun se on viilentynyt ensin hieman. Leikkaa täysin jäähtynyt toffee paloiksi - kastele veistä välillä kuumassa vedessä, jos toffee tarttuu kovin kiinni. Kääräise karamellit esimerkiksi leivinpaperista leikattuihin paloihin - muuten jämähtävät purkissa yhdeksi isoksi möykyksi (kokemusta on..). En tiedä, auttaisiko asiaa jos keittelisi vain vielä kauemmin - itse olen tehnyt kaksi satsia (keittoajat +25 min) ja molemmat ovat kyllä jähmettyneet, mutta jääneet melko pehmeäksi. Ei haittaa makua kyllä yhtään. 

Karamellit säilyvät 1-2 viikkoa jääkaapissa. 

Voin muuten kertoa, että on ihan äärettömän hyviä!



Vinkkejä pukinkonttiin;

Vaahtokarkit

Pähkinäinen suklaafudge

Maapähkinäfudge

Minttukrokanttikeksit

Suklaa-pähkinäkeksit

Kolmen suklaan keksit

Valkosuklaa-pekaanipähkinäkeksit

Taatelikakku

Intialaisvaikutteinen linssimuhennos

perjantai 11. joulukuuta 2015

Talven pimeyteen lämpöä ja valoa tuo intialainen ruoka. 

Linssimuhennos
4 hengelle

2,5 dl punaisia linssejä
1 kesäkurpitsa
3 tomaattia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
pala inkivääriä
garam masalaa
mustapippuria
suolaa

500 g kotijuustoa

Huuhtele ja keitä linssit ohjeen mukaan. 

Silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuumenna ruokalusikallinen öljyä pannulla ja kuullota sipuleita hetki. Leikkaa sillä aikaa kesäkurpitsa sekä tomaatit pieniksi paloiksi. Kuori ja raasta myös inkivääri. Lisää kesäkurpitsa, tomaatit ja inkivääri sipuleiden joukkoon. Paistele hetki kovemmalla lämmöllä; pienennä sitten levyä ja anna seoksen hautua. Mausta seosta tässä vaiheessa varovasti, voit myöhemmin maistella ja lisätä mausteita. 

Siivilöi keitetyt linssit ja lisää kattilaan kasvikset linssien joukkoon. Aja seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada seos vielä pannulle ja paistele hetki - maista ja lisää mausteita, jos tarvetta. 

Leikkaa kotijuusto noin 1x1 cm paloiksi ja ota hieman väriä juustopalojen pintaan pannulla voissa paistaen. Lisää hieman ruskettuneet juustopalat kastikkeen joukkoon. 

Keitä rinnalle riisiä ja tee vaikka naan-leipää.

Nam.

Suklaamuffinit

Helppoa ja herkullista. Just my way. 

Amerikkalaiset suklaamuffinit
12 kpl

200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

1,5 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta

150 g suklaata

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja lisää taikinaan. Vuoraa muffinipellin kolot vuoialla ja annostele taikina tasaisesti vuokiin - ei ihan täyteen. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia. 




Viisi kuukautta

torstai 10. joulukuuta 2015

Vuosi sitten tähän aikaan olin juuri saanut tietää olevani raskaana. Itseasiassa tasan vuosi sitten tänään kävimme ensimmäistä kertaa neuvolassa. Vaikka tekemääni testiin oli tullut ne maagiset kaksi viivaa, oli minun silti vaikea uskoa olevani raskaana. Tuolloin en vielä tiennyt, että sisälläni kasvoi kaksi pienokaista - meidän maailman ihanimmat tytöt. 




En osaa vieläkään täysin ajatella itseäni äitinä, vaikka se toisaalta on minulle hyvin luonteva rooli. Vaikea on uskoa, että nuo kaksi arkeni sulostuttajaa ovat ihan oikeasti minun lapsiani - olen saanut aikaan jotain lähestulkoon täydellistä, mikä jaksaa hämmästyttää. Viisi kuukautta on uskomattoman lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta nyt siihen on mahtunut niin paljon kaikenlaista, että se on ihan oma elämänvaiheensa. Tämä viisi kuukautta on ollut pitkä aika, mutta se on mennyt ohitse ihan vilauksessa. Tuntuu, että vasta eilen mentiin sairaalaan tarkastukseen, mutta toisaalta taas tuntuu että siitä olisi vuosia. Tähän vaikuttaa kenties myös se, että nuo ensimmäiset kuukaudet elettiin jonkinsortin sumussa ja ovat tietyllä tapaa pyyhkiytyneet pois ajatuksista. Sellainen blissfull happiness voisi olla oikea termi kuvaamaan noita kuukausia. 

Tänään tuosta maagisesta päivästä on kulunut siis tasan viisi kuukautta. Meidän pienistä täydellisistä vauvoista on kasvanut isoja täydellisiä tyttöjä, joiden kehitys jaksaa hämmästyttää päivä päivältä.  




Minulla on ihan vähän vauvakuume jo. Kun nämä neidit on jo isoja tyttöjä. Onneksi ei voida ennen tyttöjen 1 vuotis synttäreitä edes ajatella sellaista, niin ehtii ehkä laantua tämä kuumeilu. Ja täytyy tässä nyt olla vähän realistikin. 

Tyttöjen viisi kuukautis kuulumisia ensi viikolla neuvolan jälkeen, niin saadaan korrektit mitatkin mukaan. 

Mihin meidän perhe kotiutuisi?

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Aika usein meillä pohditaan, että mihin päin maailmaa halutaan asettua asumaan. Jotenkin meille molemmille on ollut alusta asti selvää, että Suomi on kaikessa hienoudessaan ja helppoudessaan kuitenkin vain välietappi. Jossain vaiheessa meidän tie vie johonkin muualle päin maailmaa - ei siihen mitään järkevää syytäkään ole, mutta se vaan tuntuu hyvältä ajatukselta. 

Loogistahan olisi, että muutettaisiin Gambiaan - onhan se meidän perheen toinen kotimaa. Huono puoli on se, että tuolta ei todennäköisesti minulle löytyisi kovin hyvää työpaikkaa - ainakaan tällä koulutuksella. Eikä muutenkaan tällä hetkellä tuon maan poliittinen tilanne ole mitenkään kovin miellyttävä, joten sinne ei senkään vuoksi houkuta muuttaa nyt. Tulevaisuudessa varmasti tullaan joku pätkä sielläkin asumaan, ihan jo lasten takia - oppivat paremmin myös sen puolen sukuaan tuntemaan sekä tutustumaan kulttuuriin. 

Mihin me sitten voitaisiin kotiutua?

Isän valinnat:

Yhdysvallat - "I'm still thinking about it, though it's kinda a scary place.." Äiti sanoo tähän vaan aina että nounou. Ehdottomasti en nimittäin tahtoisi tuonne Ameriikan ihmemaahan muuttaa. 

Kanada - Kun en suostu tuohon etelänaapuriin, niin se pohjoisempi versio sitten. Sehän on kuin Suomi, sanoo tuo mies.

Irlanti - Euroopassa oleva englannin kielinen maa, mutta ei kuitenkaan Iso-Britannia. Eipä paljon jää muita vaihtoehtoja kuin Irlanti. En tiedä mikä tuon maan työtilanne tällä hetkellä on, sinällään se voisi ollakin ihan mukava vaihtoehto.

Äitin valinnat:

 Espanja; Barcelona - Siellä olisi miehen sukua ja ehkä jo töitäkin. Ja miksipä ei Espanjaan, se on vallan valloittava maa ja kulttuuri. Kieltä isä osaa vähän ja itsekin olen sitä opiskellut, joten se voisi löytyä uudestaan jostain mielen sopukoista.

Belgia; Bryssel - Bryssel olisi kätevästi puolimatkassa Gambian ja Suomen välillä. Olisi helppoa matkustaa muutenkin ympäri maailmaa tuosta kohteesta. Lisäksi Brysselistä löytyy monia kansainvälisiä järjestöjä, joihin voitaisiin mahdollisesti työllistyä. Ainoa hankaluus olisi tuo kieli, jota ei kumpikaan osaa sanaakaan.

Saksa - Ehkä Berliini, tai joku muu mukava kaupunki. Sinne olisi helppoa kotiutua (ainakin ajatuksen tasolla), koska Saksa on jotenkin niin samantapainen maa kuin Suomi. En tiedä vain löytyisikö töitä meidän koulutuksilla.

Iso-Britannia - Sinne minä tahtoisin. Isämiehelle tämä on jostain syystä vaan se nounou - koska hän on päättänyt olla pitämättä maasta, missä ei ole koskaan edes käynyt. 

Sellaisia vaihtoehtoja meillä siis on. Ja miksipä ei kaikkia muitakin maailman maita voisi tuohon listalle liittää, koska ollaan melko avoimia asian suhteen. Jos jostain maailmalta tarjottaisiin nyt töitä, niin varmasti lähdettäisiin vaikka mihinkä! 

Tällä hetkellä, vaikka katsellaankin työ- ja opiskelupaikkoja maailmalta, aiotaan me pysyä ihan täällä Suomessa. Ollaan (=minä olen) kyllä katseltu taloja (jep; taloja) muualta kuin Helsingistä - täällä ne tuppaa olemaan hieman kalliita. Esimerkiksi Tuusula voisi olla mukava vaihtoehto. Pienestä pitää lähteä liikkeelle. 

Veri vetää ulkomaille kovasti. 

Miten teillä, onko samanlaisia haaveita? 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Myrskyinen on ollut sää ja flunssainen perhe. Se ei kuitenkaan ole meidän päivää paljolti haitannut, ollaan saatu olla vaan. Aamulla tytöt helli meitä ja herättiin vasta lähempänä kahdeksaa (!?!!). 

Laiska aamupala. Pari elokuvaa. Isämiehen kokkaamaan gambialaista. Mustikka-valkosuklaajuustokakkua. Lihapiiraita. Popcornia. Linnanjuhlia. 

Näistä on meidän päivä tehty. Vaikka nenäliinoja on kulunut liian monta ja tytötkin vielä ovat tukkoisia, niin silti tämä oli kaikessa rauhallisuudessaan ja tylsyydessään melko täydellinen päivä. 

Ajatuksena oli kyllä koristella joulukuusi, mutta se on joutunut paikkaan nimeltä hukka. Täytyy huomenna ostaa uusi - meillä kun on ihan sellainen muovinen vaan tylsästi. Muuten ollaan hieman joulua laitettu ja paketteja kasailtu pinoon. 

Minusta on mukavaa juhlia itsenäisyyspäivää ja se on minulle jokseenkin tärkeä päivä. Mutta pakko on sanoa, että surulliseksi olen tänään tullut uutisia katsoessani ja niissä vilahtaneita mielenosoittajien kylttejä - "ei islamille" "ei pakolaisille" yms. Minua harmittaa, että niin moni on niin kovin tyhmä tai yksinkertainen. En jaksa uskoa, että esimerkiksi omat isovanhempani toivoivat tällaista Suomea taistellessaan sen puolesta - taistellessaan vapaan ja tasa-arvoisen Suomen puolesta. Ei siitä kuitenkaan sen enempää.

Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! 

Ihanaa, kun olette olemassa ja ollaan ylpeästi suomalaisia kaikesta huolimatta. 

Kenen iltapukua odotatte eniten? 

--

Joulukalenterisukat muuten etenee hitaasti, mutta varmasti. Syyhyttäisi niin kovasti tehdä enemmänkin päivittäin, mutta kun ei voi! Olen kuin pieni lapsi aamuisin ensimmäisenä tarkistamassa päivän sukkapätkää. Kiinnostaako teitä nähdä edistymistä, vai vasta valmis lopputulos?

Date night | 3.12.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Isovanhemmat tuli Helsingissä käymään torstaina ja haluttiin käyttää isämiehen kanssa tilaisuutta hyväksemme. Suunniteltiin viikkoa etukäteen jo miten vietetään kivaa rentoa iltaa kaksistaan. Meidänkin perheeseen iski kuitenkin syysflunssa ja koko viikko on mennyt vähän sumussa. Tytöt on nokka tukossa olleet kiukkuisia ja heräilleet yöllä useammin - plus että ovat ottaneet tavaksi heräillä aamulla ihan viimeistään kuuden aikaan, yleensä jo viiden maissa. Väsynyt on siis ollut tämä meidän viikko ja torstain koittaessa olimme molemmat jo melko puhki. 

Itse olin kotona tyttöjen kanssa päivää viettänyt ja isämies oli torstaina viimeistä päivää työharjoittelussa. Neiti A päätti herätä aamulla hieman ennen viittä, neiti B onneksi nukkui melkein kuuteen saakka iskän kyljessä. Päiväunia neidit nukkuivat poikkeuksellisesti samaan aikaan ja pitkän tovin; äiti sai siivoiltua ja laitettua vähän iltapalaakin valmiiksi. Kolmen aikaan isämies tuli kotiin samalla oven avauksella isovanhempien ja tyttöjen enon kanssa. Puoli neljältä olimme jo matkalla kohti kaupunkia.

Bussissa pohdittiin molemmat, että näinköhän pysymme hereillä koko elokuvan ajan. Bussin päästyä Rautatientorille asti oli fiilis jo vähän parempi - oli aika kivaa olla liikkeellä ihan kaksistaan. Käytiin rauhassa nauttimassa nepalilaista ruokaa ennen elokuvaa, oli melkoista luksusta syödä rauhassa - ilman, että joku on sylissä ja yrittää varastaa ruokasi lautaselta tai muuten vaan ahmia nopeaan siltä varalta, että jompikumpi herää vaunuissa ja on nälkäinen. Sai käyttää syömiseen kahta kättä ja ehdittiin jutustellakin samalla. 

Elokuviin mentiin tottakai James Bondin perässä, kuten viime aikoina moni muukin. Vatsat oli täynnä, mutta piti saada irtokarkkeja ja popcorniakin - ihan ähkyn uhalla. Eikä edes nukahdettu elokuviin. Itse yritin niistääkin vain silloin kun räjähteli tai ammuttiin (onneksi aika usein), ettei vierustoverit liiaksi häiriintyisi. Elokuvan jälkeen vielä hetki käyskenneltiin vaan käsi kädessä, ihailtiin kaupungin valoja ja nautittiin kaksistaan olosta. 

Koko illan paras juttu oli kuitenkin kotiin paluu, sillä ikävähän oli jo ehtinyt tulla. Kotona odotti kaksi hymyilevää tyttöä, jotka vaativat syliin äitin ja isän nähdessään. Pure love. 

Meillä ei täällä pääkaupnkiseudulla juurikaan ole lastenvahteja tarjolla, joten käytetään hyväksemme näitä harvoja tilaisuuksia kahden keskiseen aikaan. Ei siihen aina varsinaisesti koe tarvetta, mutta hyvää se tekee kun tilaisuus tulee. 

Miten teillä vietetään yhteistä aikaa? 

Onko tarvetta parisuhteen hoitamiselle erikseen? 


Paras joulukalenteri, ikinä!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Silloin kun itse olin lapsi, oli kahdenlaisia joulukalentereita - peruspaperisia, esimerkiksi itselläni aina partiolaisten adventtikalenteri sekä tietenkin suklaakalentereita. Suklaakalenterin suklaakin oli melko pahaa, eikä suuren suurta yllätystä tuottanut se, minkä muotoinen suklaapala luukusta löytyikään. Nykyäänhän on kaupoissa varmaan viittäkymmentä eri sorttista kalenteria - on legoa, dumlea, Frozenia, Kinderiä ja ties mitä. Minäkin hämmennyin määrästä, miltähän tuntuu lapsesta, jonka täytyisi valita yksi.  

Tokihan kaikki supermutsit tekee itse lapsille joulukalenterin. Toiset neuloo 24 pientä sukkaa, mihin keräillä aarteita ja toiset muuten vaan askartelee kalenteria viikkokausia. Kalenterissa on kaikkea pientä kivaa ja hyödyllistäkin, mitä lapsi nyt voisi tarvita. Minusta tuo kalenterin tekeminen on vallan ihastuttava ajatus ja kenties parin vuoden päästä teen sellaisen itsekin, vielä se tuntui jokseenkin turhalta. Tänä vuonna olen useammassa paikassa törmännyt myös aikuisten joulukalenteriin - se kuulostaa kivalta myös. Jos olisin jaksanut isämiehelle pohjustaa asiaa ja saanut tämänkin innostumaan, niin ehkä meiltäkin löytyisi aikuisten versio. Kenties joskus tulevaisuudessa. 

Mutta lyhyesti siis; en ole itselleni joulukalenteria hankkinut. Harkitsin kyllä, mutta en osannut valita ja toisekseen - ihan järkyttävän hintaisia ne on! Onneksi monissa blogeissa julkaistaan joulukalenteria, niin voin niitä seurailla - itsekin viime vuonna tein, tänä vuonna jäi ajan puutteen vuoksi ainoastaan haaveeksi. 

Mutta löysinpä kuin löysinkin itselleni ihan täydellisen joulukalenterin! 

Nimittäin villasukka-kalenterin! Joka päivä tulee uusi pätkä villasukkaa ja lopulta 24. päivä sinulla on käsissäsi upouudet polvenkorkuiset kirjoneulesukat. Ja koska joka päivä julkaistaan vain pätkä, ei voi edes huijata ja "avata" luukkuja etukäteen. Eilen illalla aloitin toisen sukan kohdalla, täytyy tänään laittaa puikoille toinenkin - ensin vaan täytyy saada puikot vapautettua edellisestä työstä. 




Hyvältä vaikuttaa alku ja ainakin omasta mielestäni tuo väriyhdistelmä on aika kaunis. 

Millaisia joulukalenteireita teillä on?

Ja tuon villasukkakalenterinhan löydät täältä.

Marraskuussa...

tiistai 1. joulukuuta 2015

... neiti B on oppinut kääntymään selältä vatsalleen. Äiti on hurjan ylpeä neidistä ja neiti tuntuu olevan myös ylpeä itsestään. Melko nopeasti pyörähtää ympäri, kun lattialle hänet laskee. Neiti A vielä yrittää ja selkeästi ärsyyntyy, kun ei onnistu. Päivistä se enää on hänenkään kohdallaan kiinni. Edit: Äiti hätäili, nimittäin vielä kuun viimeisenä päivänä myös neiti A käännähti vatsalleen! 

... tehtiin minilomamatka Tampereelle. Yövyttiin hotellissa ja kierreltiin ympäri kaupunkia. Ihan oltiin vaan ja nautittiin yhdessäolosta. Juhlittiin myös samalla reissulla minun kummityttöni syntymäpäiviä ja nähtiin siinä samalla sukua.

... isämies on saanut ensikosketuksensa suomalaiseen työelämään. Joskin kyseessä on ollut palkaton harjoittelu, mutta ainakin omaa alaa ja kokemusta. On ollut, miten innoissaan toinen voikaan olla työnteosta. On ihmetellyt montaa asiaa ja selittänyt tohkeissaan tekemisiään. Tehnytkin vaaditun viiden tunnin sijaan lähes poikkeuksetta täyttä kahdeksan tunnin päivää. 

... on saatu usempia ystäviä vierailulle. Nautittu yhdessäolosta ja neidit ovat saaneet tutustua moniin rakkaisiin.

... herkuteltiin ravintolapäivän antimilla. Tällä kertaa suunnattiin keskustaan Ruttopuistoon ja tuli maisteltua monenlaista herkkua. 

... messuiltiin Meidän viikonloppu-messuilla. Hienoinen pettymys verrattuna viime vuoteen oli nuo messut. Joitain joululahjoja tarttui tuolta kuitenkin mukaan ja FudgeLoven taivaallista fudgea sain myös, vuoden siitä haaveiltuani. 

... olen neulonut ja virkkaillut ahkeraan. Kokeillut uusia juttuja ja onnistunut! Monta monituista ohjetta on kokeilulistalla, kun vaan olisi aikaakin.

... ollaan ihmetelty noiden neitien keskinäistä sidettä ja suhdetta. Ihan ihmeissään sitä seuraa ja se on niin valloittavaa, että on vaikea kuvaillakaan!

... on laitettu jo vähän joulua kotiin, lähinnä tuomalla valoa pimeyteen. 












Rakas joulupukki...

lauantai 28. marraskuuta 2015

Odotan jo innolla sitä aikaa, kun lapset ymmärtävät innostua joulusta. Kun saadaan yhdessä koristella kotia joulukuntoon ja leipoa pipareita. Tehdä piparkakkutaloa ja koristella kuusikin. Sitä, kun jouluaattoa odotetaan kuin kuuta nousevaa, mutta joulupukkia vähän jännitetään. Kuusen alle on kerätty paketteja, muutama mukava äidille ja isälle sekä iso kasa lapsille - äiti ehkä pitäisi lastenkin lahjat ihan muutamassa, mutta täytyy olla realisti. 

Olen tänäkin vuonna jo vähän laittanut joulua. Lähinnä koristeluissa olen käyttänyt valoja tuomaan vähän aurinkoa pimeyteen, joulukuusi on vielä varastossa, mutta houkuttelisi laittaa sekin jo esille. Piparkakkutaloa olen suunnitellut päässäni jo pitkään, saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi toteuttaa visioitani sen suhteen. 

Tuo lahjapuoli tuottaa kuitenkin itselleni päänvaivaa. Pidän nimittäin erittäin paljon lahjojen antamisesta ja uskallan sanoa, että ole aika hyvä ostamaan lahjoja. En kuitenkaan voi sanoa nauttivani lahjojen saamisesta, jos en ole itse määrittänyt, mitä saan - ehkä se kontrollifriikkiys tulee tässäkin esille. Mutta toisin sanoen minulla on aika tarkka maku ja turhat esineet lähinnä ärsyttävät. Jokseenkin usein teen myös sitä, että annan 'turhat' lahjat eteenpäin sellaisille, joilla on niille käyttöä. 

Lasten lahjojen suhteen minun täytyy asennoitua jotenkin toisin. Nimittäin vuoden parin päästä heillä toivottavasti on jo oma makunsa ja halunsa, eikä se välttämättä täysin kohtaa äidin maun kanssa. Mutta saako jossain asioissa äiti dominoida sitä, mitä kotiin kannetaan? Esimerkiksi hirnuva pörröinen keinuhevonen - voiko jäädä saamatta? 

Mitä me sitten toivottais?

Äitinä toivoisin kaikenlaista käytännöllistä ja järkevää ja kehittävää, eikä ole miinusta, jos on vielä kaunistakin. Toivoisin lapsille kirjoja ja esimerkiksi Brion leluja. Littlephant ja Roommate merkkiset sisustusjutut miellyttävät myös äitin silmää. Ja kaikki, missä on elefantti on parasta. 



Tiipii ja norsutyyny: Roommate
Kirjat: Prisma.fi
Lelut: Brio
Keltainen viltti: SneDesing
Norsuviltti ja julisteet: Littlephant

Itse teen tänä vuonna joululahjaksi ehkä konvehteja tai tryffeleitä, saa nähdä. Lapsille ostin For minis & mommies - tossuja sekä kirjoja. Viime vuonna annoin ystäville keksiaines-purkkeja, mitkä oli ilmeisesti ihan mieluinen lahja. Olen todennut näin aikuisiällä, että sellainen mikä 'tuhoutuu' ajan kanssa on paras lahja.

Itselleni toivoisin käsityökirjoja ja kivoja lahjakortteja. Isämieheltä voisin saada lahjakortin omaan aikaan - voisin puuhailla käsityöjuttuja. 

Mutta mitä ostaa tuolle miehelle? Vinkkejä otetaan vastaan! 

Pitkät pimeät illat

perjantai 27. marraskuuta 2015

Eräs ystäväni odottaa esikoistaan ja se toi mieleen raskausajan iloineen sekä suruineen. Ainoita konkreettisia vinkkejä, joita hänelle annoin, oli, että hakeutuisi jo raskausaikana muiden odottajien seuraan - näin lapsen syntymän jälkeen hänellä on paitsi vertaistukea, myös seuraa arkeen isän ollessa töissä. 

Yksi suurimpia harmituksia minulla nimittäin on tässä arjessa yksinäisyys. Toisaalta on väärin sanoa olevani yksinäinen, koska onhan minulla kaksi maailman parasta ja ihaninta ja rakkainta seuraneitiä. Mutta onhan se fakta, että ei tuon ikäisistä kovin paljon seuraa vielä ole - huomiota kyllä vaativat paljon, mutta melko yksipuolisesti. 

Ollaan oltu onnekkaita monessa mielessä tämän vauva-arjen tiimellyksessä. Ensimmäiset kaksi kuukautta iskä sai olla kotona ja saatiin rauhassa harjoitella arjen pyörittämistä näiden kahden kanssa. Syyskuussa alkoi koulu, mutta sitäkin on vain neljänä päivänä viikossa - aina viitisen tuntia kerrallaan. Melko paljon iskä on siis kotona, mikä on ihanaa. Mutta huono puoli tuossa koulussa on, että se alkaa klo 16 - niinpä ollaan tyttöjen kanssa kotona kolmistaan iltaisin. Alkuun se sujui ihan hyvin, mutta nyt alkaa tuo pimeys viemään voiton. 

Aamut on meidän perheaikaa ja haluan pitää sen niin - saa isäkin viettää aikaa lasten kanssa ja toisaalta saan itse tehdä omia juttuja. Mutta kun kaikki 'mammatoiminta' on myös aamupäivisin ja iltaisin muut äidit oletettavasti viettää perheaikaa kotona. Eipä minulla täällä pääkaupunkiseudulla muutenkaan ole oikeastaan kuin yksi äitikaveri ja hänenkin lapsensa on jo lähes puolivuotias. Korvaamaton ystävä, mutta ei myöskään ihan samassa tilanteessa - plus että hänellä on muitakin kavereita, enkä ihan joka päivä kehtaa häiriköidä heitäkään. Mutta sosiaalisia kontakteja, niitä oikeasti kaipaan. Onko huonompaa yhtälöä olemassa kuin sosiaalinen ujo ihminen - en nimittäin ensinkään tykkää mennä mihinkään uusiin ryhmiin/tilanteisiin ja toisaalta taas haluan sitä kovin. Kadehtien tänään katselin valtavaa äitilaumaa Itiksessä kahvilassa, mukavaltahan se näytti, tuo yhdessä mammailu.

Onneksi isämies lupasi, että saan alkaa käymään taas kuntosalilla ja hän on lasten kanssa. Josko saisin vähän energiaa lisää liikunnasta ja sitä kuuluisaa omaa-aikaakin. 

Ei liity millään tapaa aiheeseen, mutta oli pakko laittaa, kun siitä tuli niin hieno!

Vinkkejä yksinäiseen arkeen lasten kanssa;

- kuuntele musiikkia, se piristää ja ainakin meillä myös rauhoittaa lapsia

- katsele telkkaria, tai pidä sitä auki seurana

- kehittele erinäisiä projekteja, joihin kuluttaa aikaasi - esimerkiksi virkkausta ja neulontaa, saa samalla jotain aikaankin!

- juttele lapsille ihan yhdentekeviäkin asioita, voit jopa leikkiä, että he vastaavat

--

Onpa muuten käynyt vähän niin, että tästä on tullut sellainen harmituksen purkukanava tästä blogista - johonkin kun täytyy ajatuksia purkaa. Ihan kivaa meidän elämä oikeasti on, vaikka vähän ankean kuvan saa täältä. 

Joulukorttikuvaukset

torstai 26. marraskuuta 2015

Eräänä päivänä me otettiin kuvia joulukortteihin. Neiti A heräsi siskoaan aikaisemmin ja otettiin muutama harjoitus otos. Neiti oli kovin hymyileväinen ja aurinkoinen itsensä. 


Odoteltiin, että sisko herää. Siinä syötiin ja leikittiin ja kaikenlaista touhuttiin. Mutta sisko se vaan nukkui ja pikkuhiljaa myös neiti A alkoi taas väsymään. Lopulta sisko heräsi, iskä riisui tältä ulkovaatteita ja äiti otti muutaman otoksen isosiskosta ensin. Ei enää niin kovin aurinkoinen neiti.


Siskon seurassa vähän rauhoituttiin. Toinen väsynyt ja kärttyinen, toinen vielä uninen ja ulkoa tulleena punaposkinen. 

Eivät he oikein ymmärtäneet, mikä juttu tämä on. Ilmeet kertonee kaiken.




Iskän pelleilyt sai aikaa vähän hymyä (onneksi!). 


Ja sitten loppui mielenkiinto.


Äiti keksi, että otetaan vielä muutama sängyn päällä nopeasti. 





Söpöjähän ne on joka tapauksessa. Ei ihan sitä, mitä pääni sisällä suunnittelin, mutta ainakin meidän näköisiä. 

Tupla-ateria

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Seuraa sekavia ajatuksia imetykseen liittyen.

--

Äkkiseltään voisi kuvitella, että imetys ei ole mitään rakettitiedettä - tissi suuhun ja that's it. Näin voi kuvitella kyllä vain ihminen, joka ei ole imettänyt - nimittäin melko monta puolta on tässäkin asiassa. Täytyy huomioida imuote ja -teho ja imetysasento ja maidon tulo ja ja ja. Lisävarustearsenaalia on tässäkin asiassa suht kattavasti - esimerkiksi melko yleiset imetystyyny ja rintakumi. Ei siis ihan mitään lastenleikkiä, mutta onnistuessaan aika ihanaa. 

En ole luonteeltani ihminen, joka katsoo murhaavasti äitejä, jotka valitsevat olla imettämättä. Olen kyllä kovin pro-imetys ihminen, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, myös tässä on valinnan vapaus jokaisella itsellään. Eikä useinkaan asian takana ole äidin turhamaisuus ja halu säilyttää muodot, vaan monikin seikka voi vaikuttaa siihen, ettei voi imettää tai jos se ei ihan vaan jostain syystä lähde sujumaan. 

Minä olen aina vähän haaveillut imettämisestä, koska se on jotenkin minusta melkoisen kiehtovaa ja niin puhdasta rakkautta. Itse asiassa mieheni kulttuurissa vahvasti uskotaan, että äidin ja lapsen välinen rakkaus syntyy imettämisen kautta - suhde jäisi jotenkin vajavaiseksi, jos imetystä ei olisi. Mutta olen siis alusta asti halunnut imettää ja toivonut, että se onnistuu. En kuitenkaan ole asiasta niin kovin jaksanut stressata, vaan ajatellutkin, että todennäköisesti ei pelkkä oma maitoni tule riittämään. 

Meidän tyypit oli syntyessään kovin pieniä ja sairastamani raskausajan diabeteksen vuoksi heillä oli verensokerit matalia ensimmäisinä päivinä. Näistä syistä johtuen jouduttiin jo heti alkuunsa aloittamaan lisämaidon antaminen. Minun oma maitoni ei myöskään ollut ihan vielä alkanut herumaan riittävästi - vaikka imettämisen aloitin kyllä heti kun kykenin, eli muutamia tunteja syntymän jälkeen. Näin jälkikäteen tuntuu, että sairaalassa ei kyllä tuettu imetykseen juurikaan vaan korostettiin lisämaidon antamista. 

Vaikka en pidä äidinmaidonkorvikkeita huonona asiana, olen silti kokenut tietynlaista huonommuuden tunnetta siitä, että oma maitoni ei riitä. Olen kuullut monta menestystarinaa kaksosten täysimetyksestä, mutta minulle se ei kuitenkaan mahdollistunut.

Koen kuitenkin olleeni onnekas, että imetys sujui pulloruokinnan ohella suhteellisen helposti. Alkuun se oli kivuliasta ja tietyllä tapaa turhauttavaa, koska lähes aina neidit vaativat myös pulloa lisäksi. Useampaan otteeseen meinasin luovuttaa heti alkutekijöissään. Jatkoin kuitenkin kiukulla yrittämistä ja pitkään sujui hyvin - tytöt söivät rintaa ja pulloa rinnakkain, yleensä vuorotellen. Alkuun meillä harrastettiin myös tandemimetystä, mikä oli sinällään ihan kokemuksena hauskaa hommaa. 

Noin kuukausi takaperin neitiB alkoi kieltäytyä rinnasta - sai hirmuisia raivareita, eikä suostunut syömään, vaikka kokeilin mitä. Muutaman päivän  (ja runsaan ihokontaktin) jälkeen hän suostui taas rinnalle, mutta ainoastaan sängyssä illalla/yöllä/aamulla. Päivällä ei malttanut asettua syömään kuin pullosta. 

Pikkuhiljaa ollaan siirrytty siihen, että tytöt syövät rintaa pääasiassa vain tuolla sängyssä - yleensä aamuyöllä/aamulla. Päivällä harvemmin nykyään enää yritänkään imettää. Pahalta se tuntuu, kun se alkaa olemaan ohitse - tämä meidän imetystaival. Nautin täysillä niistä hetkistä, kun saan imettää ja neidit suostuvat syömään. NeitiA viihtyy rinnalla edelleen pitkiäkin aikoja, erityisesti aamulla. 

Haaveilen usein, että seuraavalla kierroksella imetys onnistuisi paremmin - oli lapsia yksi tai useampia. Ainakin toisaalta osaa välttää ne virheet, mitä on tehnyt kun ei ole tiennyt/ymmärtänyt. Imetyksen tuki ry:n Facebook ryhmä on myös ollut minulle kullanarvoinen kumppani imetystaipaleella - en ole itse kysynyt/kommentoinut, mutta pelkkä seuraaminen on tukenut omaa imetystäni. 


Täydelliset valkosuklaa-pekaanipähkinäcookiet

lauantai 14. marraskuuta 2015

Joskus sitä vaan saa aikaan jotain lähes täydellistä keittiössä sekoitellessaan aineksia yhteen. Tällä kertaa voin sanoa onnistuneeni.

Valkosuklaa-pekaanipähkinäcookies
noin 40 kpl

225 g voita
2 dl fariinisokeria
2 dl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
5,5 dl vehnäjauhoja

2,5 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
4 dl rouhittua valkosuklaata

Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen. Rouhi suklaa ja pähkinät karkeaksi rouheeksi (saa olla reilusti eri kokoisia paloja).  Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten joukkoon. Lisää kuivat aineet ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Lopuksi heitä joukkoon rouhitut pähkinät sekä suklaa ja sekoita taikina tasaiseksi.

Nostele ruokalusikalla pellille kokkareita - normaalikokoiselle uunipellille mahtuu 9 cookieta. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes keksit ovat kauniin kullanruskeita. 


Ja nauti!


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan