Kesän ensimmäinen pakomatka

Perjantaina oli vielä kärsimätön mies ja mystisesti kadonnut kamera. Oli väsynyt vaimo ja ylienerginen koira. Oli ruuhkaa liikenteessä ja kaksi kolariakin. Pitkä ajomatka ja vaimo harmitteli ettei miehellä vielä ole ajokorttia. Perille päästiin - sauna lämpeni ja aurinko paistoi. Unohtui kaikki murheet.

"Perkele!"

Kuului suht suomalaisittain erään gambialaisen suusta kun tämä hyppäsi Näsijärven 10 asteiseen veteen saunan päätteeksi. Kylmyys onneksi unohtui saunan lämmössä ja ilta-auringossa saunamakkaraa syödessä. Illaksi tyyntynyt järvenselkä ja laskeva aurinko, ilmassa leijuva savun tuoksu ja satunnaisesti kuuluva linnun laulu; voisin kuvailla sielunmaisemaani. 

Nukuttiin rauhassa ja pitkään. Syötiin hyvin ja rentouduttiin. Yhden kirjankin ehti lukaista, osittain auringossa maaten - vähän jopa rusketusta tarttui iholle. Soutamaankin opeteltiin appiukon opastuksella. Tämä mamma jäi kyllä rannalle ruikuttamaan, kun ei jaksanut könytä paattiin - vintiö jäi myös rannalle itkemään ja vahti haukansilmin ulapalla seilaavaa paattia. 

Nyt taas kotona kaupungissa, ensi kertaa jo suunnitellen.







Koska se kamera on johonkin kadonnut, niin kuvat on vaan kännykkäräpsyjä. 

--

Viime viikkojen vauvajuttutykityksen jälkeen lupaan pyhästi, että tällä viikolla ei tule yhtään vauvatarinaa! 

Mitä te tahtoisitte kuulla meidän arjesta? Ehkä jotain sisustusjuttuja? 

Lahjoja

Minä myönnän olevani vähän materialisti - olen tainnut myöntää sen joskus aiemminkin. En kuitenkaan varsinaisesti pidä lahjojen saamisesta, tai pidän toki, jos itse saan päättää lahjan. Toisin sanoen olen suhteellisen tarkka siitä mitä tahdon ja mistä pidän. Rakastan puolestaan lahjojen ostamista ja uskallan sanoa olevani siinä melko taitavakin. Ostankin usein pieniä lahjoja ystävilleni, en vain ostamisen ilosta ja pyrin välttämään turhuuksia, mutta jos näen jotain, joka on aivan ystäväni näköistä ostan sen. Lahjoja annan ihan vaan vaikka maanantaina, mutta myös syntymäpäivät ja joulu yms ovat kivoja aikoja ajatella ystäviä ja antaa lahjoja. 

Mieheni kulttuuriin lahjojen antaminen ei kuulu. Hyvin yksinkertaisesti - lahjoja ei anneta syntymäpäivänä eikä vuosipäivinä eikä hääpäivinä, ei oikeastaan ollenkaan. Lapsille ostellaan välillä yllätyksiä, ehkä lähinnä muslimien juhlapyhien aikaan. Muslimien juhlapyhien aikaan saatetaan ostaa myös muille perheenjäsenille uusia vaatteita ja sellaisia, naapureille annetaan ehkä lihaa tai muuta tarpeellista. Lahjoja jos annetaan, niin ne ovat kaikenkaikkiaan melko käytännöllisiä. En tokikaan tiedä, miten rikkaammissa perheissä toimitaan - todennäköisesti aika eri tavalla. 

Välillä nämä kaksi kulttuuria kokevat melkoisia yhteentörmäyksiä. 

Nimittäin, vaikka en varsinaisesti lahjoista pidäkään, olisi silloin tällöin kiva saada jotain pientä - esimerkiksi syntymäpäivänä ja hääpäivänä. Olen tässä vuosien mittaan jo oppinut, että ei kannata odottaa kun vain petyn. Toisaalta olisi kivaa saada jotain ihan pientäkin, jotain, mikä osoittaisi että mieheni tuntee minut ja ajattelee minua - ihan kuin en muuten sitä tietäisi. Olen kyllä saanut miestäni vähän koulutettua, nimittäin ajoittain kaupasta kulkeutuu kotiin kukkasia - ja niitä rakastan.  Sainhan banaanipuunkin ja äitienpäivänä sain kukkasia. Olin tosin molemmilla kerroilla mukana ja vihjailin koko kauppareissun asiasta. Pikkuhiljaa pientä koulutusta. 

Mielenkiintoista on myös muuten seurata suomalaisen ja toisen kulttuurin perinteiden törmäystä. Mieheni on saanut suomen kielen kurssilta useita kavereita, jotka eivät luonnollisestikaan ole kantasuomalaisia. Vappukarkeloihimme hän oli kutsunut useampia ja joitain saapui paikallekin. Kaksi Aasian suunnilta kotoisin olevaa herraa toi meille tuliaisiakin - minulle kukkasia ja miehelleni Koskenkorvaa. Olivat varmaankin kysyneet joltain, että mitä suomalaiset tuovat tuliaisina - ja onhan esimerkiksi viinipullo melko tavallinen tuliainen. Kukat toimii aina, mutta pakko sanoa, että tuo Koskenkorva ei meidän taloudessa ollut se suurin menestys. Naurattaa vieläkin, kun avaan kaapin ja näen nuo pullot. 

Muistan kun serkkuni sai lapsen, niin hänen miehensä toi jo sairaalaan serkulleni kiitoslahjaksi korun. Minusta se oli vallan kaunis ajatus - onhan äiti synnyttäessään tehnyt melkoisen työn ja ihanaa mieheltä muistaa äitiä tuolla tapaa. Minä en moista lahjaa odottele, vaikka varmasti sellaisen saisin kun vain sanoisin, että parempi olisi ostaa. Olen kuitenkin salaa haaveillut ja rakastunut useampaankin Kalevala-koruun. Kalevala-korut ovat suuri rakkauteni ja minulla niitä useampi onkin. 

Tällä hetkellä olen rakastunut tähän riipukseen;


Millefiori-riipus

Voisin antaa miehelleni kuvan ja toivoa tätä lahjaksi, mutta en ehkä taida. Hinta kun vastaa viikon ruokaostoksia, niin tässä vaiheessa taidan ennemmin valita ruokapuolen. Jospa saisin sairaalaan levyn suklaata ja kotiin vaikka kimpun kukkia odottamaan. Olisin tyytyväinen äiti silloin. 

Mutta onhan se kaunis, eikö olekin? 


Babybrains

Lähipiirissäni on paljon pikkulasten äitejä, joista moni on valittanut, että vauva-aikana menettää aivonsa. Alkuun kun on niin huumassa, ettei muista muuta kuin vauvan ja se on ainoa asia, mistä osataan puhua. Usein tuntuukin siltä, että äidit ajautuvat porukoihin, joissa on "hyväksyttävää" puhua ainoastaan vauvoista ja niihin liittyvästä. Myönnän itsekin joskus tunteneeni oloni ulkopuoliseksi silloin, kun ympärillä on ollut vain pienten lasten äitejä - eihän sitä voi oikein ymmärtää kokematta.

Sama ilmiö tulee muuten miehille inttiaikana - jokin asia täyttää pään niin täydellisesti, että ei muusta osata puhuakaan. Myös inttiaikana jätkäporukassa hengaaminen voi olla "ulkopuoliselle" raskasta. Inttitarinoita kerrotaankin sitten loppuelämän ajan ja ne saavat lähes legendaarisen sävyn - samaan tapaan taidetaan puhua synnytyskertomuksista. 

Mutta se aivojen menetys. Synnytyksen jälkeen, vauva-aikana, on ihan ymmärrettävääkin menettää hetkeksi kaikki ajatustoiminta. Luulen, että väsymys ja hormonihuurut vievät sen verran mennessään. Moni sanoo myös, ettei muista mitään esikoisensa ensimmäisestä vuodesta - tuo kommentti kertonee mielestäni paljon siitä, millaista myllerrystä arki mahtaa ollakaan. Ehkä muistinmenetys on myös elimistön puolustuskeino, koska jos kaiken muistaisi, niin kuka hankkisi enää lisää lapsia. Ymmärrän siis toisaalta myös heitä, jotka kolmen kuukauden vauva-arjen jälkeen haluavat palata "elävien kirjoihin" ja suuntaavat esimerkiksi takaisin töihin. Keski-Euroopassa tuollainen käytäntö on melko yleistä, joskaan ei välttämättä aina ole lähtöisin äidistä. 

Tämä kaikki siis tiedossa synnytyksen jälkeen - tai niin kuvittelin. Kukaan ei nimittäin kertonut, että babybrain voi iskeä jo odotusaikana. Olin aiemmin suhteellisen skarppi ja hyvämuistinen, mutta tällä hetkellä hämmästyn aamuisin jos vielä muistan oman nimeni. Muistan minulle kerrotut asiat keskimäärin viisi minuuttia. Eli jos tällä hetkellä lupaan jotain, ei kannata kovin suurta luottoa laittaa asian toteutumiseen. Jotkin asiat vain karkaavat ihan täysin päästäni, johonkin toiseen todellisuudeen todennäköisesti. 

Mielenkiinnolla odotan millaista muistinmenetystä on tiedossa näiden kahden tyypin synnyttyä. 

Onko tähän parannuskeinoa? 




Sallittuja ajatuksia?

Kuluvana viikonloppuna vietettiin erään ystäväni polttareita. En olisi vuosi sitten uskonut, että jättäisin kyseiset juhlinnat väliin, mutta niin lopulta kävi. Pitkään pohdin osallistumista, mutta lopulta oli pakko hyväksyä se, että ei enää jaksa - mikä sitten lopulta käynnisti aikamoisen pohtimisen. 

On mielenkiintoista (ja toisaalta vähän surullista) huomata se, miten elämäntilanteiden muutokset vaikuttavat esimerkiksi ystävyyssuhteisiin. Lukuisat ystäväni ovat vuosien varrella tulleet hyvinkin erilaisista ympyröistä - on ystäviä lapsuudesta ja kouluajoilta, ystäviä harrastuksista ja työpaikoista. Joidenkin ystävien kohdalla on vaikea edes määrittää, missä lopulta tutustuttiin - eikä se ole tärkeääkään. Olen ollut vuosien varrella kiitollinen aivan jokaisesta ystävästäni ja harmitellut, kun jonkun kanssa välit ovat viilenneet - toisaalta olen myös huomannut, että yllättävät tilanteet ajavat taas yhteen ja ystävyys palaa vanhoihin uomiinsa.

Jollain tapaa ystävyyssuhteisiin vaikuttaa aina myös ne valinnat, mitä omassa elämässään tekee. Itse olen huomannut, että lähtö Gambiaan ja pian sen jälkeen muutto Helsinkiin ovat vaikuttaneet paljonkin ystävyyssuhteisiini. Olen toisaalta saanut elämääni monta erityistä ihmistä, enkä kadu tekemiäni päätöksiä ja valintoja, mutta toisaalta olen myös jollain tapaa menettänyt useampia ystäviäni - osan vähän huomaamattakin. Joihinkin suhteisiin välimatka ei ole vaikuttanut, oikeastaan päinvastoin - se on vain lähentänyt. Mutta joihinkin ystävyyssuhteisiin välimatka on lähes lyönyt viimeisen naulan - ehkä on joissain tapauksissa hyväksyttävä se, että on aika jatkaa matkaa. Onhan aina olemassa hyvät muistot. Mutta on myös jotenkin raskasta huomata esimerkiksi se, että ystävä, jonka kanssa vuosia sitten teki lähes kaiken yhdessä on saanut lapsen, ilman että itse edes tiesin hänen olevan raskaana. Tai se, että kaksi ystävää joiden kanssa jakoi paljon vuosia sitten, suunnittelee nyt häitä, mutta itse on asiassa täysin ulkopuolinen. Tai pieniä asioita, kuten se, että joku ystävä tulee Helsinkiin ja kaipailee seuraa, mutta ei soita sinulle. 

Oikeastaan nyt lähdin ihan sivuraiteille, koska ystävyys ei loppuviimein ollut se, mitä aloin pohtimaan joutuessani jättämään polttarit väliin. Vaan siis valinnat. Elämähän on täynnä valintoja - se on fakta. Joissain tilanteissa kaikkeen ei voi aina vaikuttaa, mutta pääasiassa elämä on sellaista, millaista siitä tekee - poikkeuksia toki on. Minä en tällä hetkellä tahtoisi valittaa elämäntilanteestani, enkä oikeastaan valitakaan, mutta saanko silti olla vähän tyytymätön. Onko se sallittua? Onko sallittua ajatella välillä, että perhanan muksut kun nyt halusitte tähän maailmaan. Kun äiti vielä tahtoisi mennä ja touhuta ja osallistua polttareihin ja häihin ja matkailla ja esitellä iskälle kesäisen kaunista Suomen maata. Olen toki onnellinen tulevista lapsista ja odotan sitä kaikkea, mitä vielä päästään yhdessä heidän kanssa kokemaan. Odotan sitä, että näen heidän kasvavan ja kehittyvän - minua kiehtoo se, millaisia tyyppejä meille tulee ja millaista elämä tulee seuraavina vuosina olemaan. Mutta samalla minua harmittaa se, että emme ehtineet seikkailla ympäri maailmaa kaksistaan ja kokea kaikenlaista jännittävää. Kuten sanottu, elämä on täynnä valintoja. Ehkä sitten eläkepäivillä päästään seikkailemaan - jos joskus eläkkeelle muka päästäisiin. 

--

Pohdintoja näin sunnuntai aamupäivään. Nyt ehkä lähdemme kokeilemaan, josko vielä jaksaisin Maailma kylässä - festareilla hetken haahuilla. Ja toivon, että tuo polttarisankariystäväni on saanut nauttia ainutlaatuisesta viikonlopusta - toivon myös, että ehkä häihin mekin pääsemme osallistumaan. 


Meidän kaksosraskaus

30 viikkoa takana, 10 jäljellä. 

Meidän tyypit saavuttivat torstaina 30 viikon rajapyykin. Isojakin jo alkavat olla - reilun 1,3 kg kumpainenkin. Muutenkin kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä - ei ole viitteitä siitä, että tyypit vielä haluaisivat ulkomaailmaan, mikä on ainakin äidistä aivan loistava juttu. 

Moni on ihmetellyt, että olenko ihan valtavan kokoinen, kun kaksi kasvaa sisälläni. Sf-mitta oli neuvolassa nyt 33 cm, mikä on ilmeisesti jonkin verran normaalia suurempi, mutta ei nyt mitenkään vielä valtaisa. Kai se vaikuttaa, että olen suhteellisen pitkä eikä raskauden aikana ole painoa tullut lainkaan lisää - pysynyt myös vatsan kasvu kurissa. Vaikka itse tunnen oloni jo suht valtavaksi ja ajoittain (aika usein) olo on hieman tukala. 



Ylempi kuva kahden viikon takaa eli viikkoja 28 ja alempi tältä viikolta.

--

Me saimme tietää odottavamme kaksosia ensimmäisessä ultrassa viikolla 10. Hämärästi muistan sen tilanteen - miten itsekin tajusi, että kuvassa on jotain "vikaa". Mieheni oli asiastaan jo aivan varma alusta asti, nimittäin siis siitä, että kaksoset on tulossa. Itse olin hiukan skeptisempi ja ehkä toivoin sitä harjoituskappaletta alkuun. Muistan, että oli hämmentävää ottaa vastaan kätilön (itseasiassa kahdenkin) iloa ja onnitteluja, kun itse oli vielä uutisesta aivan sekaisin. 

Monta asiaa kertoivat kätilöt jo tuolloin ensimmäisellä kerralla, joskin niistä suurin osa meni toisesta korvasta sisään ja toisesta suoraan ulos. Saimme uuden ajan ultraan viikolle 12. Meidän tyypeillä on yhteinen istukka, mutta erilliset lapsivesipussit, mikä on vaikuttanut seurantaan. Pääpiirteittäin siis sanotaan, että mitä enemmän vauvoilla on yhteistä, sitä tiuhempaa seuranta on. Me olemme käyneet ultrassa pääsääntöisesti kahden viikon välein - rakenneultra oli normaalisti noin viikolla 20. Koska tyypit ovat alusta asti kasvaneet suht tasaisesti, ei ole ollut suurempaa tarvetta tiuhentaa seurantaa ja edelleen käymme Naistenklinikalla kahden viikon välein. Kertoipa joku kätilöistä, että parhaimmillaan ovat jotkut käyneet pari kertaa viikossa seurannassa. Neuvolan puolella seuranta on ollut sama kuin yhtä odottavilla. 

--

Muuten tämä meidän raskaus on kai sujunut samalla tapaa kuin yhtäkin odottavilla. Tähän asti vauvat ovat myös kasvaneet suht samaa tahtia kuin jos olisi vain yksi, mutta nyt kasvun voi odottaa hidastuvan hieman loppua kohti. Olen ilmeisesti päässyt fyysisten oireiden suhteen suhteellisen helpolla. Pahoinvointia minulla ei ole ollut laisinkaan ja muutenkin fyysinen vointi on ollut hyvä. Väsymys on kyllä vaivannut alusta asti, mutta luulen, että osaltaan siihen on vaikuttanut henkinen kuormitus. Iskias-hermo vaivasi muutaman viikon, mutta onneksi helpotti aikanaan. Liitoskipuja on ollut jo useamman viikon, mutta eivät nekään ole suuremmin elämää haitanneet. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hengittämisen puolesta raskaita - meinaa istuessaankin hengästyttää, kun kohtu painaa keuhkoja jotenkin. Kaikenlainen liikunta on jäänyt aika minimiin jo, pieniä kävelylenkkejä jaksaa vielä tehdä. Lieviä supistelujakin on jo havaittavissa, erityisesti jos on pitkään liikenteessä/jaloillaan. Mutta suurimmaksi osaksi aika helpolla - pitkään ainoa "oire" oli väsymys, eikä oikein osannut ajatella edes olevansa raskaana. 

Katsotaan miten loppuaika tulee sujumaan.

-- 

Olen kiinnittänyt huomiota erääseen seikkaan tässä raskausaikana ja ajattelin kysellä, mitä ajatuksia se teissä herättää. Nimittäin; minun vai meidän vauva/raskaus?

Usein ihmiset kyselevät laskettua aikaa ja usein kysytäänkin, että "milloin sinulla on laskettu aika?" Pyrin aina vastaamaan, että "meillä on laskettu aika..". Mutta olenko siis ainoa, jota häiritsee tässä asiassa sinuttelu, koska onhan kyse yhtä lailla mieheni lapsista. Eräs tuleva isä aikanaan ilahtui, kun kysyin häneltä heidän laskettua aikaansa ja kertoi, että usein kysytään "milloin vaimollasi on laskettu aika?". Äitihän on toki se, joka synnyttää, mutta onko vain minusta ikävää jos isä/puoliso sivuutetaan tällä tavalla. Jos siis tiedät, että isä/puoliso on kuvioissa mukana, minusta on mukavaa huomioida myös tämä - onhan syntymä aika ihmeellistä myös hänelle. 

Kaksosraskaudesta



Enhän minä mikään ekspertti ole, mutta ajattelin silti kertoa hieman kaksosraskauksista yleisesti. Faktatiedossa tukeudun Helsingin Monikkoperheet ry:n kokoamiin tietoihin. Minua tämä kaksosuus yllättävästä syystä kiinnostaa paljon ja olen tässä lomailun ohessa tutustunut aiheeseen. 

Ihmeellinen on maailma, en voi muuta sanoa. 

--

Suomessa syntyy vuosittain noin 800 kaksoset ja 10-15 kolmoset. Nelosia on syntynyt 20 vuoden välein - vuonna 1994 ja 2014 on syntynyt nelosvauvat.

Keskitytään kuitenkin kaksosiin; kaksosraskauksia on monentyyppisiä. Raskauden alkuvaiheessa pyritään selvittämään, millainen raskaustyyppi on kyseessä ja sen perusteella räätälöidään raskaudenseuranta. Monisikiöisen raskauden seuranta on aina yksilöllistä ja mitä enemmän sikiöillä on yhteistä, sitä tiheämpää raskauden seuranta on. Kaksosraskauksista noin 80 prosenttia on saanut alkunsa spontaanisti ja 20 prosenttia hedelmöityshoitojen tuloksena.

Kaksosraskauksia on siis periaatteessa kahta tyyppiä - identtisetkaksoset ja epäidenttiset kaksoset.

Erimunaisia eli epäidenttisiä kaksosia on syntyvistä kaksosista noin 70 prosenttia. Tuolloin äidillä on samanaikaisesti irronnut kaksi munasolua, jotka ovat molemmat hedelmöittyneet. Lapset voivat olla samaa tai eri sukupuolta.

Toinen vaihtoehto on, että yksi munasolu on jakautunut hedelmöittymisen jälkeen kahteen osaan. Tällöin lapset ovat samanmunaiset eli identtiset ja ovat aina samaa sukupuolta. 


Kaksosten periytyvyyttä on tutkittu jonkin verran, mutta edelleen on epäselvää miten kaksosuus periytyy vai periytyykö lainkaan. Kaksosuuteen voi vaikuttaa periytyvyyden lisäksi äidin ikä, pituus ja hyvä ravitsemus. 

Itse olen aina ajatellut, että erimunaisuus kaksosuudessa periytyy - perinnöllistä olisi siis taipumus siihen, että kaksi munasolua irrottautuu samaan aikaan. Identtisiä kaksosia olen puolestaan aina pitänyt vain "luonnonoikkuna", sattumana. Olen tässä raskausaikana yrittänyt tutkia asiaa, mutta saamatta oikein mitään vastausta. Kuten monikkoperhevalmennuksessa joku sanoi, ilmeisesti kaksosia syntyy kuitenkin suhteessa niin vähän, että perinnöllisyyden tutkiminen on haastavaa. Mielenkiintoista kylläkin!

Riskejä monikkoraskaudessa toki on, mutta toisaalta omat riskinsä raskaudessa on aina. Turhan usein monikko-odottajien odotusaikaa leimaa huoli lasten hyvinvoinnista ja ihmiset myös huomaamattaan tuovat tätä esille. Varhainen monikkodiagnoosi antaa kuitenkin mahdollisuuden hyvään raskauden seurantaan ja synnytyksen suunnitteluun. Pääsääntöisesti monisikiöisen raskauden seuranta siis on yksilöllistä ja määräytyy pitkälti sen mukaan, millainen raskaus on - mitä enemmän lapsilla on yhteistä, sitä tiheämpää on seuranta. 

Raskauden alkuvaiheessa pyritäänkin määrittämään "raskaustyyppi" -  siis se, onko lapsilla yhteinen vai erilliset istukat ja suonikalvot. 
Raskaustyyppejä on useita erilaisia;

Diamnioottis-dikoriaalinen raskaus (di-di)

Tällöin vaivoilla on kaikki omaa - istukat, suonikalvot ja vesipussit. Tämä on monisikiöraskaustyypeistä se, missä on teoriassa vähiten riskejä. Epäidenttiset kaksoset ovat aina tätä tyyppiä, mutta myös identtinen kaksosraskaus voi olla tällainen.

Diamnioottis-monokoriaalinen raskaus (di-mono)

Tällaisessa raskaustyypissä lapset ovat aina identtiset. Lapsilla on yhteinen istukka ja suonikalvo, mutta omat vesipussit. 

Meidän tyypit ovat tätä sarjaa.

Monoamnioottis-monokoriaalinen raskaus (mono-mono) 

Tämä raskaustyyppi on harvinaisin ja kaksosraskauksista vain noin 1 prosentti on tällaisia. Lapsilla on siis yhteinen istukka, suonikalvo sekä vesipussi. Tässä tyypissä on eniten riskejä ja usein lapset syntyvät suunnitellun sektion kautta jo viikolla 32. 

Raskaustyyppiin vaikuttaa identtisissä raskauksissa se, milloin munasolu on alkanut jakautua. Mitä aiemmin munasolu alkaa jakautua, sitä enemmän lapsilla on "omaa".


Kuva täältä.

Kaksosraskaus on usein odottavalle äidille fyysisesti raskaampaa kuin yhden odottaminen. Kaksosraskautta seurataan tarkemmin ja usein äitiyslomallekin jäädään aiemmin - joskaan ei aina, eikä kaikki. Olen huomannut paljonkin yksilöllisyyttä tässä asiassa. Kaksosraskaus voi alkaa näkyä ulospäinkin pikemmin kuin yhden kanssa - onhan siellä kaksi kasvamassa. Toisaalta jokainen raskaus on hyvin yksilöllinen, eikä myöskään kaksosraskaudessa ole mitään kaavaa. Usein jopa ajatellaan, että kaksoset syntyvät automaattisesti varhain, mutta itseasiassa keskimäärin kaksoset syntyvät noin viikolla 36. 

Kaksoset syntyvät siis usein ennen raskausviikkoa 40. Toisaalta on myös tutkittu, että kaksoset kehittyvät yksittäistä lasta nopeammin ja ovat valmiimpia syntymään ennen laskettua aikaa. Synnytystapaan vaikuttavat raskauden keston lisäksi vauvojen tarjonta ja mahdolliset komplikaatiot. Noin puolet kaksosista syntyy normaalisti alateitse ja noin puolet sektiolla. Alatiesynnytykseen normaalisti pyritään (paitsi mono-mono kaksoset syntyvät aina sektiolla). Jos lapset syntyvät kovin aikaisin tai heillä on muuten syntyessään jotain komplikaatioita, hoidetaan heitä joko valvontaosastolla tai teho-osastolla. 

Minä tahtoisin "normaalin" alatiesynnytyksen, jos se vain on mahdollista. Tällä hetkellä toinen tyypeistä on hyvässä tarjonnassa ja toinen vähän miten sattuu poikittain. Katsotaan miten käy. 

--

Siinä jotain tarinaa kaksosuudesta. Koska en ole ekspertti, niin voi olla että epähuomiossa kirjoitin jotain ihan puuta heinää - saa kertoa, jos huomaa virheitä. Kun nämä meidän tyypit joskus näkevät päivänvalon, voin kertoa miten se synnytys sitten menikään. Voi olla, että muutenkin tulen jupisemaan tästä kaksosasiasta melko paljon - onhan se aika iso osa elämää tällä hetkellä ja niin äärimmäisen mielenkiintoista! 

Mitä vauvat kuulee?

Vauvan kuulo alkaa kehittyä kohdussa jo viikolla 16. Noin viikolla 26 vauva alkaa jo reagoida kuulemiinsa ääniin. Tuosta eteenpäin aina syntymään saakka vauva kuuntelee ympäristönsä ääniä ja loppuraskaudesta jo muodostaa kuulemansa perusteella muistijälkiä. Äidin äänen vauva kuulee kaikkein voimakkaimmin ja vastasyntyneet tunnistavatkin usein äitinsä äänen. 

On tutkittu, että lapsen kielen kehitys alkaa jo kohdussa. Vauvalle voi tarjota äänielämyksiä jo odotusaikana esimerkiksilukemalla satuja ääneen, laulamalla tai kuunetlemalla musiikkia. Jos perheessä puhutaan useampaa kieltä, voi vauvaa totuttaa jo kohdussa tähänkin. Esimerkiksi toinen vanhemmista voi jutella vatsalle eri kielellä, jolloin lapsi tottuu kielen intonaatioon ja muistaa sen myös synnyttyään. 

Raskausaikaa ei myöskään kannata viettää täydessä hiljaisuudessa, nimittäin silloin myös vauva tottuu hiljaisuuteen. Syntymän jälkeen arkea voi helpottaa, jos vauva on esimerkiksi tottunut nukkumaan hälinässä jo odotusaikana. Toisaalta kohdussa kasvavaa vauvaa tulee tietyllä tapaa myös suojella ympäristön ääniltä - nimittäin äidille epämukava ääni on epämukava todennäköisesti myös vauvalle. 

Itse en ole alkanut vielä laulelemaan tai lukemaan vauvoille. Jotenkin se tuntuu vieraalta. Kovin vähän muutenkaan juttelen vauvoille, enemmän mieheni komentelee heitä kun he innostuvat riehumaan. Mutta on hauska ajatella, millaisessa äänimaailmassa he kasvavat. Meillä kuunnellaan esimerkiksi paljon musiikkia ja luulen, että nämä tyypit tulevat tunnistamaan synnyttyään Elastisen ja Fatoumatta Diawaran sävelet. Erityisesti ensin mainittu raikaa meillä suhteellisen usein -  sekä kotona että autossa. Tuo meidän perheen mieshenkilö myös avoimesti tunnustaa rakkauttaan Elastiseen - joskus tunnen jopa lievää mustasukkaisuutta. Vauvat varmaan osaavatkin synnyttyään kääntää katseensa eteenpäin ja suupielet ylöspäin.

Meillä soi myös usein tuo ihana Fatoumatta ja monet muut länsi-Afrikkalaiset sävelet. Harrastan ajoittain myös salaista uskontokasvatusta kuuntelemalla virsiä - joskin itse silloin rentoutuessani tyypit alkavat vallan riehumaan. Musiikkikasvatus on kaikenkaikkiaan alkanut jo näin varhaisessa vaiheessa - eikä se ole ollenkaan huono juttu. 

Meidän arjessa on muitakin ääniä, joita uskon tyyppien tunnistavan synnyttyään. On nimittäin tutkittu, että esimerkiksi sisarusten nimet ovat saattaneet piirtyä vauvan muistiin jo ennen syntymää, koska niitä arjessa usein kuulee. Meillä tuon vintiön nimi tulee usein esille ja varmaan vauvat sen oppivat tunnistamaan. Toisaalta myös vintiön haukkuminen on arjen äänimaailmaa, joten toivon, että vauvat tottuvat siihenkin jo ennen syntymäänsä - se helpottaisi arkea kovasti. 

Täytyisi alkaa juttelemaan vauvoille enemmän, vaikka se tuntuukin vähän oudolta. En tiedä, miten tuon miehen saisi vatsalle tarinoimaan - se muuten vasta oudolta tuntuukin. Ehkä jatketaan musiikin kuuntelua ja odotetaan, että tyypit ovat ulkomaailmassa ennen kuin aletaan tarinoimaan. 






Lumoudu kasveista

Keidas keskellä Helsinkiä.

Kun astuu portista sisään, voi jättää taakseen kaupunkin kiireen ja hälyn. Voi ihastella luonnon kauneutta ja hiljentyä keskellä kukkien loistoa. Voi istua tropiikin lämmössä ja kuunnella sateen ropinaa ikkunalasiin. Kesällä voit istua ja nauttia kauneudesta ilta-auringon paisteessa. 



















Kevään kauneudessa kasvusto on vasta heräämässä eloon. Kesän aikana kukinnot saavuttavat suurimman loistonsa, toisten jo väistyessä tieltä. Väittäisin siis, että tästä syyskuuhun saakka jotain on kukassa ja jo pelkkä alue on kauneudessaan ja rauhallisuudessaan kokemisen arvoinen. Tai miksipä ei keskellä talvea kasvihuoneiden tropiikki toisi lämpöä sydämeen. 

--

Tänään vietettiin Lumoudu kasveista- päivää ja sen vuoksi kasvihuoneisiin oli vapaa pääsy. Normaalisti tämä lysti kustantaa 8 euroa, mutta ulkopuutarhaan on ympäri vuoden vapaa pääsy. Puutarha sijaitsee Kaisaniemessä noin 500 metrin kävelymatkan päässä Helsingin rautatieasemasta ja perille pääsee kätevästi busseilla sekä ratikoilla. Puutarhaan voi tutustua lisää täällä ja täällä

Minä haaveilen jo uudesta reissusta tuonne tutkimaan. Toivottavasti vielä kesäkuussa kantaa jalat, että pääsen tutustumaan vielä muutamaan muuhun puistoon ja puutarhaan. Tulossa siis lisää vinkkejä kesäiseen Helsinkiin kukkien ihailijoille. 

Sunnuntai-illan vinkkejä

Lupasin viikonloppuna kertoa lisää ostamastani kirjasta ja nyt pidän kerrankin lupaukseni! 

Kaipasin taannoin kirjavinkkejä, mitä sainkin; kiitos siitä! Lisää otan mielelläni vastaan. Nyt alan sitten puolestani jakamaan kirjavinkkejä ja omia arvioitani.

--

Sattumalta eksyttiin viikolla Lidliin ja mieheni metsästäessä maapähkinöitä kolusin sekalaisia laareja. Eräästä laarista silmiini pisti kirjoja ja suuntasin heti siihen suuntaan - tämä kirja pisti silmääni ensin kauniin kantensa vuoksi, takakannen luettuani en voinut jättää tätä enää ostamatta. 

Iranin lähihistoriaan sijoittuva kirja kuvaa lasten ja heidän vanhempiensa kohtaloita Iranin vallankumouksen aikaan. 

4/5 tähteä


Toinen minua kovasti koskettanut kirja viime päiviltä on Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Tämä kirja päätyi käsiini ystäväni suosittelemana ja pysähdytti todella. Kirja kertoo nuoren lestadiolaisparin tarinan ja kuvaa mielestäni hyvin myös raskausajanmasennusta. Runollisella otteella kirjoitettu kirja on kaunis, raadollinen ja todellinen kuvaus elämästä. 

5/5 tähteä 


--

Uusin harrastukseni, ompeleminen, on vienyt mennessään. Viimein sain myös PaaPiilta tilaamani satsin kankaita ja pääsen ompelupuuhiin. Ajattelin tuosta oikean reunimmaisesta kankaasta uskaltautua ompelemaan itselleni mekon - enhän aiemmin ole itselleni mitään käyttövaatetta ommellut. Pieniä haasteita elämään. Muista ajattelin taiteitta lastenvaatteita, jostain kun vielä saisin kaavoja käsiini.


--

Gambian presidentti pääsi jälleen otsikoihin jakamalla hienoja mielipiteitään. Aiheeseen sopivasti liittyen viimeinen vinkkini on YLEltä tänään tulleen dokumentin ensimmäinen osa; Stephen Fry homofobian jäljillä

Millaista on olla homo eri puolilla maailmaa? Stephen Fry tapaa maailman homoja ja homofoobikkoja ja yrittää ymmärtää, miksi kahden aikuisen välinen rakkaus on niin pelottava asia.

Homoudesta tuomitaan yhä kuolemaan monissa maailman maissa. Fry haluaa tietää, miten homofobian lietsojat puolustavat mielipiteitään ja oikeuttaan tuomita homoja. Hän osallistuu suosittuun radioshow’hun, jossa hän väittelee vaikutusvaltaisen homojen vihaajan kanssa suorassa lähetyksessä, ja jopa kohtelias herrasmies Fry tulistuu ugandalaisen pöyristyttävistä väitteistä.
Fry tapaa myös lesbonaisen, joka raiskattiin seksuaalisen suuntauksensa takia. Ugandassa raiskataan lesboja, koska ajatellaan, että siten nainen voidaan ”parantaa” lesboudestaan. Traumaattisen kokemuksen lisäksi nainen tuli raskaaksi ja sai raiskaajaltaan hiv:n.
Stephen Fry tutustuu jakson lopussa losangelesilaiseen mieheen, joka eheyttää homoja heteroiksi sopivaa rahasummaa vastaan, ja erään hänen entisen asiakkaansa, jonka kohdalla eheytys ei tuottanut tuloksia
Kaksiosainen dokumenttisarja on esitetty ilmeisesti aiemminkin, mutta minä löysin tämän vasta nyt. Vaikuttaa hyvältä, löytyy myös Areenasta.

Ruumiskaappi


Me virkistyttiin tänään työporukalla. Vaikka juuri nyt tällä hetkellä ei olo ole kovin virkeä ja suunnittelinkin makaavani sohvalla lopun iltaa vintiön kanssa, niin silti virkisti päivä kovasti. Hieman alkaa olla raskaita tällä vatsalla jo koko päivän liikkeelläolot, mutta vielä mennään jaloillaan! 

Mutta niin se virkistyspäivä siis. Aamupalalla aloitettiin, eikä Ekberg pettänyt. Ihania itse leivottuja leipiä ja herkkuja. Täydellisiä croissanttejakin.

Aamupalan jälkeen suunnattiin Kamppiin keilaamaan. Minulta jäi tosin varsinainen keilaaminen muutamaan heittoon, koska selkä vihoittelee sen verran. Enkä tiedä onko moinen harraste muutenkaan parasta viihdettä tässä tilassa. Mutta mukavaa se on! En tiedä, miksi niin harvoin tulee käytyä keilaamassa.

Keilauksen jälkeen oli vuorossa minun päivän kohokohtani. Nimittäin tuo otsikossa mainittu ruumiskaappi eli Room Escape. Ideanahan on, että lukittaudutaan huoneeseen ja yritetään päästä sieltä ulos. Minua jännitti kovasti etukäteen, mutta olin samalla superinnoissani. En pidä ahtaista enkä suljetuista paikoista laisinkaan, joten olin varma, että paniikki iskee. Harmi olisi, jos tulisi kova paniikki, koska pelin voi kyllä keskeyttää, mutta sitten se keskeytyy koko ryhmältä. Onneksi peli imaisi heti mukaansa, enkä lopulta ehtinyt edes ajatella olevani suljetussa ahtaassa huoneessa. Meidän porukka jakautui kahteen ryhmään - 5 ja 6 henkeä, se oli aika mainio määrä, ei ainakaan enempää. Kiehtovaa olisi kokeilla tuota yksin tai ehkä kaksin, nyt oli niin monta päätä johon luottaa. Mutta huippusiistiä! Suosittelen lämpimästi; esimerkiksi näin virkistyspäivään tai vaikka synttäreille tai polttareihin. 

Huoneista paettuamme päätimme päivämme ravintola Kiilaan. Vatsa täyttyi, mutta paljon keksisin kehitettävää. Kaikenkaikkiaan aika keskinkertainen kokemus.


Väsyneenä, mutta virkistyneenä viikonloppuun!

Josko jaksaisi huomenna seikkailla Ravintolapäivässä; onko vinkkejä pääkaupunkiseudulle? Suunnitelmissa ehkä myös Kasvitieteellinen puutarha, jos jalat vaan kantaa. 


Yllätyksiä

Olin aamulla jokseenkin varma, että tästä ei tule hyvä päivä.

 Meidän tyypit tykkäävät harrastaa yöllä kaikenlaisia akrobaattisia harjoituksia ja sehän aiheuttaa sen, että itselläni jää ajoittain unet vähän vähemmälle. Kun päälle vielä heittää joka öiset vessareissut, joita on yleensä 2-7 kappaletta, niin mielelläni useimpina aamuina käännän kylkeä kun mieheni suuntaa koulun penkille. Tänään en jaksanut enää sen seitsemännen vessareissun jälkeen kömpiä takaisin sänkyyn, vaan suuntasin keittiöön puuhailemaan. 

Odotimme vieraita jo puoliltapäivin, joten laitoin ensimmäiseksi uuniin pataleipää aamupalaksi. Siinä odotellessa puuhailin tehdä kahvin kanssa suolapalaksi fetasarvia. Suihkun ja aamupalan jälkeen sain vielä väkerrettyä pientä makeaa kahvin kanssa tarjottavaksi. Siinä ystävien kanssa rupatellessa myös väsymys vähän laantui, joskin heidän lähdettyään nostin kyllä jalat kohti kattoa ja lueskelin Lidlistä tekemääni kirjalöytöä (siitä lisää viikonloppuna!). 

Lounaaksi kaiken muun gourmeen ohella tehtiin yhteistyöllä pyttipannua - mikä tuntuu yllättävää kyllä miehelleni mainiosti maistuvan. Siinä sivussa kohoamaan pääsi pullataikina, mistä tein korvapuusteja ja suklaapullaa. Seitsemän pellillistä sitä pullaa tulikin. Ostettiin viikolla uusi pakastin ja sen täyttäminen alkoi siis tänään - kesää varten täytyy leipoa varastoon, kun epäilen että minun käsilläni voi olla muutakin tekemistä. 

Pullaoperaation jälkeen haaveilin sohvannurkasta, mutta täytyi vielä lähteä kävelylle. Onneksi lähdettiin! On nimittäin niin ihmeellistä seutua tämä meidän lähiympäristö, että joka kerta löytää jotain uutta - ihania taloja tai kauniita maisemia. Tänään eksyttiin ihanalle metsäkeitaalle, jota ilta-aurinko sulostutti säteillään. 



Siitä tulikin ihan hyvä päivä.

Pappilan hätävara eli jälkiruokaa kupissa

Minä pidän helposta ja yksinkertaisesta ruoanlaitosta. Pidän myös monimutkaisesta ja aikaavievästä ruoanlaitosta silloin, kun aikaa on paljon. Mutta arjessa on kiva, kun pääsee helpolla. 

Pappilan hätävaran idea ja ihanuus on siinä, että voit käyttää sitä, mitä kaapista löytyy. Meiltä ainakin löytyy aina kaapista jotain keksejä ja hedelmiä/marjoja sekä jotain jogurttia tai muuta maitotuotetta. Voit soveltaa tätä ohjetta ihan siihen, mitä on tarjolla. Lisäksi tähän et tarvitse paljon aikaa, vain 10 minuuttia riittää. Pientä luksusta arkeen. 

Jälkiruoan juhlallisuutta voit varioida vaihtamalla astiaa - jokainen jälkiruoka kootaan omaan kulhoonsa. Kun tahdot hienompaa, kokoa jälkiruoka esimerkiksi jalalliseen viinilasiin tai martinilasiin. Arkisempi vaihtoehto on tavanomainen juomalasi tai jälkiruokakulho. Toisaalta vallan hyvältä maistuu vaikkapa muumimukista. Valintoja mielesi mukaan.

Pappilan hätävara
 (esimerkkejä)

Äitienpäivän jälkiruoka
kahdelle

2 dl vispikermaa
1 dl kreikkalaista jogurttia
1 tlk säilykepersikoita
6 Domino-keksiä

Murskaa Domino-keksejä veitsellä pienemmäksi ja asettele valitsemasi astian pohjalle. Paloittele päälle säilykepersikan puolikas. Vatkaa vispikerma ja lisää joukkoon jogurtti - mausta halutessasi ripauksella vaniljasokeria. Annostele kermaseos keksien ja persikoiden päälle. Koristele persikkasiivuilla ja Dominokeksin puolikkaalla.

Helatorstain herkku
neljälle

2 dl vispikermaa
2 prk Ingmanin mangorahkaa
8 Domino-keksiä
noin 200g tuoreita mansikoita

Murskaa Domino-keksejä veitsellä pienemmäksi ja asettele valitsemasi astian pohjalle. Paloittele päälle mansikoita. Vatkaa vispikerma ja lisää joukkoon mangorahka. Annostele kermaseos keksien ja mansikoiden päälle. Koristele mansikan paloilla ja keksin puolikkailla. 

--

Minun piti ottaa tänään tuosta jälkimmäisestä kauniita kuvia tähän liitettäväksi, mutta muistin asian vasta kun herkku oli jo vatsanpohjalla. Ehkä ensi kerran kokeilusta saan kuvankin otettua. 

Siihen asti saatte nauttia kauniista kirsikankukkasista.



Gambian lumoa

Jokainen matka päättyy johonkin. 

Tämä luotsaamani maailman ympärimatka päättyy tänään ja mikä olisikaan parempi päätös matkalle kuin valloittava Afrikka ja Gambia. 

Matkan edellisiin etappeihin voi tutustua täältä (klik). Matkareitti päätyi kulkemaan Istanbulista Ljubljanan kautta Kroatiaan, jossa käytiin Zagrebissa ja Splitissä. Kroatiasta matka jatkui Lissaboniin, minkä jälkeen vaihdettiin mannerta ja matkattiin Dakariin. Dakarista jatkettiin Krabille ja lopulta New Yorkin kautta Gambiaan. 

Luulen, että materiaalia olisi vielä toisellekin matkalle, mutta jääköön se jonnekin tulevaisuuteen. 

Kiitos matkaseurasta tällä erää!

--



Gambia tunnetaan myös nimellä The smiling coast of Africa, mikä pitääkin suhteellisen hyvin paikkansa. Itse en ole koskaan Gambiassa käynyt varsinaisesti turistina, joten kokemukseni ja vinkkini ovat kenties hieman normaalista poikkeavia. Kannattaa myös pitää mielessä se, että tuo meidän perheemme toinen kotimaa on saanut aivan erityisen paikan sydämessäni, enkä sen vuoksi täysin puolueeton pysty olemaan. Mutta tahdon kuitenkin kertoa tuosta ihanasta maasta ja liittää sen tähän maailman ympäri matkaan. Moni varailee jo matkoja ensi talvelle ja yhtenä ehdokkaana kannattaa pitää Gambia - takuuvarmaa aurinkoa ja rentoa meininkiä. Tänä talvena maa kärsi Ebolan pelosta ja useimmat matkatoimistot peruivat pakettimatkat Gambiaan - kannattaa kuitenkin muistaa, että Gambiassa ei Ebolaa ole tavattu.

On vaikea lähteä kertomaan Gambiasta pintapuolisesti, joten lähinnä tässä tulee jotain ajatuksiani tuosta maasta. Ehkä joku saa jonkin vinkin tästäkin. 



Gambia voi alkuun aiheuttaa pienen kulttuurishokin, mutta ei kannata säikähtää ja jäädä hotelliin makaamaan tämän vuoksi. Köyhyyttä Gambiassa näkyy paljon ja toisaalta rikkautta myös. 

Moni turisti palkkaa hotellilta paikallisoppaan, jonka kanssa liikkuminen on suhteellisen helppoa. En ole kyseistä "menetelmää" kokeillut, mutta kuullut siitä paljon hyvää. Paikallisoppaat ovat usein asiansa hyvin tietäviä ja osaavat näyttää turisteille sellaisia paikkoja, jotka kiinnostavat. Heidän kanssaan myös liikkuminen esimerkiksi markkinoilla on todennäköisesti helpompaa kuin yksin. Paikallisoppaat usein kutsuvat turisteja myös kylään omaan kotiinsa, mikä on kokemukseni mukaan gambialaisilta melko yleistä. Kannattaa suhtautua kutsuun avoimin mielin - toivottavaa toki on, että viet tuliaisina esimerkiksi säkillisen riisiä tai lapsille palloja, mutta saat vastapainona todennäköisesti lounaan ja aidosti iloisen vastaanoton. Ihan kadulta en lähtisi kenenkään matkaan - tapaamaan uutta morsianta tms - huijareita nimittäin myös löytyy. 


Vaikka voisit viettää päiväsi makaamalla rannalla, Gambiassa on paljon myös erilaista nähtävää. Jo pelkästään tutustuminen maan pääkaupunkiin Banjuliin on melko silmiä avaava kokemus. Kaupunkiin saapuessa matkailijat vastaanottaa Arch 22, joka on rakennettu vuonna 1994 tapahtuneen vallankaappauksen "kunniaksi" - voitte arvata, kuka moisen kunnianosoituksen on rakentanut. Tuon kaarirakennelman sisältä löytyy pieni museo ja yläkerran parvekkeelta voit tutustua Banjuliin ylhäältä päin. Kiipeäminen on sen arvoista, koska kaupungin ja alueen hahmottaminen on huomattavasti helpompaa yläilmoista. 


Gambiaan matkatessa on mielestäni hyvä muistaa, että kyseessä on vahvasti muslimienemmistöinen maa. Varsinaisesti asia ei katukuvassa näy, eikä sinällään asiaa tarvitse miettiä kun turistialueella liikkuu. Mutta kaupunkiin tai markkinoille lähtiessä on hyvä laittaa päälle jotain hieman peittävämpää - erityisesti naisten. Tällainen toimintatapa on kunnioittavaa paikallisia kohtaan ja todennäköisesti varsinkin naisten osalta saat parempaa kohtelua, kun osoitat tällä tavoin kunnioittavasi heitä.



Turistialueilta kannattaa lähteä rohkeasti pois. Matkanjärjestäjät saattavat pelotella, mutta pääasiassa ja järkeä käyttäen Gambia on hyvinkin turvallinen maa. Maan parhaat palat löytyvät kuitenkin muualla kuin turistialueella. Nappaamalla taksin hotellin edestä voit tutustua helposti tähän mahtavaan maahan. Suuntaa esimerkiksi Sanyang Beachille nauttimaan rauhallisemmasta olosta rannalla sekä upeasta luonnosta ja maisemista. Matkalla voi tutustua Tanjin kylään, mikä on yksi rannikon kalastuskeskuksista. 



Bakaun alueelta löytyy Kachikally Crocodile pool. Aikoinaan tuota krokotiiliallasta on käytetty rituaalisissa tapahtumissa ja on uskottu, että pulahtaminen krokotiilialtaaseen parantaa hedelmättömyyden. Nykyään allas on rauhoitettu tuollaisilta pulahduksilta, mutta paikalla voi tutustua museoon sekä nähdä palasen paikallista luontoa. Lisäksi pääset halutessasi silittämään krokotiilia, joskin moisen toiminnan eettisyydestä voi olla montaa mieltä. Mutta museo ja allas itsessään ovat tutustumisen arvoisia nähtävyyksiä - myös krokotiilit ovat melko vekkuleita kavereita pulahdellessaan altaassaan. 


Tutustuisin Gambiassa vaikkapa näihin;

pääkaupunki Banjuliin

paikallisiin markkinoihin

Kachikally Crocodile pooliin

apinapuistoon

Tanjin alueeseen

Sanyang Beachiin

Ensimmäisellä kerralla siis. Jatkossa voi laajentaa reviiriä ja esimerkiksi lähteä sisämaahan Georgetowniin sekä katselemaan virtahepoja ja bongailemaan lintuja. 


Gambiaan järjestää pakettimatkoja ainakin Tjäreborg. Itse usein matkustan perille ihan reittilennoilla, mutta ensikertalaiselle ja turistille pakettimatkat ovat mainio vaihtoehto. Tjäreborgin tarjontaan pikaisesti tutustuessani huomasin, että myös matkanjärjestäjä tarjoamat retket näyttävät tutustumisen arvoisilta. Isossa laumassa liikkumisessa on hyvät ja huonot puolensa, enkä suosittele pelkästään retkiä, mutta hyviä vaihtoehtoja löytyy tuolta myös. 

Pitäkää Gambia mielessä jos varaatte ensi talveksi matkoja! 

Meidän perhe matkustaa Gambian kotiin toivottavasti tammikuussa. Kädet ristiin, että nämä meidän tyypit on mukavia helppoja matkakumppaneita. 



Gambia tägin alta löytyy paljon matkakertomuksia, kokemuksia ja kuvia lisää.