Rakas joulupukki...

Odotan jo innolla sitä aikaa, kun lapset ymmärtävät innostua joulusta. Kun saadaan yhdessä koristella kotia joulukuntoon ja leipoa pipareita. Tehdä piparkakkutaloa ja koristella kuusikin. Sitä, kun jouluaattoa odotetaan kuin kuuta nousevaa, mutta joulupukkia vähän jännitetään. Kuusen alle on kerätty paketteja, muutama mukava äidille ja isälle sekä iso kasa lapsille - äiti ehkä pitäisi lastenkin lahjat ihan muutamassa, mutta täytyy olla realisti. 

Olen tänäkin vuonna jo vähän laittanut joulua. Lähinnä koristeluissa olen käyttänyt valoja tuomaan vähän aurinkoa pimeyteen, joulukuusi on vielä varastossa, mutta houkuttelisi laittaa sekin jo esille. Piparkakkutaloa olen suunnitellut päässäni jo pitkään, saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi toteuttaa visioitani sen suhteen. 

Tuo lahjapuoli tuottaa kuitenkin itselleni päänvaivaa. Pidän nimittäin erittäin paljon lahjojen antamisesta ja uskallan sanoa, että ole aika hyvä ostamaan lahjoja. En kuitenkaan voi sanoa nauttivani lahjojen saamisesta, jos en ole itse määrittänyt, mitä saan - ehkä se kontrollifriikkiys tulee tässäkin esille. Mutta toisin sanoen minulla on aika tarkka maku ja turhat esineet lähinnä ärsyttävät. Jokseenkin usein teen myös sitä, että annan 'turhat' lahjat eteenpäin sellaisille, joilla on niille käyttöä. 

Lasten lahjojen suhteen minun täytyy asennoitua jotenkin toisin. Nimittäin vuoden parin päästä heillä toivottavasti on jo oma makunsa ja halunsa, eikä se välttämättä täysin kohtaa äidin maun kanssa. Mutta saako jossain asioissa äiti dominoida sitä, mitä kotiin kannetaan? Esimerkiksi hirnuva pörröinen keinuhevonen - voiko jäädä saamatta? 

Mitä me sitten toivottais?

Äitinä toivoisin kaikenlaista käytännöllistä ja järkevää ja kehittävää, eikä ole miinusta, jos on vielä kaunistakin. Toivoisin lapsille kirjoja ja esimerkiksi Brion leluja. Littlephant ja Roommate merkkiset sisustusjutut miellyttävät myös äitin silmää. Ja kaikki, missä on elefantti on parasta. 



Tiipii ja norsutyyny: Roommate
Kirjat: Prisma.fi
Lelut: Brio
Keltainen viltti: SneDesing
Norsuviltti ja julisteet: Littlephant

Itse teen tänä vuonna joululahjaksi ehkä konvehteja tai tryffeleitä, saa nähdä. Lapsille ostin For minis & mommies - tossuja sekä kirjoja. Viime vuonna annoin ystäville keksiaines-purkkeja, mitkä oli ilmeisesti ihan mieluinen lahja. Olen todennut näin aikuisiällä, että sellainen mikä 'tuhoutuu' ajan kanssa on paras lahja.

Itselleni toivoisin käsityökirjoja ja kivoja lahjakortteja. Isämieheltä voisin saada lahjakortin omaan aikaan - voisin puuhailla käsityöjuttuja. 

Mutta mitä ostaa tuolle miehelle? Vinkkejä otetaan vastaan! 

5 kommenttia

  1. Itse ajattelin ostaa S:lle uuden lompakon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän S juuri osti uuden.. On kovin vaikeaa keksiä mitään, en edes voi leipoa vaan kakkua, kun joulupäivän aamuna matkataan Gambiaan :D

      Poista
    2. Yleesä ei osteta joululahjoja ollenkaan, tämä on siis puhtaasti tarpeeseen.
      Mutta Gambiaan, en tiennytkään että lähdette nyt, mahtavaa! En malta odottaa postauksia!! :)

      Poista
  2. Olipas hyvä, kun just kirjoitit näistä, mietin tässä kummitytölle joululahjaa ja yksi tästä listasta löytyvä olikin mielessä ;) t. Sari

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.