Viisi vuotta sitten - nyt

Syksy 2010

Olin juuri aloittanut opiskelut ammattikorkeakoulussa. Useamman kerran jouduin hakemaan, että opiskelemaan pääsin ja välivuosien ajan työskentelin pääasiassa kaupan kassalla. Olin tuolloin keväällä 2010 melko ahdistunut siitä, että opiskelupaikkaa ei meinannut irrota ja tuntui että varsinkin töiden suhteen seinät kaatuu päälle.  Opiskelut tuntuivat hyvältä, mutta myös hieman jännittävältä. Monimuoto-opiskelun opettelu oli vasta aluillaan ja tuli usein kiire saada tehtävät valmiiksi palautuspäivään mennessä. Tein opintojen ohella töitä kaupalla, vailla minkäänlaista motivaatiota. Olin vihdoin tuossa vaiheessa tajunnut (kauan siinä kesti), että ensirakkauteni oli menetetty tapaus ja taisin senkin suhteen olla hieman sekaisin. Elämä oli jotenkin murroksessa - olin onnellinen ja toisaalta taas en. 

Syksy 2011

Ensimmäinen vuosi opintoja oli takana ja ensimmäinen harjoittelukin - olin saanut jo ystäviä koulusta ja nautin opiskelusta ylipäänsä. Olin irtisanoutunut töistä keväällä ja kesän pyörinyt hieman epämääräisesti. Kaipasin uusia tuulia elämään ja Jyväskylässä tuntui asiat pyörivän liian samaa rataa. Hakeuduinkin tekemään syksyn harjoittelua Helsinkiin. Oli kuitenkin vaikeaa asettua uuteen kaupunkiin ja paljon ajelin Helsingin ja Jyväskylän väliä tuona syksynä. Harjoittelupaikan tunsin kuitenkin kodikseni ja nautin työstä valtavan paljon. Palasin harjoittelun jälkeen takaisin Jyväskylään, mutta tiesin jo silloin, että en sinne enää pitkäksi aikaa jäisi. Tuolloin syksyllä myös jätettiin hakemus kansainväliseen vaihtoon - olin haaveillut Afrikkaan lähdöstä ja ensimmäiseksi vaihtoehdoksi lopulta oli valikoitunut Gambia. 

Syksy 2012

Tähän aikaan kolme vuotta sitten olin kutsunut Gambiaa kodikseni jo pari kuukautta. Tuo aika on jäänyt muistoihin sellaisena onnen tunteena. Tituleerasin tuolloin itseäni vielä sinkuksi ja muistan kertoneeni eräälle ystävälleni, että tuskin koskaan naimisiin menenkään - kovin kaukana ei ollut ne päivät, kun aloin ajatella että ehkä tuo mies on muutakin kuin lomaromanssia. Olin myös vastikään tavannut ihmisen, joka nykyään on yksi läheisimmistä ystävistäni. Gambiassa eläminen oli helppoa ja vaikeaa - ihmettelemistä riitti, lähtien siitä miten kuu voi olla taivaalla väärinpäin ja Otavaa ei löydy laisinkaan. Syyskuu-lokakuun kuumuudessa oltiin myös vähän kärsitty ja odoteltiin sitä kaikkien lupaamaa viileämpää aikaa. Harjoittelu oli melko jähmeää vielä tuossa vaiheessa ja oli vaikeuksia integroitua tuohon Afrikkalaiseen työarkeen. Nautimme kyllä arjesta töissäkin, koska työkaverit olivat mukavia. Itse odotin erityisesti aina yhden tietyn työkaverin tapaamista - olinhan hieman iskenyt silmäni häneen (tuolla se nyt istuu keittiössä, eli kannatti ihastua).  

Syksy 2013 

Tuo syksy oli monin tavoin hankala. Olimme hakeneet viisumia tuolle miehelle ja saaneet kieltävän päätöksen. Oltiin päätetty mennä naimisiin Gambiassa, mikä kauhistutti ja samalla odotin sitä enemmän kuin mitään muuta. Olin muuttanut Helsinkiin ja aloittanut työt kokopäiväisesti nykyisessä työpaikassani. Kesän jälkeen Helsinki tuntui jo kodilta ja olin onnellinen arjessa, vaikka ikävä olikin vahvasti läsnä. Työstäni nautin valtavasti ja siihen uppouduinkin. Opiskelujen suhteen vietiin viimeisiä ja olin onnellinen siitä, että opinnäytetyömme teimme valmiiksi jo keväällä. Jouduin potkimaan itseäni aika tavalla, että sain kaikki viimeiset tehtävät ajallaan palautettua. 

Syksy 2014 

Vuosi sitten S oli vasta muuttanut Suomeen. Kotiutuminen oli alkuun hieman vaikeaa, mutta pikkuhiljaa hän asettui. Meidän vintiö oli muuten kotiutumisessa suuri apu, sillä itse olin töissä ja koiran kanssa oli helpompi lähteä ulos kuin yksin. Pikkuhiljaa he tutustuivat yhdessä ympäristöön ja elinpiiri alkoi laajenemaan päivä päivältä. Itse podin huonoa omaa tuntoa, koska olin töissä todella paljon. Arki oli siis uuden opettelua ja toisaalta myös onnessa rypemistä, oltiinhan vihdoin yhdessä, eikä ollut suurta pelkoa pitkästä erosta enää. 

Syksy 2015

Meidän perheen arki on tällä hetkellä aika tappavan tasaista. Ajoittain sitä kaipaa muutakin, mutta todellisuudessa en ehkä ole koskaan ollut näin onnellinen ja tyytyväinen elämääni kokonaisuudessaan. Jollain tapaa tämä äitihomma taitaa olla se minun juttuni. Perheemme on muotoutunut omanlaisekseen ja olemme kotiutuneet uuteen kotiin. Nyt tuntuu siltä, että elämä on uomissaan - ei varsinaisesti huolta huomisesta ja moni vaikea asia on vihdoin ratkennut. Nyt voidaan keskittyä elämään ja rakastamaan.

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.