Mihin meidän perhe kotiutuisi?

Aika usein meillä pohditaan, että mihin päin maailmaa halutaan asettua asumaan. Jotenkin meille molemmille on ollut alusta asti selvää, että Suomi on kaikessa hienoudessaan ja helppoudessaan kuitenkin vain välietappi. Jossain vaiheessa meidän tie vie johonkin muualle päin maailmaa - ei siihen mitään järkevää syytäkään ole, mutta se vaan tuntuu hyvältä ajatukselta. 

Loogistahan olisi, että muutettaisiin Gambiaan - onhan se meidän perheen toinen kotimaa. Huono puoli on se, että tuolta ei todennäköisesti minulle löytyisi kovin hyvää työpaikkaa - ainakaan tällä koulutuksella. Eikä muutenkaan tällä hetkellä tuon maan poliittinen tilanne ole mitenkään kovin miellyttävä, joten sinne ei senkään vuoksi houkuta muuttaa nyt. Tulevaisuudessa varmasti tullaan joku pätkä sielläkin asumaan, ihan jo lasten takia - oppivat paremmin myös sen puolen sukuaan tuntemaan sekä tutustumaan kulttuuriin. 

Mihin me sitten voitaisiin kotiutua?

Isän valinnat:

Yhdysvallat - "I'm still thinking about it, though it's kinda a scary place.." Äiti sanoo tähän vaan aina että nounou. Ehdottomasti en nimittäin tahtoisi tuonne Ameriikan ihmemaahan muuttaa. 

Kanada - Kun en suostu tuohon etelänaapuriin, niin se pohjoisempi versio sitten. Sehän on kuin Suomi, sanoo tuo mies.

Irlanti - Euroopassa oleva englannin kielinen maa, mutta ei kuitenkaan Iso-Britannia. Eipä paljon jää muita vaihtoehtoja kuin Irlanti. En tiedä mikä tuon maan työtilanne tällä hetkellä on, sinällään se voisi ollakin ihan mukava vaihtoehto.

Äitin valinnat:

 Espanja; Barcelona - Siellä olisi miehen sukua ja ehkä jo töitäkin. Ja miksipä ei Espanjaan, se on vallan valloittava maa ja kulttuuri. Kieltä isä osaa vähän ja itsekin olen sitä opiskellut, joten se voisi löytyä uudestaan jostain mielen sopukoista.

Belgia; Bryssel - Bryssel olisi kätevästi puolimatkassa Gambian ja Suomen välillä. Olisi helppoa matkustaa muutenkin ympäri maailmaa tuosta kohteesta. Lisäksi Brysselistä löytyy monia kansainvälisiä järjestöjä, joihin voitaisiin mahdollisesti työllistyä. Ainoa hankaluus olisi tuo kieli, jota ei kumpikaan osaa sanaakaan.

Saksa - Ehkä Berliini, tai joku muu mukava kaupunki. Sinne olisi helppoa kotiutua (ainakin ajatuksen tasolla), koska Saksa on jotenkin niin samantapainen maa kuin Suomi. En tiedä vain löytyisikö töitä meidän koulutuksilla.

Iso-Britannia - Sinne minä tahtoisin. Isämiehelle tämä on jostain syystä vaan se nounou - koska hän on päättänyt olla pitämättä maasta, missä ei ole koskaan edes käynyt. 

Sellaisia vaihtoehtoja meillä siis on. Ja miksipä ei kaikkia muitakin maailman maita voisi tuohon listalle liittää, koska ollaan melko avoimia asian suhteen. Jos jostain maailmalta tarjottaisiin nyt töitä, niin varmasti lähdettäisiin vaikka mihinkä! 

Tällä hetkellä, vaikka katsellaankin työ- ja opiskelupaikkoja maailmalta, aiotaan me pysyä ihan täällä Suomessa. Ollaan (=minä olen) kyllä katseltu taloja (jep; taloja) muualta kuin Helsingistä - täällä ne tuppaa olemaan hieman kalliita. Esimerkiksi Tuusula voisi olla mukava vaihtoehto. Pienestä pitää lähteä liikkeelle. 

Veri vetää ulkomaille kovasti. 

Miten teillä, onko samanlaisia haaveita? 

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.