Vuoden tylsin kuukausi

maanantai 30. toukokuuta 2016

Meillä ollaan pikkuhiljaa valmistautumassa (minun näkökulmastani) yhteen vuoden tylsimmistä ajanjaksoista. Nimittäin meidänkin taloudessa valmistaudutaan Ramadanin alkamiseen. Ramadan starttaa tänä vuonna muistaakseni 6.6 ja kestää siis kuukauden. Tuon ajanjakson aikana meillä isämies paastoaa valoisan ajan - eli näin Suomen kesässä jotakuinkin koko päivän. Yön parina pimeämpänä tuntina noin klo 23-02 hän saa syödä ja juoda. 

Sinälläänhän Ramadan ei minua kovasti liikauta, eikä rajoita minun olemistani mitenkään. Mieheni ei hätkähdä minun syömisiäni, eikä paastoon olennaisesti kuuluvat rukoushetket vaikuta arkeemme normaalia enempää. Mutta onhan se silti tylsää! Suomen kesä on turhan lyhyt siihen, että siitä puolet paastotaan. Ei tule tehtyä retkiä tai esimerkiksi piknik-reissuja perheen kesken - koska olisihan se vähän ankeaa niin, että toinen ei saisi mitään syödä. "Lähdetään kulta piknikille! Istu sinä siinä, niin minä syön näitä herkkuja." Ei kuulosta kivalta, ei. Myös grillailut sun muut jäävät alkukesästä vähään, koska ei viitsitä keskellä yötä grillailla. 

Onneksi Ramadan kestää vain kuukauden ja on vain kerran vuodessa. Ja onneksi se siirtyy joka vuosi hieman aikaisemmaksi - ehkä viiden vuoden päästä se ei enää ulotu kesään asti lainkaan. Sitten saammekin viettää pitkän ajan, ennen kuin paastokausi ehtii kiertää koko vuoden ja ulottuu taas kesälle. 

On myös suhteellisen hyvä juttu se, että tänä vuonna Ramadanin ajalle ei satu esimerkiksi yhtään synnytystä. Oli nimittäin minullekin suhteellisen stressaavaa viime vuonna sairaalassa se, että piti miettiä josko isämies pökrää ponnistushetkellä, kun ei ollut koko päivänä syönyt mitään. Paaston rikkomisen aikahan tuli tuona iltana juuri samaan aikaan, kun lääkäri teki päätöksen sektiosta - isämies taisi nopeasti kiskaista naamariin vähän pitsaa, että ei pökrännyt leikkaussaliin. 

Muuten, kun sanoin, että meillä valmistaudutaan Ramadaniin - niin ei meillä oikeasti valmistauduta. Itsehän olisin tässä vaiheessa jo tehnyt tarkan suunnitelman paaston ajaksi - suunnitellut ruokalistat ja laskenut tarvittavat proteiinimäärät sekä miettinyt nesteytyksen kuntoon. Isämies ei varmaan ole montaa ajatusta paastolle vielä uhrannut ja jos viime vuoteen voi verrata, niin aika fiilispohjalla mennään. Pohdittiin ystäväni kanssa, että juontaisiko moinen juurensa siitä, että Gambiassa hänen ei tarvitse ruokailujaan paljon paaston aikana pohtia - perheen naiset hoitavat ruokapuolen. 

Itse ajattelin haastaa itseni paaston ajaksi (pääsääntöisesti) kasvisruokavaliolle. Satunnaiset saunamakkarat saattaa mökillä tulla nautittua, enkä aio olla mitenkään ehdoton. Mutta kerrankin on mahdollisuus tehdä enemmän kasvisruokaa, kun toinen ei sitä kuitenkaan syö. Katsotaan tuleeko tänäkin vuonna syötyä paaston aikana vähemmän, jotenkin syöminen tuntuu pahalta, kun toinen ei saa syödä. 


Onko muita perheitä missä paastotaan? 

Sotkuisen kodin ahdistus

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kun viime keväänä muutettiin vanhasta 32 neliön kodista tähän nykyiseen 72 neliöön, olin täysin hullaantunut tilan määrästä. Edellisen muuton olinkin tehnyt toisin päin 52 neliöstä tuohon 32 neliöön. Tuota hullaantumista jatkui pitkään ja edelleen minusta on ihanaa, kun on tilaa. Mutta pikkuhiljaa on hiipinyt myös ahdistus - nimittäin tavara-ahdistus. 

Meillä on aina perussiistiä - siivotaan säännöllisesti pari kertaa viikossa ja ainoa likainen paikka on lasten syöttötuolien alusta. Mutta meillä on myös sotkuista, nimittäin tavaroiden suhteen.

Olen pohjimmiltani luonteeltani pedantti neitsyt, joka rakastaa kuria ja järjestystä. Minusta olisi ihanaa, jos kaikilla tavaroilla olisi oma paikkansa ja mielellään myös nimikoitu lappu paikkaa osoittamassa. Haaveilen värikoodatusta vaatehuoneesta ja erityisesti liinavaatteet mielelläni säilyttäisin mankeloituina tietyssä (itselleni loogisessa) järjestyksessä. Omat ompelutarvikkeeni tahtoisin lajitella laatikostoon, jossa olisi jokaiselle oma nimikoitu paikkansa. Elokuvat aakkostaisin laatikkoon ja kirjat hyllyyn. Mielelläni langatkin lajittelisin ja värikoodaisin jonkinlaiseen lokerikkoon tai pusseihin. 

Mutta olen myös suhteellisen laiska ja saamaton sekä minussa on pientä hamsterin vikaa. Lisäksi aina käy niin, että alan siivoamaan innolla ja lopulta huomaan sotkeneeni vain lisää. Tiedättehän - alkaa järjestelemään jotain ja lopulta ei saa sitä loppuun, jolloin sotku on alkuperäisestä vain lisääntynyt. Pahin kaaos meillä on tällä hetkellä vaatehuoneessa, mikä kaipaisi täydellistä räjäytystä. Suunnittelen, että tyhjentäisin koko komeuden ja järjestäisin uudestaan - joskin tässä on juuri se potentiaalinen pelko, että en tekisi asiaa loppuun asti, vaan tavarat jäisivät levälleen. Kellarivarastomme tilaa en uskalla edes ajatella, nimittäin viime aikoina siellä on käynyt vain isämies. Sekin kaipaisi täydellistä siivousta ja järjestelyä. 

Lastenhuone on kuitenkin se paikka, mikä on saanut ahdistukseni heräämään. Minusta olisi ihana laittaa huone kuntoon ja sisustaa valmiiksi. Huoneen teema on hahmottunut sirkusaiheen ympärille, mutta on vielä melkoisen vaiheessa. Tällä hetkellä tuo huone on lähinnä varastona, nimittäin siellä säilytetään sekä rattaita että pyöräkärryä. Lisäksi siellä majailee aina auki oleva pyykinkuivausteline, joka ei muuallekaan oikein mahdu. 

Eiväthän tytöt vielä siellä varsinaisesti leiki, vaan lelut ovat olohuoneessa tai itseasiassa tällä hetkellä parvekkeella. Sängytkin ovat vielä meidän makuuhuoneessa ja tulevat olemaankin vielä pitkään - joskin eivätpä tytöt juurikaan omassa sängyssään edes nuku. Olisi kuitenkin ihana tuunata huoneesta sellainen pienten tyttöjen luola, eikä käyttää huonetta ylimääräisenä varastona. 

Haaveilen jopa muutosta ihan vaan siitä syystä, että olisi pakko käydä tavaroita läpi. Vuosi sitten muuttaessa en jaksanut moiseen keskittyä tai käyttää energiaa. Edellisen muuton puolestaan pakkaamisen suhteen hoiti lähinnä äitini, itse kun asuin jo Helsingissä ja pakattava koti oli Jyväskylässä. Varastossa on varmasti vielä purkamattomia laatikoita, jotka joutaisivat suoraan roskikseen/kierrätykseen. 

--

Mitenhän tuosta liiasta roinasta pääsisi eroon? Pitäisikö vain ronskisti raivata kaappeihin tilaa ja kierrättää vähänkin turha? 

Onko muita, jotka hilloaa kaapissa esimerkiksi kivaa paitaa, vaikka se ei oikeastaan sovi, eikä sitä ole tullut käytettyä pariin vuoteen? Muita, joilla on kaappi täynnä vähän liian pieniä kenkiä - koska jalkahan pienenee vanhetessa? Muita joilla on vähän liikaa muistoesineitä jokaiselta matkalta ja lapsuudestakin? 

Lauantaina täällä vietetään siivouspäivää, pitäisiköhän itsekin kunnostautua ja alkaa kaupantekoon.. 

Tapakasvatusta

tiistai 24. toukokuuta 2016

Meillä on naapuri, oikeasti melko montakin naapuria, mutta tämä kyseinen yksilö saa minut ajoittain raivon partaalle. Hän on keski-ikäinen naishenkilö, työssäkäyvä, siisti ja (ei niin, että sen väliä) ihan kantasuomalainen. Hän ei rellestä tai riehu, hän ei polta tupakkaa niin että savut tulisivat meille sisään, hän ei muutenkaan pistä silmään mitenkään erikoisesti. Miksi hän siis saa savut nousemaan korvistani ja verenpaineeni nousemaan? 

Siksi, että hän ei tervehdi! 

--

Olen kiitollinen vanhemmilleni monista asioista. Yksi suurimmaksi kiitollisuuden aiheeksi näin vanhemmiten on kuitenkin noussut hyvä tapakasvatus. Minut on opetettu tervehtimään, kiittämään ja pyytämään anteeksi - olemaan kohtelias. En ole aiemmin osannut siitä olla niinkään kiitollinen, koska olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, mutta sittemmin olen todennut, että eipä asia niin olekaan. 

Minusta on normi, että tervehditään naapureita ja esimerkiksi bussikuskia tai kaupassa kassahenkilöä. Bussissa ja kaupassa kuuluu hyviin tapoihin myös kiittää, se kun ei myöskään mitään maksa. Naapureita tervehditään ainakin omalla pihalla ja rapussa, toki voi myös tervehtiä vaikka törmäisi kaupassakin. Naapureiden kanssa ei tarvitse jäädä vaihtamaan kuulumisia, eikä heitä tarvitse kutsua kahville, jos se ei luontevalta tunnu. Itse juttelen mielelläni naapureidenkin kanssa pidempään - ainakin ajoittain. Meidän talossa asuu paljon vanhempia ihmisiä, joiden kanssa vaihdan kuulumisia. Minulta se vie hetken aikaa, heille se voi olla päivän piristys ja pelastus yksinäisen arjen keskellä. Ymmärrän kuitenkin, että kaikille se ei ole luontevaa, eikä tarvitsekaan olla. Mutta 'hei' tai 'terve' ei vaadi kuin suun aukaisun - hitto, pelkkä nyökkäisykin riittäisi. 

Ihan tuntematonta vastaantulijaa ei tarvitse tervehtiä, mutta itse pääasiassa vastaan kyllä, jos joku sattuu tervehtimään. Tällä hetkellä tyttöjen kanssa liikkuessa hyvinkin moni tervehtii heitä/minua ja saattaa alkaa juttelemaankin. En koe sitä mitenkään häiritsevänä, joskin ajoittain ihmiset kyselevät hämmentävän henkilökohtaisia asioita. 

Toivoisin, että onnistuisin opettamaan lapsillekin saman peruskohteliaisuuden, minkä vanhempani ovat opettaneet minulle. Tällä hetkellä meillä harjoitellaan sanomaan 'moi', eli vilkuttamaan. Kun he tästä kasvavat, niin opettelemme tervehtimään ensin niitä naapureita ja muita tuttuja. Mietinkin, että miltä lapsesta tuntuu, kun joku ei tervehdikään takaisin? 

Olen päättänyt, että jos tämä verenpaineitani nostattava naapuri ei opi tervehtimään itse ja vastaa kun lapseni hänelle tervehtivät, niin aion käydä asiasta keskustelua. Aion pyytää, että hän aikuisena ihmisenä tervehtisi lapsiani, jotta he oppisivat olemaan kohteliaita. Saatan huomauttaa, että kun asia minusta kuuluu peruskäytöstapoihin. 

Tämä ei muuten ole ensimmäisen naapurini, jonka kanssa on samaa ongelmaa. Eikä tässäkään talonyhtiössä moni naapuri ensimmäisenä tervehdi, mutta muut sentään vaivautuvat vastaamaan, kun heitä tervehtii. Tämä verenpaineitani nostattava nainen ei siis edes vaivaudu vastaamaan, kun häntä tervehtii. 

Muita, joita moinen käytös ärsyttää?






Tiramisua aamiaiseksi

perjantai 20. toukokuuta 2016

Sairastuin taas alkuviikosta vatsatautiin - tämä oli toinen kerta tänä keväänä. Mielläni pitäisin taas kymmenen vuoden tauon tästä taudista. Onneksi isämies pystyi olemaan kotona, niin äiti sai oksentaa rauhassa. Ja onneksi tytöt eivät ole oksentaneet, vaikka vatsat ovat olleetkin vähän sekaisin. Taisin myös ensimmäistä kertaa nukkua erossa vauvoistani, kun päädyin nukkumaan sohvalla, että muut saisivat rauhassa nukkua.

Sohvalla maatessa ja toipuessa tuli katseltua sarjaa jos toistakin. Jossain vaiheessa ruudulla pyöri tiramisukakkua kokkaileva Sara La Fountain. Ai tiramisua, herkku minkä olemassaolon olin lähestulkoon onnistunut unohtamaan. Kehitin siinä toipuessani pienen pakkomielteen kyseisestä herkusta. Lienee sen valmistus jäänyt paitsioon sen alkoholia sisältävän koostumuksen vuoksi - isämies kun ei suostu syömään mitään, missä on alkoholia. Ei vaikka keittäisin alkoholin pois. Niinpä täytyi etsiä alkoholiton ohje, mikä ei ollut hullumpi sekään. 


Alkoholiton tiramisu
noin 4 hengelle

2 kananmunan keltuaista
1 kananmunan valkuainen
75 g sokeria
250 g mascarponejuustoa
ripaus suolaa
vajaa 200 g savoiard-keksejä
noin 1 dl vahvaa mustaa kahvia
noin 75 g maitosuklaata
tummaa kaakaojauhetta

Vaahdota valkuainen ja suola jämäkäksi vaahdoksi - pysyy kulhossa, kun käännät sen ylösalaisin. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, muutaman minuutin ajan siis. Vatkaa joukkoon mascarpone. Kääntele vielä joukkoon vaahdotettu valkuainen. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. 

Kokoa tiramisu kulhoon - kasta keksit kahvissa nopeasti ja lado vuoan pohjalle. Lisää päälle kerros mascarponevaahtoa sekä suklaarouhetta. Tee toinen samanlainen kerros. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi (tai yön yli ja syö aamupalaksi, niin kuin itse tein). Koristele tiramisu ennen tarjoilua sihtaamalla päälle tummaa kaakaojauhetta. 


Varovainen somettaja

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Tässä äitiysloman aikana ole aktivoitunut käyttämään Facebookia taas. Omaa profiilia en juurikaan päivittele, mutta seurailen useampia ryhmiä aktiivisesti - valokuvaukseen, käsitöihin, sormiruokailuun ja lastenvaatteisiin liittyviä ryhmiä. Kuulun myös muutamaan monikkoryhmään sekä useammalla kirpputorille. Kuulun Suomi-Gambia ryhmään ja joihinkin monikulttuuristen vanhempien ryhmiin. Hyvin erilaisia ryhmiä ja täynnä hyvin erilaisia ihmisiä. 


Olen melko varovainen somettaja. En kommentoi herkästi, koska tuntuu, että usein saa vain kamalan vyöryn aikaan - joku ymmärtää väärin tai alkaa väittämään vastaan tms. Kommentoin usein vain selkeisiin kysymyksiin ja selkeästi omia kokemuksia. En useinkaan viljele omia mielipiteitäni, koska ne tuntuvat aina loukkaavan jotakuta, enkä jaksa alkaa sometappelemaan. Kirjoitettu kommentti on helppo tulkita monella tapaa ja näin ollen helposti aiheuttaa väärinymmärryksiä. 

Ylipäänsä minusta tuntuu, että tuo somen maailma on täynnä mielensäpahoittajia tai toisaalta jonkinasteisia kiusaajia. Ajoittain saa törmätä ihan käsittämättömiin riitoihin, jotka lähtevät liikkeelle jostain pienen pienestä asiasta - usein jostain aivan muusta, kuin mistä keskustelua on alunperin tarkoitus käydä. Minusta on hyväkin, että kerrotaan omia mielipiteitä ja toisaalta kyseenalaistetaan toisten mielipiteitä. Mutta täytyisi osata kyseenalaistaa myös niitä omia mielipiteitä ja joustaa niissäkin. 

En itse pystyisi toimimaan Facebook-ryhmien ylläpitäjänä, koska tahtoisin vaan jaella virtuaalisia bitch släppejä kaikille turhasta päteville. Tiedättehän ihmistyypin. Minusta on myös jokseenkin törkeää kommentoida esimerkiksi kyselyyn kivoista plus kokoisista naistenvaatteista, että itse kommentoija ajatteli ratkaista asian menemällä kuntosalille ja alkamalla dietille. Sitähän kun ei kysytty. Myös esimerkiksi maitotuotteet saavat myrskyn aikaan puhuttaessa lasten ruokavaliosta - ne kun keskustelujen perusteella ovat lähestulkoon myrkkyä ja kamalia olemme me äidit, jotka lapsillemme maitotuotteita annamme. 

On myös mielenkiintoista seurailla, miten erilaisia eri ikäiset somettajat ovat. Käsityöryhmissä on paljon iäkkäämpiä ihmisiä (naisia) ja he ovat hauskoja somettajia. Joskin myös ajoittain tulee sellainen olo, että heidän tulisi erityisesti miettiä, mitä kommentoivat. Tokikaan he eivät varmaan niinkään aina muista, että kirjoittamansa teksi tulee pysymään netissä ainiaan. Heiltä saa myös hyviä vinkkejä, kuten ehdotuksen käyttää googlea neuvoa kysyessä - kun enpä itse olisi moista tajunnut! 

Pysyn siis vastaisuudessakin varmaan suhteellisen hiljaisena ja varovaisena somettajana. En jaksa alkaa tuntemattomien ihmisten kanssa riitelemään, enkä toisaalta tahdo pahoittaa toisten mieltä - koska väistämättä joku pahoittaa mielensä. Myönnän silti olevani todella somekoukussa, erityisesti nyt kun on vain lasten kanssa kotona. Toivottavasti töihin paluu tuo elämään somettomamman ulottuvuuden ja palaan taas omaksi somettomaksi itsekseni, joskin Instagramia taidan päivittää sen jälkeenkin, se on niin kivaa!

Auringonlaskupeitto

tiistai 17. toukokuuta 2016

Jo aiemmin ihastelin tuota Novinta uutuuslankaa, joka on ihan täydellisen värinen. Parit sukat on jo sitä valmistunut, mutta jotain sisustusjuttua piti myös tehdä. Niinpä virkkasin peiton - tämä oli sellain ikuisuusprojekti, mitä oli helppo tehdä jopa tyttöjen ollessa hereillä. Kiva siitä lopulta tulikin! 

Neiti A toimi laadunvalvojana ja esittelee tässä äidin tekelettä. 






Mitä tarvittiin?

maanantai 16. toukokuuta 2016

Pohdin aika tavalla tasan vuosi sitten lastentarvikehankintoja (täältä voit lukea siitä). Näin 10 kk jälkeen voin kertoa, mitä meillä oikeasti tarvittiin.

Sitterit päädyttiin ostamaan - Babybjörnin Balance soft valikoitui ergonomisuutensa vuoksi. Tämä oli hyvä ostos, meidän neidit viihtyivät sittereissä vallattoman hyvin. Niitä oli myös helppo liikutella paikasta toiseen ihan kotona ja ne kulkivat mukana myös mummolassa sekä mökillä. Toisen lapsen sai laskettua käsistä toista rauhoitellessa ja samalla heijattua sitteriä, jolloin pysyivät tyytyväisinä. Neitokaiset myös tykkäsivät nukkua pieniä unia sittereissä päivän aikana. Kamalan kauaa nämä eivät olleet käytössä, ehkä nelisen kuukautta.


 Sitterit jäivät käytöstä pikkuhiljaa sen vuoksi, että ostettiin Stokken Tripp Trappeihin newborn setit. Nämä olivat loisto-ostos! Tytöt viihtyivät hyvin korkeammalla, koska siitä näki paremmin. Esimerkiksi meidän vanhempien ruokailuhetkiä nämä rauhoittivat, koska tytöt saivat olla pöydässä seurana. Soseet meillä aloitettiin 4 kuukauden iässä, jolloin nämä toimivat kätevästi syöttötuoleina siinä vaiheessa. Myös ruoanlaitossa tytöt tykkäsivät olla apuna tuoleista käsin katsellen. 


Kantoreput ovat meillä olleet myös oiva ostos. Ostettiin ennen tyttöjen syntymää jo yksi Manduca, mitä alkuun käytettiin vuorotellen. Itselleni Manduca ei istunut, joten päädyttiin ostamaan toiseksi repuksi Tula. Se on ollut minulle istuvampi ja siinä on mukava kantaa. Ostettiin Tulaan myös vauvaosa, mutta se jäi melko vähälle käytölle. Kantoreppuja on käytetty paljon, ihan kotona ja reissussa. Nyt tyttösiä voi kantaa selän puolella ja ollaankin käyty esimerkiksi metsäretkellä kantoreppuillen. 

Imetystyyny oli meillä täysi turhake. Saatiin kaksikin ystävältä lainaan, mutta molemmat jäivät käyttämättä. 

Saatiin lainaan myös trikoinen kantoliina, mitä olisin kovasti halunnut käyttää, mutta en oppinut sen käyttöä koskaan. En sanoisi, että turhake, mutta meillä ei toiminut. 

Huomatkaa 'vähän väsynyt äiti'-tyyli
Tuttipulloista kehun Mam Anti-Colic tuttipulloja, mitä meillä on käytössä edelleen. Näistä tytöt ovat tykänneet juoda parhaiten, eikä pullo kerännyt ilmaa vatsaan. En myöskään kokenut, että nämä olisivat vaikuttaneet negatiivisesti imetykseen.

Leluja ei ostettu ennen tyttöjen syntymää, eikä olla montaa ostettu sen jälkeenkään. Saatuja on kertynyt tarpeeksi. Parhaita leluja meillä ovat olleet sellaiset, mistä kuuluu jotain ääntä - vaikka äidin hermoja välillä raastavatkin. Leikkimatto saatiin tyttöjen pikkuserkulta ja se oli hitti! Pitkään tytöt jaksoivat siinä makoilla, kunnes liikkuminen vei voiton. 


Myös hyppykeinu oli meillä käytössä paljon. Kun taas kertakäyttötuttipullot jäivät käyttämättä, kun niitä reissuun mukaan ostettiin. Tällä hetkellä kovassa käytössä on myös Brion kävelykärryt.

Onhan tuota tavaraa kertynyt, mutta loppujen lopuksi aika kohtuullisesti. Tällä hetkellä pohdin matkarattaiden ostamista - turhaa vai tarpeellista? 

Ja voihan vauvakuume, joka nousee kun katselee näitä kuvia. 

Manse kaipuu

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pidän monista Suomen kaupungeista, jokaisessa on oma viehätyksensä. Lempparikaupunkien listalla on ainakin ihana Helsinki, kotoinen Jyväskylä, kesäinen Hanko, Kuopio, Rovaniemi, Lappenranta ja jopa entinen inhokki Turku. On kuitenkin yksi ylitse muiden - nimittäin Tampere. 

Tampere. 

Isäni on kotoisin Tampereelta ja meillä on kesämökki noin 30 km Tampereen keskustasta. Lapsuuden parhaita muistoja onkin kerätty Tampereen kaduilla ja mökkimaisemissa. Särkänniemessä osaisin suunnistaa vaikka silmät kiinni ja tuttuja ovat Pyynikin raitit. Serkkuni asuvat Pispalassa, missä haaveilin joskus asuvani itseni (ehkä oikeasti vielä joskus?). Tampere on kaunis kesällä ja talvella, mutta erityisesti näin keväällä. 

Kesän suunnitelmissa on viettää paljon aikaa mökillä ja samalla seikkailla Tampereella. Ehkä jos aika ja raha sallii, vietetään joku yö jopa hotellissa kaupungin sykkeessä. Olen listaillut asioita, mitä tahtoisin Tampereella tehdä, kun sinne kesällä päästään.

1. Särkänniemi ja Koiramäki

Isämies ei ole koskaan käynyt huvipuistossa, joten Särkänniemi on ehdottomasti listalla. Ainakin Tornadoon täytyy tuo mies raahata ja Näsinneulan huipulle myös. Delfinaario oli myös omia lemppareitani ja vaikka tavallaan vastustinkin tuota eläinten sinne vangitsemista, nautin siellä käydessäni. Olisi ollut kiva myös lapsille luoda muistoja siellä. Mutta me luodaan niitä eläinmuistoja Koiramäellä, mikä ei ole lainkaan hullumpi vaihtoehto! 

2. Minetti jäätelöä 

Minetillä on älyttömän laaja jäätelömakuvalikoima ja tänä vuonna olisi aika kokeilla jotain uutta! Valinnanvaikeus saattaa iskeä, mutta voihan sitä käydä useampaan otteeseen..

3. Tallipiha ja suklaapuoti

Finlaysonin tehdasalueella sijaitseva Tallipiha on ihana! Pieniä putiikkeja ja ihana tunnelma. Aurinkoisena päivänä täydellinen retkikohde. Ja tuo suklaapuoti, ah. Varsinkin, kun nyt tajusin, että sieltä saattaisi löytyä myös lemppari mangokonvehtejani. 

4. Pikku Kakkosen puisto

Vielä meidän likat on vähän pieniä, mutta keinumassa täytyy ainakin käydä.

5. Pyynikki 

Näkötornilla täytyy käydä juomassa kahvit ja syömässä munkit. 

6. Pispala

Pitäähän siellä serkkujenkin luona vierailla ja samalla voi kierrellä ihanilla Pispalan kaduilla. 

7. Koskenranta

Keskustassa pitää talsia ja ainakin koskenrantaa kävellä. Ihan vaan olla ja ihmetellä, nauttia kaupungista.

Viime Tampereen reissulla tytöt oli ihan pieniä vielä! 
Ainakin Tammerfesteille meinattiin miehen kanssa suunnata kaksin, toivottavasti tämä toteutuukin. 

Hyviä ruokapaikkavinkkejä Tampereella otetaan vastaan! Erityisesti sellaisia, missä tuntisi olonsa tervetulleeksi noiden neitienkin kanssa.  



Kinuskinen blondie

lauantai 14. toukokuuta 2016

Kinuskinen blondie
20x20 vuoka

250 g voita
2,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

6 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa

1 prk konsendoidusta maidosta keitettyä kinuskia

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele vuoan reunat ja pohja. Sekoita kuivat aineet valmiiksi odottamaan. 

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit kunnolla sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.

Levitä 2/3 taikinasta vuoan pohjalle. Paista noin 10 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes pohja on kiinteytynyt. Levitä pohjan päälle kinuski tasaiseksi kerrokseksi ja lusikoi päälle loput taikinasta. 

Paista vielä noin 20 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä. Keskusta saa vielä tutista. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja laita hetkeksi jääkaappiin. 


Kannattaa leikata annospaloista suhteellisen pieniä, tämä on nimittäin melkoisen makeaa piirakkaa!



Kymmenkuiset

Meidän neideillä tuli mittariin tällä viikolla jo kymmenen kuukautta. 


Viimeisen kuukauden aikana onkin ollut mieletöntä seurata neitokaisten kehitystä, tuntuu, että joka päivä opitaan jotain uutta. Menoa ja meininkiä meidän arjesta ei puutu ja voin myöntää, että iltaisin kun lapset saa nukkumaan, niin melkoisen on väsynyt tämä äiti. Mutta hetkeäkään en pois vaihtaisi, on tämä äitiys ihan minun juttuni. 

Meidän neiti A otti kymmenkuukautispäivän kunniaksi ensimmäiset askeleet. Niitä on treenailtu pitkin viikkoa, vielä ei kovin montaa askelta kerralla, mutta pikkuhiljaa. Neiti B ei vielä ole ilman tukea kävellyt, mutta tukea vasten sitäkin enemmän. Konttaaminen on melkoisen vauhdikasta molemmilla ja tukea vasten kävellään sujuvasti. Myös äitin tai isän kädestä pitäen osataan jo kävellä hienosti. Meidän neidit olisivat mielellään vaikka koko ajan jaloillaan ja nousevatkin aivan kaikkea vasten seisomaan. Ajoittain noustaan tuttipullo kädessä siitä samalla juoden - on se melkoista touhua. 

Viimeisen kuukauden aikana meillä on esimerkiksi opittu taputtamaan, mikä jaksaa ilahduttaa. Kun heille sanoo 'hienosti' alkavat molemmat neidit taputtaa ja samalla tulee usein nauru. Neitokaiset ovat myös selkeästi alkaneet enemmän reagoimaan omaan nimeensä. Myös esimerkiksi ei-sanan merkitys tuntuu olevan jokseenkin selvä, joskin usein se ei toimi toivotulla tavalla. Itse kyllä myöskin vierasta jatkuvaa ei-sanan viljelyä, joten en koe sen oppimisella olevan mitään kiirettä. Pään pudistelu ja nyökyttely ovat myös tällä hetkellä pinnalla - ei niinkään oikeassa tarkoituksessa kylläkään. Koko ajan huomaa myös ymmärryksen kasvun ja esimerkiksi maitoa neitokaiset osaavat jo 'pyytää'.

Lempipuuhaa tällä hetkellä on ulkoilu. Ulkona on ihana seikkailla ja tutkia. Melkoisen määrän hiekkaa ja ruohoa ovat meidän neidit jo ehtineet nauttia napaansa. Neiti B erityisesti rakastaa kiviä, mitä tunkee suuhunsa äidin silmän välttäessä. Neiti A puolestaan pitää enemmän ruohosta. Ulkona lempipuuhaa ehdottomasti on keinuminen, mikä kirvoittaa aina vallattoman naurun. Saatiin omaankin pihaan vauvakeinu, joten nyt voidaan keinua vaikka joka päivä. 




Seuraa heistä on toisilleen koko ajan enemmän ja enemmän. Siskon kanssa on parasta leikkiä, joskin riitaa tulee myös. Neiti B on erityisesti sellainen toisen kädestä tavaroiden viejä, mistä neiti A puolestaan hermostuu. Neiti A menettää hermonsa muutenkin helpommin ja on sisartaan temperamenttisempi. Neiti B puolestaan on hieman sisartaan omapäisempi ja seikkailunhaluisempi. Molemmat tytöistä ovat hyvin ulospäinsuuntautuneita, eivätkä juurikaan esimerkiksi vierasta. 


Ilmassa on ollut hieman eroahdistuksen tyyppistä (sekä äidillä että lapsilla). Ei aina, mutta usein tulee itku, kun äiti tai isä lähtee ovesta. Erityisesti tyttöjen ollessa väsyneitä, tulisi äidin olla näköpiirissä koko ajan. Kiukku iskee usein myös silloin, kun äiti tai isä tulee kotiin oltuaan pitempään pois - silloin syliin on päästävä heti, eikä kohta. 

Meillä tytöt syövät edelleen pääasiassa itse. Ruoka uppoaa yleensä hyvin, erityisesti aamu- ja iltapala. Päivän aikana syödään aamupala (noin klo 6-7), lounas (noin klo 10-11), päivällinen (noin klo 15-16) ja iltapala (klo 19 aikaan). Välipalaa syödään jos muistetaan lounaan ja päivällisen välillä, minkä lisäksi tytöt toki juovat maitoa useamman kerran päivässä. Yömaidoista luovuttiin muutama viikko sitten ja se on sujunut hyvin. Mitään inhokkeja ei ole tytöille tullut. Päivästä riippuen toiset ruoat maistuvat paremmin kuin toiset.



Neiti A teki kymmenkuukautispäivän kunniaksi myös ensimmäiset hampaansa. Pientä kiukkua oli ilmassa ja sylinkaipuu oli selkeästi normaalia suurempi. Hampaita hoidetaan nyt harjaamalla ja tytöt saavat ainakin kerran päivässä Xylimax xylitol-pastillin (mikä on suurta herkkua). 

Ensimmäiset kengätkin on neideille ostettu, tällä hetkellä koko 21 on hyvä. Kasvua on vaikea arvioida pituuden ja painon suhteen, nimittäin seuraava neuvola meillä on vasta vuoden iässä. Vaatekokona meillä on käytössä 74-86 - vähän riippuen vaatteesta. 

Sellaiset tättähäärät meidän kymmenkuiset. 

Millaisia tyyppejä muualta löytyy? 

Kaurainen piirakkapohja

perjantai 13. toukokuuta 2016

Kopioin tämän piirakkapohjan ohjeen ystävältäni ja olen vallan ihastuksissani! Hieman vaihtelua perinteisempiin piirakkapohjiin. 

Kaurainen piirakkapohja
24 cm vuokaan

2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
75 g sulatettua voita
0,5 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi sekä maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Taputtele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Kalkkuna-aura-ananastäyte

200 g  kalkkunan fileesuikaleita
 100 g aurajuustoa muruna
1 tlk ananaspaloja

3 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
100 g juustoraastetta

suolaa
pippuria

Paistele kalkkunasuikaleita pannulla pienessä määrässä öljyä noin 5-10 minuuttia, mausta suikaleet samalla pippurilla ja ripauksella suolaa. Levitä piirakkapohjalle. Murustele päälle aurajuusto ja ananaspalat. Sekoita kananmunat sekä juustoraaste ruokakermaan ja kaada seos täytteiden päälle.

Paista piirakkaa 225 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes piiras on saanut kauniin kullanruskean sävyn. 


Kaura tuo kivan maun piirakkaan ja voisin kuvitella, että sopii myös muunlaisten täytteiden kanssa. Joskin kaipaa ehkä jotain aurajuuston tapaista, suht voimakasta makua kaverikseen. 

Turvaverkko

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Meillä on monessa mielessä onnekas perhetilanne - isä on saanut olla paljon kotona vauvavuoden aikana, tytöt ovat olleet suhteellisen helppoja lapsia ja isovanhemmat mielellään auttavat tarvittaessa. Ollaan jaksettu pääasiassa hyvin, vaikka toki on ollut raskaampia ajanjaksoja. Syksyn pimeät tunnit ja yksinäiset illat kävivät itselleni raskaiksi, mutta niistäkin selvittiin.

Nyt tyttöjen kasvaessa on kuitenkin realisoitunut myös meidän laajemman turvaverkon puuttuminen. Vaikka isovanhemmat ovat mielellään apuna ja tukena, asuvat he lähes 300 km päässä. Toki myös isän puolen sukulaiset auttaisivat, mutta tuo reilu 8000 km takaa sen, että apu ei meille asti ulotu. Gambiassa jos asuisimme, niin asiat olisivatkin hyvin toisin. Siellä perhe on ainoa sosiaaliturva ja perheet ovat tiiviitä sekä laajoja. Perheen lisäksi naapurit ja sukulaiset auttavat lasten kasvatuksessa ja ovat perheiden tukena yleensäkin. Siellä eivät paikalliset äidit ole varmaan koskaan yksin lastensa kanssa, vaan kasvatus ja elämä ylipäänsä on yhteisöllistä. Moni on kysellyt, että ovatko isän perheenjäsenet suunnitelleet tulevansa meille kylään - siihen joudumme aina suruissamme vastaamaan, että varmasti tulisivat jos vain suinkin pystyisivät. Suomen valtio ei kuitenkaan tue moista ajatusta ja käytännössä heidän olisi mahdollista saada viisumia, jos meillä olisi edes varaa heille sellaista hakea. Isämiehen isoveli perheineen asuu kyllä Iso-Britanniassa, joten ehkä heidät saamme joskus kylään. 

Helsingissä meidän perhe on aika omillaan. Kovinkaan monta lastenhoitajaa ei ole tarjoutunut, vaikka tiedän, että muutama ystävä varmasti auttaisi, jos olisi oikea tarve. Arjessa emme tokikaan ole juuri apua tarvinneet, koska olemme pärjänneet hyvin. Alusta asti olemme pystyneet molemmat viettämään omaakin aikaa, mutta yhteistä aikaa emme niinkään. Sen yhteisen ajan puutten ajoittain huomaakin - parisuhteen ylläpito on hankalaa arjessa, mutta onneksi se nyt vielä rullaa. Jonkin verran vaatii ylimääräistä suunnittelua arjen pyöritys, esimerkiksi hammaslääkäriä tms ei voi ihan vaan varailla, vaan toisen täytyy varmasti pystyä olemaan kotona. Hätätapauksessa lapset tosin lähtisivät hammaslääkäriinkin mukaan. 

Oikeastaan ainoita hetkiä, kun on tosissaan kaivannut apukäsiä ovat olleet ne, kun itse on esimerkiksi kuumeessa tai oksennustaudissa maannut ja on silti pitänyt hoitaa molemmat lapset. Niinä hetkinä olen haaveillut lähellä asuvista isovanhemmista, jotka tulisivat ja veisivät lapset vaunulenkille. 

Meillä lapset kulkevat jouhevasti joka paikkaan mukana ja koen, että niin sen kuuluu mennäkin. Meillä ei ole ollut pariskuntana tarvetta esimerkiksi reissailla kahdestaan. Oikeastihan olemme melko kiinni lapsissamme, nimittäin ajatus yöstä erossa tuottaa lähinnä ahdistusta. Isämies on joutunut sitä pariin otteeseen kokeilemaan, kun me tytöt ollaan karattu mummolaan. Mielellämme siis liikumme ja teemme asioita perheenä. 

Esikoistaan odottava ystäväni totesi, että heillä tuskin tulee ongelmia hoitopaikan suhteen - isovanhemmat todennäköisesti lähinnä 'riitelevät' siitä, kumpi saa hoitaa lasta. Heillä molemmat isovanhemmat asuvat alle 10 km päässä, mikä kuulostaa kieltämättä melko mukavalta. Lähtökohtaisesti aivan eri tilanne saada lapsi, kun tietaa avun olevan lähellä. 

Millaisia turvaverkkoja teillä on? 

It's a girl!

maanantai 9. toukokuuta 2016

Yksi vanhimmista ystävistäni odottaa esikoistaan. Lähes siitä hetkestä, kuin hän asiasta kertoi, olen suunnitellut baby showereita hänelle. Minusta on ihanaa järjestellä juhlia ja varsinkin tällaisia iloisi yllätyksiä. Keväällä alettiin suunnitella parin ystävän kanssa enemmän ja lauantaina lopulta juhlittiin. 

Ja olihan se mukavaa! Yllätys onnistui, talo oli täynnä ystäviä ja vietettiin mukavia hetkiä hyvän ruoan ja juoman parissa. Tulevalle äidille arvuuteltiin vauvan painoa, pituutta, sukupuolta sekä syntymäpäivää. Sukupuoli on tiedossa, mutta ainahan siinä on 50/50 mahdollisuus osua lääkäreiden harhaan. Annettiin tulevalle äidille myös omia vauvakuviamme, joista hänen piti arvata kuka on kukin. Tämä osoittautui todella haastavaksi tehtäväksi! Mutta lopulta kaikki arvuuteltiin oikein. Ei viitsitty ottaa päivään liikaa leikkejä, vaikka onhan noita kaikenlaisia kakkavaipan haisteluita sun muita. 

Pienellä vaivalla saatiin ihana päivä!

Parasta oli tulevan äidin ilo ja ihmetys. Nyt täytyy vaan malttaa odottaa, että pienokainen syntyy. Itse veikkasin 30. päivää, katsotaan osuiko tämä täti oikeaan!









Potentiaalinen mielensäpahoittaja

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Olen harmitellut jo jonkin aikaa sitä, että meidän perheessä ei äitienpäivää tänä vuonna juhlita. Minulle itselleni olisi ollut ihanaa, jos olisi vähän hemmoteltu tai edes jollain tapaa muistettu. Olen asian vuoksi ehkä jopa muutaman kyyneeleen tirauttanut, koska se on vaan tuntunut pahalta. Tämä juhlimattomuushan juontaa juurensa yksinkertaisesti kulttuurieroista - mieheni kulttuurissa ei moista juhlaa ole, eikä hän ole sitä omaksunut. Tokihan aina voi ajatella, että joka päivä on äitienpäivä ja tämä on vain sunnuntai muiden joukossa. Mutta jollain tapaa äitienpäivä on kuitenkin spesiaali ja odotan jo kovasti tyttöjen kasvua ja päiväkodissa tehtyjä kortteja. Eräs tuttavani kertoi, miten jo useamman viikon hänen lapsensa ja miehensä ovat kihisseet äitienpäiväyllätyksen vuoksi ja miten häneltä on kielletty autotalliin meno, ettei yllätys paljastu. Toinen ystäväni kertoi, miten isämies leipoi elämänsä ensimmäisen kakun hänelle ensimmäisenä äitienpäivänä. Kolmannen mies ja lapset järjestivät äidille hemmottelupäivän. Monen Facebookissa ja Instagramissa on vilkkunut sänkyyn tuodut aamiaiset. Kaikki nämä ovat olleet minulle sellaisia potentiaalisia 'käännä veistä haavassa'-hetkiä. 

Eilen kuitenkin vietettiin Lapsettomien lauantaita ja niitä tarinoita lukiessani oma mielenipahoittelu sai vähän perspektiiviä. Omassa lähipiirissäni on paljon lapsettomia ja lapsettomuutta. Hyviä ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, jotka ovat taistelleet saadakseen lapsen. Osa tuloksetta, osa lopulta pitkien hoitojen päätteeksi saanut pienen, osa on päätynyt adoptioon. Erilaisia tarinoita, joita olen saanut jakaa. En voi väittää ymmärtäväni, mutta olen pyrkinyt kulkemaan rinnalla ja tukemaan. Muistellessani niitä hetkiä, kun on kuunnellut ystävän itkua lapsettomuudesta tai lukenut ihan tuntemattoman blogia aiheen ympäriltä, tajusin jälleen olevani suunnattoman onnekas. 

Itse pelkäsin kovin ennen lasten saamista, että entä jos minäkään en voisi saada lapsia. Olin jopa valmis päättämään parisuhteen varmuuten vuoksi, koska tiesin että mieheni tahtoo lapsia. Muistan joskus yrittäneeni puhua hänen kanssaan lapsettomuudesta, mutta koko ajatus kaikui ihan kuuroille korville. Hänen kulttuurissaan ajatus lapsettomuudesta on jotenkin kaukainen, vaikka tuskin ihan tavaton. Mitään varsinaista syytä minulla ei pelkooni ollut, mutta se oli silti vahvasti läsnä. En myöskään uskonut oikeasti olevani raskaana ennen kuin kävimme ensimmäisessä ultrassa. 

Aamulla sängyssä maatessani päätin siis, että eipä päivä paljon siitä parane, jos harmittelen koko päivän. Olen siis yrittänyt nauttia päivästäni äitinä ihan muuten vaan. Päivästäni täydellisen ovat tehneet nuo pienet neitokaiset, kuten viimeisen kymmenen kuukauden aikana joka päivä. Äitiys on suuria tunteita ja päivääkään en vaihtaisi pois. 


Olisihan se kiva saada äitienpäivänä lahjoja, mutta on äidin parhaat lahjat nuo lapset. 

Toivottavasti te kanssaäidit olette saaneet nauttia ihanasta päivästä! 

Maidottomat yöt

perjantai 6. toukokuuta 2016

Meidän tytöt ovat olleet aina melkoisia maitojuoppoja. Maito maistuu päivin ja öin. Kahdeksankuukautisneuvolassa lääkäri kyseli tyttöjen yömaitoilusta ja kerrottiin, että tytöt pääasiassa pari kertaa yössä heräävät/havahtuvat syömään. Lääkärisetä ei asiaa nähnyt mitenkään ongelmallisena, kehotti jatkamaan samalla tapaa, jos se meistä tuntuu hyvältä. Huomautti kuitenkin, että varsinaisesti lapset eivät enää maitoa öisin tarvitse, koska päivisin menee jo kiinteitäkin hyvin alas. 

Minusta oli mukavaa, kun saatiin tehdä päätös ihan itse. Monessa kohtaa olen törmännyt siihen, että neuvolassa ollaan käskytetty tekemään asiat jollain tietyllä tapaa, mikä on minusta jotenkin väärin. Meillä on onneksi ollut mukavia terkkareita ja tuo ihana lääkäri, jotka antavat päätäntävallan vanhemmille, mutta neuvovat asiallisesti. 

Mutta niin. Me emme kokeneet vielä tuolloin pari kuukautta sitten, että tytöt olisivat valmiita luopumaan yömaidosta. Niinpä me jatkettiin, koska se ei meille suuren suuri ongelma ole ollut. Lopulta kuitenkin todettiin, että pikkuhiljaa alkaisi meille vanhemmille nämä rikkonaiset yöt riittämään ja aloimme suunnitella yömaitojen poisjättämistä. Ja sitten tehtiin vain päätös - nyt loppu. 

Illalla tytöt saivat normaalisti iltamaidon (noin 200 ml) ja kävivät unille. Tuttipullo täytettiinkin vedellä ja varauduttiin levottomaan yöhön. Sitä se olikin! Neiti A otti asian hieman sisartaan paremmin, mutta neiti B huusi lähes tunnin verran jossain vaiheessa yötä. Rauhottui hetkittäin, mutta lähes taukoamatonta itku oli. Lopulta myös äiti itki, koska onhan se lohdutonta itkettää omaa lastaan, tietäen että itkun saisi helposti loppumaan. Lopulta isä otti tytön ja he siirtyivät sohvalle jatkamaan uniaan. Pian neiti B rauhottuikin ja loppuyö meni hyvin. 

Ensimmäisen yön jälkeen tytöt olivat päivän hieman normaalia väsyneempiä ja nukkuivatkin kahdet pitkät päiväunet. Toinen yö menikin jo hyvin, neiti A nukkui äidin kainalossa ja pariin otteeseen etsittiin tutti uudestaan suuhun. Neiti B nukkui isän kainalossa, kerran oli tarjonnut vettä, minkä jälkeen neiti uinui aamuun asti. 

Kolmas yö meni ensimmäisen kaavalla, joskin neiti A nukkui koko yön. Muutenkin on tuntunut, että neiti A otti asian paljon siskoaan paremmin vastaan ja heräilee nykyään öisin harvemmin. Yhtenä yönä hän nukkui koko yön omassa sängyssään, eikä havahtunut kuin kerran tutin tippumiseen - myös itse nappasi tutin takaisin suuhunsa. Neiti B puolestaan havahtuu öisin useammin ja viime yönäkin siirtyi lopulta äitin kainaloon nukkumaan. 

Katsotaan, miten tulee jatkumaan. Seuraava isompi operaatio onkin sitten tuteista vierottaminen. Ollaan pyritty jo nyt siihen, että päivisin ei tuttia huvin vuoksi suuhun laiteta - se on lähinnä lohdutus- ja nukahtamiskäytössä. 

Selkeästi on huomannut, että ruokaa menee päivisin paremmin, kun yöllä eivät maitoa juo. Erityisesti aamupala maistuu ja juovat päälle vielä pienen pullollisen maitoa. Päivisin maitoa meillä menee 6-8 dl, riippuen ruokamääristä - eli siitä, mitä on tarjolla.

Meidän päivä | 4.5.2016

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Aikainen aamu herätyskellojen havahtuessa ennen kuutta.

Aamuleikkejä ja rauhallinen aamupala.

Äitin omaa aikaa blogin ja suklaa parissa teekupposen äärellä lasten nukkuessa.

Ystävän seuraa, keinumista, lounasta ja jäätelöä. Bonuksena ihastuttava kummityttöni. 

Ulkoilua mummon ja vaarin kanssa. Auringossa makoilua ja maailman tutkimista.

Kauppareissu ja kesäiset mansikka-asut tytöille.

Illan leikit ja touhuilut.

Yksi unta vastaan taisteleva lapsi - elämä on liian mielenkiintoista, niin ei malttaisi nukkuakaan.









Kesä, kiva kun tulit taas takaisin!

Käytössä; Mountain Buggy Duet

Usein kadulla pysäytetään kaksosten takia, mutta lähes yhtä usein rattaiden takia. Niinpä ajattelin kertoa, mitä mieltä me ollaan meidän rattaista. Lähes vuoden käytön jälkeen uskallan jo jotain sanoa - ovathan rattaat kestäneet talven ja ultimate testin Gambian auringossakin. 

--


Vajaa vuosi sitten pohdittiin kovasti tuplavaunuja. Olin tutustunut valikoimaan internetin syövereissä ja käynyt liikkeessä koeajamassa. Olin lueskellut blogeista käyttökokemuksia ja valmistajien turvallisuustietoja ja tehnyt hintavertailuja - pohtinut, mikä parhaiten palvelisi meitä. Lopulta päädyin pariin vaihtoehtoon, joista hinta-laatusuhteeltaan parhaalta vaikuttivat Mountain Buggy Duetit. Näiden rattaiden puolesta puhui myös se, että ne ovat markkinoiden kapeimmat tuplarattaat. 



Minun listallani oli (ainakin):

- kääntyvät etupyörät
- ilmakumipyörät
- istuimet saa molempiin suuntiin
- kapeat ja ketterät
- istuimet vierekkäin
- menee mahd. pieneen tilaan

Mountain Buggyt vastaavat näistä muihin, paitsi niissä istuimia ei saa käännettyä. 

Keväällä käytiin auto-ostoksillakin mittanauhan kanssa. Oli useampien rattaiden mittoja mukana ja autoliikkeessä mittailtiin peräkontteja, että rattaat varmasti mahtuisivat kyytiin. Kotona mittailtiin oviaukkoja ja hissiä, ettei kävisi hassusti. Vielä tähän päivään mennessä ei muuten ole tullut vastaan paikkaa, mihin ei näiden rattaiden kanssa mahduttaisi. Ne myös kääntyvät hyvin pienessä tilassa, joten käyttö ahtaissakin olosuhteissa on ollut helppoa. 


Me ostettiin rattaisiin myös vaunukopat, jotka olivat vauva-aikana loistavat. Jos nyt ostaisin rattaita, saattaisin jättää vaunukopat kuitenkin ostamatta ja ostaa sen sijaan jotkut muut kopat, jotka sijoittaisin istuimelle. Istuinosan nimittäin saa täysin vaakatasoon ja Buggyjen omat vaunukopat ovat suhteellisen epäkäytännölliset. Niitä ei niin vain irrotella ja kannella esimerkiksi neuvolareissulla, vaan ne ovat melko kiinteästi kiinni rattaissa. Rattaat eivät myöskään mene vaunukoppien kanssa kasaan, vaan esimerkiksi autoon pakatessa vaunukopat tulee ensin irrottaa. Meidän tytöt kuitenkin tykkäsivät kopissa nukkua ja ne olivat meillä käytössä heinäkuulta joulukuulle (reilu 5 kk), joten turhana ostoksena en niitä pidä. Uudemmissa Buggyissa vaunukopan saa myös muutettua eräänlaiseksi istuimeksi, jonka saa asennettua kasvot työntäjään päin. Tuo istuin olisi kesällä ollut käytössä hyvä, mutta talvella se ei tuntunut kätevältä. 

Kuva lainattu Mountain Buggyn omilta sivuilta 


Meillä rattaat ovat olleen alusta asti päivittäisessä käytössä. Ollaan kävelty niiden kanssa satoja kilometrejä, eikä ole tullut ongelmia. Rattaat kulkevat hyvin asfaltilla ja hiekalla, kaupungissa ja mökkitiellä. Ne mahtuvat hyvin busseihin ja ovat ketterät keskustan sykkeessä. Renkaat meillä ovat kestäneet hyvin, pariin otteeseen ollaan käyty lisäämässä ilmaa. Renkaat on myös helppoa irrottaa, jolloin rattaat menevät esimerkiksi autossa pienempään tilaan. 


Rattaat on meistä helppoa laittaa kasaan ja avata, erityisesti nyt istuinosan kanssa. Istuimen säätäminen ylös-alas voisi olla jouhevampaa - se tapahtuu hyvin yksinkertaisesti nauhoista vetämällä, mutta yhdellä kädellä sitä ei saa tehtyä. 

Rattaiden alla on isohko tavarakori, mikä on ollut erittäin kätevä. Hoitolaukku kulkee siellä mukana ja esimerkiksi ostokset saa sinne pois käsistä. Tavarakorin painorajoitus on muistaakseni 5 kg, mutta tämä tajuttiin vasta kun rattaat olivat olleet käytössä monta kuukautta - hyvin kantoi raskaammatkin kuormat. 

Talvella meillä oli rattaissa käytössä Elodie Detailsin lämpöpussit, mitkä olivat todella hyvät. Peittoa ollaan käytetty nyt keväällä tyttöjen suojana viileämmillä säillä, mutta nuo potkijat tuppaavat potkimaan peitot maahan hereillä ollessaan. 


Buggyihin saa adapterilla kiinni myös Maxi-cosin turvakaukalot, mutta tästä meillä ei ole kokemusta. Meillä on ollut käytössä Cybexin kaukalot, jotka ostin ennen rattaita, enkä tajunnut tällaista yhdistämis mahdollisuutta tutkia. Tuo turvakaukalon kiinnittämis ominaisuus olisi monessa hetkessä ollut kätevä, mutta on pärjätty hyvin näinkin. 


Suosittelisin siis lämpimästi näitä rattaita! Uskoisin myös, että tulevat olemaan meillä käytössä pitkään ja jos esimerkiksi tulisi kolmas lapsi, olisi helppoa vaihtaa toisen istuimen tilalle taas vaunukoppa. Seisomalaudan yhdistämistä rattaisiin olen pohtinut ihan mielenkiinnosta, jos jollain on kokemuksia, olisi mielenkiintoista kuulla. 

Onko muita Buggyilijoita? 

--

Esimerkiksi täällä ja täällä voit tutustua rattaiden teknisiin tietoihin tarkemmin. 

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan