Miten meillä nukutaan?

maanantai 22. elokuuta 2016

Tuossa vauvavuoden sujuvuutta pohtiessani sivuutin kokonaan meidän neitien unenlahjat, mutta niistä riittääkin juttua ihan omaksi tekstikseen. 



Uskaltaisin väittää, että lapset ovat perineet unenlahjansa äidiltään - nimittäin uni kyllä maistuu. Olen itse kuitenkin suhteellisen herkkäuninen ja herään (tai havahdun) helposti ääniin, mutta onneksi isämieheltä näyttää periytyneen geeni nukkua syvää unta. Kaiken kaikkiaan siis melko loistavat nukkumisgeenit ovat lapsemme saaneet ja siitä olen kiitollinen.

Se mikä meidän tyttöjen nukkumisessa onkin parhainta on, että kun he nukahtavat, niin he eivät herää ääniin. Meillä saa paiskoa ovia ja huudattaa telkkaria, siivota voi huoletta ja kavereita saa olla kylässä. Tähän on tähdätty alusta asti, eikä olla totutettu lapsia hiljaisuuteen. Helpottaa arkea huomattavasti, kun lapset nukkuvat missä melutasossa vaan. 



Alusta asti meillä on nukuttu öisin, ihan pieninä he saattoivat yöllä alkaa seurustelemaan, mutta tätä ei tapahtunut kuin muutaman kerran. Alkuun nukuttiin muutaman tunnin pätkiä, kunnes nälkä taas yllätti, mutta pikkuhiljaa nuo pätkät pitenivät. Pääasiassa tytöt ovat nukkuneet samassa rytmissä, mikä on mahdollistanut myös vanhempien unen. 

Meillä juotiin maitoa öisin pitkään, mikä on vaikuttanut rikkonaisiin öihin. Yömaidoista luovuttiin ensimmäisen kerran vasta yhdeksän kuukauden iässä. Tuon jälkeen ne salakavalasti hiipi takaisin, kun tytöt siirtyivät omiin sänkyihin ja lopulta vuoden iässä lopetettiin yömaidot kokonaan. Sen jälkeen tytöt ovatkin nukkuneet pääasiassa läpi yön - ajoittain he havahtuvat, mutta tutti yleensä auttaa. Isämies myös herkästi nostaa lapset väliin nukkumaan, koska hän tykkää nukkua lapsi kainalossaan.

Päiväunia tytöt nukkuvat nykyään enää yhdet, yleensä aamupäivällä noin 11-13. Päiväunia he ovat aina nukkuneet hyvin ja vuoden ikään asti pääasiassa kahdet - pidemmät noin 2-3 tuntia ja toiset lyhyemmät noin tunnin verran. Toisista päiväunista he luopuivat itse tuossa vuoden iässä - annettiin sen tapahtua ihan lapsentahtisesti, sen enempää siihen ohjaamatta. 

Reissun päällä tytöt nukkuvat mielellään sekä autossa että rattaissa. Varsinkin pienempinä he nukahtivat esimerkiksi lähes aina bussissa, mikä helpotti matkantekoa. Pienempänä nukkuivat myös mielellään kantorepuissa, viime aikoina niitä on tullut vähemmän käytettyä.

Illalla tytöt nukahtavat sänkyihinsä itse, yleensä jompikumpi meistä on huoneessa kuitenkin. Välillä nukahtaminen on yhtä taistelua ja tuttia heitellään sängystä pois. Toisina päivinä riittää, että lapset nostaa sänkyyn ja he ovat jo käytännössä unessa. Olen itse vierastanut ajatusta 'nukuttamisesta', kuten myös isämies, joten olemme päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Iltasatua, -laulua tai -rukousta luetaan/kuunnellaan aina ajoittain. 

Mutta meillä on siis pääasiassa nukuttu vallan hyvin tämäkin vuosi. Muutamia vähäunisempia öitä on toki ollut, mutta ne voi laskea yhden käden sormin. Keväällä ja kesällä oli kausi, kun herättiin jo viiden aikaan aamuisin, mutta sekin on jo onneksi ohi. Tätä nykyä meillä nukutaa öisin noin 20-07 ja se on juuri sopiva aika. 

Miten teillä on nukuttu vauvavuoden aikana? 



Miten sujui vauvavuosi?

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kun meillä nykyään asuu taaperoita, niin sitä ajoittain miettii, että miten se vauvavuosi vilahtikaan ohitse. 

--

Monen monituista kertaa sain (saan edelleen) vastata kysymyksiin siitä, millaista on arki kahden vauvan kanssa. Moni on sanonut nostavansa hattua kaksosten vanhemmille ja todennut, että itse ei moisesta selviäisi. Olen eri mieltä, selviäisit sinäkin ihan hyvin kaksosten kanssa - siihen kasvaa, samalla tapaa kun vanhemmuuteen ylipäänsä. 

Mutta millainen oli kaksosten vauvavuosi meillä?

Moni asia alkutaipaleelta on jotenkin jo unohtunut - siirtynyt muistoissa sellaiseen utuiseen onnentunne kategoriaan. Huomaan nykyään, että tietyt tuoksut tuovat mieleen paljon muistoja viime kesältä ja olen monta kertaa saanut itseni kiinni siitä, että muistelen (tai yritän muistella) sairaala-aikaa ja kotiutumista. Muistan kyllä ne tunteet, mutta jotenkin se todellisuus on unohtunut. 

Meillähän oli alkuunsa sellainen ihana tilanne, että isämies oli kaksi kuukautta kotona tyttöjen syntymän jälkeen. Saatiin kasvaa perheenä ja tutustua toisiimme rauhassa. Vietettiin pari viikkoa mummolassakin, mikä teki hyvää uuden arjen keskellä. Kun isämies aloitti koulun, me jäätiin tyttöjen kanssa keskenään opettelemaan taas uudenlaista arkea. 

He ovat alusta asti olleet suhteellisen 'helppoja' lapsia - eivät siis itkeskele turhasta, joskin toki on ollut niitä itkuisempiakin kausia. Alun jälkeen arki rutinoitui ja tuli itsekin rohkeammaksi esimerkiksi liikkumaan tyttöjen kanssa yksin. Paljon tuli kuitenkin arjessa vietettyä aikaa kolmistaan kotona. Isämies oli koulussa illat ja vietettiin usein aamut perheen kesken. Tästä syystä jämähdettiin aikalailla kotiin, koska pimeänä aikana ei tullut iltaisin enää mihinkään kahden pienen vauvan kanssa lähdettyä. Arjen kohokohtia oli vierailulle tulleet ystävät. Ainoita 'huonoja' muistoja onkin se yksinäisyyden tunne - varsinkin marraskuulta aina helmikuulle asti yksinäisyys painoi arjessa aika paljon, se oli ehdottomasti vauvavuoden raskainta aikaa. 

Meidän tytöt alkoivat liikkua jo puolen vuoden iässä aktiivisesti, mutta viihtyivät silti rattaissa hyvin. Aktiivisia ja ympäristöstään kiinnostuneita he ovat olleen aina, mikä on toisaalta helpottanut ja toisaalta vaikeuttanut liikkumista. Oli vaikea lähteä kahden ryömivän/konttaavan vauvan kanssa erilaisiin ryhmiin, jotka selkeästi on suunniteltu niin, että on yksi lapsi aikuista kohti. Siksipä meille ainakin kävi niin, että jämähdettiin siitäkin syystä pitkälti kotiin. Vaunuissa he tosiaan viihtyivät vielä ja käytiin ajoittain seikkailemassa esimerkiksi kaupungilla keskenämme. Pääasiassa liikuttiin tuolloin kuitenkin niin, että isämies oli mukana. Sen jälkeen kun jalat saatiin alle, ei vaunuissa olla viihdytty enää niin hyvin, mutta kesällä onkin ollut mukavaa hengailla puistossa ja omalla pihalla.

Kaksosten kanssa asioita oppii tekemään rutiinilla - varmaan yhdenkin kanssa? Vaipat vaihtuu vuorotellen ja lapsetkin oppivat odottamaan vuoroaan. Kulmakivi vauvavuodessa oli ehdottomasti se, kun pystyi molemmat tytöt nappaamaan yhtäaikaa syliin. Pikkuvauva-aikana oli raastavaa, kun jouduit valitsemaan kumpaa lasta rauhoitat sylissäsi - tai vaihtoehtoisesti et kumpaakaan, vaan yritit parhaasi mukaan rauhoittaa lapset sitterissä tai lattialla. Kaksoset myös ehkä oppivat yksösiä nopeammin omatoimisiksi joissain asioissa - esimerkiksi tuttipullosta meidän tytöt oppivat juomaan omatoimisesti todella varhain. 

Nykyään menee jo rutiinilla kaksi lasta - en silti sanoisi, että kaksi menee siinä missä yksikin. Mutta koska ei ole kokemusta arjesta yhden lapsen kanssa, en voi sanoa kahden olevan paljon sen haastavampaa. 


Tyttöjen kehitysaskelia ja kuulumisia vauvavuoden varrelta voi lukea näistä postauksista;

Underneath we are women

maanantai 15. elokuuta 2016


Törmäsin australialaisen valokuvaaja Amy D. Herrmannin projektiin Underneath we are women ja ihastuin. Projektin tarkoituksena on tuoda esille naisia ulkokuoren takaa - niin helposti kun se oikea ihminen jää piiloon sen taakse, mitä ulospäin näkyy. Ulkonäkö voi pettää. 

Mieletön projekti, mielettömiä naisia. 

--


UNDERNEATHWE ARE... young, fat, tall, WE ARE trans, skinny, disabled, WE ARE mothers, WE ARE short, scarred and old. We are the many labels that society has created for us.

But what if I told you that underneath, underneath it all, I AM... determined, tenacious, strong, capable, loud, resilient... would you see me differently?  

So sure, give us a label, put us in a category, but underneath it all, WE ARE women.

Picture

Projektiin pääset tutustumaan täältä. Ylläoleva teksti ja kuva on lainattu tuolta projektin sivulta. 

Rapulapset

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Saatiin neiti B:n kummitädiltä kirja, joka käsitteli rapulapsia. En itse ollut edes vallan ajatellut, että mitä meidän neidit ovat horoskoopiltaan ennen tuota opusta, mutta sen luettuani voin allekirjoittaa monta kohtaa! Kirjassa on myös osio siitä, millainen minä neitsyenä olen vanhempi ravulle - interesting.


Pikku ravut elävät voimakkaasti tunteellaan - pitää erittäin hyvin paikkansa meidän lasten suhteen. Halaukset ja rakkauden osoitukset ovat äärimmäisen tärkeitä. Leikkien lomassa käydään välillä tankkaamassa rakkautta äidin sylissä. Alusta asti tytöt ovat myös ilmaisseet selkeästi sen, mistä pitävät ja mistä eivät - ilmeisen tyypillistä rapua. Tytöt ovat myös aina olleet hyvin ilmeikkäitä lapsia ja vaikka se on varmasti melko lapsikohtaista, niin silti sekin liitetään kirjan perusteella rapujen luonteeseen.

Rapu on kirjan perusteella melko herkkä ihminen. Heitä kuvataan kiireettömiksi ja varovaisiksi, mitä en näe omissa lapsissani. Tosin vaikka tytöt ovat kovin rämäpäitä, ovat he myös jollain tapaa arkoja ja varovaisia, eli ehkä sittenkin jotain merkille ominaista. Tunnetiloja meidän neidit osaavat lukea hyvin ja tulevat esimerkiksi lohduttamaan, jos äiti on surullisen oloinen. Myös toisiaan he osaavat lohduttaa ja erityisesti toistensa tunnetiloja lukevat hyvin. 

Rapua kuvataan kirjassa myös hoivaajaksi - tätä en omista lapsista vielä niin näe, mutta naapurin raputyttö on kyllä pieni hoivaaja. Toisista huolehtiminen kuvataan voimakkaasti rapumaiseksi piirteeksi - tämän huomaa meillä arjessa lähinnä siskosten välisenä hoivaamisena.

Rapua kuvataan myös hyväksi vaikuttajaksi, lumoaviksi jopa - sellaisiksi, jotka saavat taaksensa halutessaan kannattajia. Heidän kuvataan olevan valmiita taiston sen puolesta, mitä elämältään haluavat ja toivon tosiaan, että näin tuleekin olemaan. Sanotaan, että he ottavat vastaan suuriakin haasteita ja ovat kiinnostuneita syvällisistäkin asioista jo pienestä pitäen. 

Mielenkiintoista nähdä, millaisia rapuja meidän neideistä kasvaa. Herkkiä, lumoavia vaikuttajia toivottavasti.

Miten teidän lapset vastaavat horoskooppejaan? 


#myfirstsevenjobs

lauantai 13. elokuuta 2016

1. Mansikanpoimija

Äitini pikkuserkun tilalla Leppävirralla poimittiin reilun viikon verran marjoja ystäväni kanssa. Asuttiin mummoni ja ukkini luona tuo aika. Aikamoista hommaa oli ja taisin syödä liian paljon mansikoita, kun muistaakseni lopulta sairastuin flunssaan/mansikkakuumeeseen. 

2. WWF myyjä

Myin useanakin vuonna joulun alla WWF:n tuotteita ovelta ovelle - naapureille ja perhetutuille. Mitä enemmän myi, sitä enemmän sai taskurahaa ja itse valita pieniä tavaroita. 

3. Mainosten jakaja

Tätä jaksoin muutaman viikon. Lajittelu, lehtien raahaaminen ympäri kylää ja kerrostalojen portaiden nouseminen olivat 15-vuotiaalle minälleni liian raskasta hommaa. Ainakin korvaukseen nähden - nimittäin hitokseen riistopalkalla tätä ainakin tuolloin tehtiin.

4. Kerhonohjaaja ja isonen

Ainakin kokkikerhoa ja draamakerhoa ohjasin seurakunnalla. Isosena on tullut oltua useammalla leirillä useampana kesänä.

5. Päiväkotiapulainen

Kokkausta ja siivousta kuului tähän kesäpestiin. Kenties elämäni kamalin työpaikka, nimittäin pomoni oli totaalinen työpaikkakiusaaja. Olin silmätikkuna alusta asti, osittain varmaan siksi, että sain työn puhtaasi suhteilla. Mutta tuo mies teki muuten ihan mukavasta työstä helvettiä. Vieläkin melkein tulee itku silmään kun muistelen tuota kokemusta.

6. Tukihenkilö

Toimin useamman vuoden pientä kuukausittaista korvausta vastaan tukihenkilönä. 

7. Siivooja

Ystävän jalanjäljissä päädyin siivoamaan. Ainakin lähikauppaa ja yhtä katsastuskonttoria siivosin. Elävästi jäänyt mieleen auton öljyjen pesu pois lattiasta - lattia oli vielä niin kiero, että kaikki vesi kerääntyi aina samaan paikkaan, sellaiseen, missä ei ollut lattiakaivoa. Niitä vesiä sai joka kerta urakalla kauhoa kaivoon. 

--

Onpahan sitä tullut tehtyä kaikenlaista. Meillä on kannustettu aina tekemään töitä - jo pienenä saatiin 'palkkaa' kun kerättiin käpyjä pihamaalta. Myöhemmin tuli esimerkiksi tienattua lajittelemalla ja silppuamalla papereita äitin firmassa. Olen tehnyt töitä 14 vuotiaasta saakka käytännössä lähes koko ajan, mikä on opettanut paljon. Toivottavasti meidän tytöt oppivat myös tekemään töitä, ainakin pyritään antamaan hyvää esimerkkiä. 


Korkeasaaressa

torstai 11. elokuuta 2016














Suunnattiin eräänä kesäisenä päivänä Korkeasaareen. Mukana oli vierailulla ollut ystäväperhe ja päivä kului vikkelään. Harmittaa, että ei tullut keväällä ostettua vuosikorttia kun sen olisi edullisesti saanut - tuolla nimittäin voisi vierailla useamminkin eläimiä ihastelemassa. Syksyllä täytyy käydä, josko tiikerinpennut olisivat silloin jo ulkona leikkimässä. 

Tytöt ovat pikkuhiljaa siinä iässä, että kiinnostuivat jo eläimistä. Vapaana kulkevat riikinkukot kiinnostivat ja erityisesti kameleita jaksettiin ihailla pitkään. Vaikka eläintarhat ovat monella tapaa hieman kyseenalaisia paikkoja, niin on niissä paljon hyvääkin.

Kesäinen päivä Porvoossa

keskiviikko 10. elokuuta 2016

























Autoon pakattiin aamulla koko perhe. Käännettiin auton nokka kohti kesäistä Porvoota. Ihan vaan palloiltiin ja pyörittiin. Noustiin monia mäkiä ja seikkailtiin puutalojen seassa. Leikittiin puistossa Muumien keskellä ja syötiin piknik puiden varjossa. Vietettiin spontaanit häät Porvoon torilla, kun isämies innostui ostamaan uudet sormukset. Saatiin uusia tuttavuuksia ja heistä turistioppaita - seikkailtiin Linnamäen huipulle samalla tutustuen. Juotiin kahvit ihanalla sisäpihalla uusien tuttujen kanssa ja tutustuttiin vähän lisää. 

Aina ei tarvitse lähteä kovinkaan kauas tai pitkäksi aikaa, että pääsee irti arjesta. Me nautittiin pienestä irtiotosta ja ihastuttiin Porvooseen. 

10/10. 



Roadtrip

tiistai 9. elokuuta 2016


















Helsingistä Tuuriin ja sieltä Ähtäriin yöksi. Perjantaina eläinpuiston kautta Kaustiselle. Viikonloppu ystävän hoivissa maalla. Kotimatkalla pyörähdys Jyväskylässä, tervehtimässä pientä ystävää. 

Ilmassa tuoksuu jo syksy, mutta silti tämä oli vielä kesäretki. Ei ehkä ideaalein ratkaisu lähteä tien päälle suoraan yövuorosta, mutta onneksi isämies ajoi, niin sain nukkua. Tuuri oli hienoinen pettymys, vaikka rahaa silti paloi ja olipahan isämiehelle uusi kokemus. Ähtärissä majoituttiin maatilalla ja oli melkoisen ihana paikka! Parasta reissussa oli kuitenkin määränpää, eli Kaustinen ja ystävä. Neiti An kummitäti, minun opiskelukaverini, kestitsi meitä viikonlopun ja teki hyvää hengitellä hieman maalaisilmaa. Toivottavasti saadaan muodostettua Kaustisen reissuista joka vuotinen perinne. 

Oli hyvä olla reissussa, mutta oli hyvä myös palata kotiin. Tytöt ja äiti nappasivat matkalta jostain flunssan ja sitä ollaan paranneltu pari päivää. Nyt jo tämä mamma työn ääressä ja huomenna tytötkin toivottavasti päiväkotikuntoisia. 
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan