Lasten kanssa leivontaa - suklaiset banaanimuffinit

Yhteistyössä Mammalandia

Muistan omasta lapsuudesta ne päivät, kun leivottiin äidin kanssa pullaa. Keittiössä ikkunan edessä vaivattiin ja rullattiin korvapuustit. Parasta oli, kun sai maistella leipomisen lomassa hieman taikinaa. Perhepäivähoitajan kanssa vietettiin monia mukavia leipomishetkiä, kun muut lapset nukkuivat päiväunia - sain olla apurina ja veikkaan, että sieltä on lähtenyt oma innostukseni keittiöpuuhiin ja toivon että innostus siirtyy myös omille lapsille. Mammalandian kuukausittainen postaus pisti pohtimaan lasten ottamista mukaan keittiöpuuhiin.

Meillä tytöt ovat pienestä pitäen olleet mukana ruoanlaitossa. Leivotaan ja laitetaan ruokaa pääasiassa tyttöjen ollessa hereillä, joten luonnollisesti he ovat saaneet/joutuneet seuraamaan mukana. Vielä tytöt eivät ole päässeet aktiivisesti mukaan, mutta kiinnostusta heillä on. Olen pikkuhiljaa alkanut suunnitella sitä, että antaisin heidän osallistua myös itse leipomisprosessiin - sekoittamalla taikinaa tai muovailemalla keksejä. 

Viime viikolla tuli leivottua äärimmäisen herkullisia ja meheviä banaanimuffineja, joissa oli lisäksi tummaa suklaata. Näiden leipomiseen olisi helppoa ottaa lapsi mukaan, kirjoittelen ohjeeseen vinkit lapselle. 



Suklaiset banaanimuffinit
12 kpl

2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g sulatettua voita
2 kypsää banaania
2 dl maustamatonta jogurttia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
100 g tummaa suklaata

Riko kananmunat kulhoon, mittaa joukkoon vaniljasokeri ja sokeri - anna lapselle puukauha, jotta hän voi sekoittaa seoksen. Sulata voi ja anna lapsen muussata banaanit haarukalla kulhossa. Sekoita keskenään jogurtti, muussatut banaanit sekä sulatettu voi. Mittaa kuivat aineet kulhoon - voit mitata jauhot desimittaan ja antaa lapsen kaataa ne kulhoon. Rouhi tumma suklaa paloiksi odottamaan. 

Sekoita kuivia aineita sekä banaani-jogurtti-voiseosta vuorotellen kananmuna-sokeriseokseen. Voit antaa lapsen sekoittaa ja itse kaataa joukkoon aineksia pienissä erissä. Sekoita lopuksi joukkoon suklaapalat. 

Annostele taikina isoihin muffinivuokiin. Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia.  


2 kommenttia

  1. No niin tekin uskaltauduitte leipomaan 😊 sulla onkin siellä heti sitten kahdet käsiparit "auttamassa" 😂. Meillä nykyisin pieni haluaa aina kaataa desimitan sisällön kattilaan/kulhoon. Aamupuuroakaan en voi enää tehdä ilman pienen apua 😀. Kiitti reseptivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me vieläkään uskaltauduttu :D Tytöt sai seurata sivusta.. Mutta joku päivä vielä!

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.