Meillä luetaan paljon

Meillä lukeminen on osa arkipäivää. Tytöt rakastavat kirjoja ja kiipeävät syliin tai käpertyvät kainaloon lukemaan. Tällä hetkellä neitokaiset ottavat samalla äitiaikaa ja itsenäinen lukeminen on jäänyt vähemmälle - minua se ei suuremmin haittaa, sillä mielelläni heille luen. Ajoittain tytöt vievät kirjoja myös isämiehelle luettavaksi ja sitten he yhdessä tavaavat suomenkielisiä opuksia bongaillen koiria ja muita tuttuja juttuja. Isämiehen äidinkieli mandinka ei varsinaisesti ole kirjoitettu kieli, joten yhtään tuolla kielellä kirjoitettua kirjaa en ole etsinnöistä huolimatta löytänyt. Joitain englanninkielisiä opuksia meiltä löytyy, mutta en vielä tässä vaiheessa halua liiemmin tuoda tytöille arkeen kolmatta kieltä. 

Tämän hetken suosikkikirjoja ovat ehdottomasti luukkukirjat ja sellaiset kirjat, missä on jotain kosketeltavaa - esimerkiksi eläinten erilaisia turkkeja. Myös joululahjaksi saatu eläinkirja on mieluinen ja sitä tutkitaan hartaudella. Pikkuhiljaa tyttöjen keskittyminen satuihin on myös parantunut - jaksavat kuunnella itse tarinaakin, eivätkä vain katsella kuvia. Arjen iltarutiineihin kuuluu nykyään myös iltasatu, mitä tytöt osaavat jo vaatia. Erityisesti niinä iltoina, kun itse olen lähdössä yövuoroon, on iltasatu minullekin tärkeä hetki. 

Itse myös rakastan kirjoja ja ostelenkin niitä neideille aika hövelisti. Nykyään usealla aakkosasemalla on myös kirjakauppa ja melkein joka reissulla tulee ostettua uusia kirjoja. Kirjoja en osaa ostaa nettikaupoista (muuta kuin satunnaisia täsmäostoja), vaan kirjaa pitää päästä hipelöimään ja selailemaan ennen ostopäätöstä. Kirjat, erityisesti lastenkirjat, ovat minulle myös visuaalinen ja esteettinen juttu, eivät pelkästään sanoja paperilla. 

 Omasta lapsuudestani on paljon hyviä muistoja kirjastossa vietetystä ajasta. Koulussa käyttiin uimareissuilla aina myös kirjastossa ja siellä yhdessä luettiin kirjoja sellaisen ison madon päällä. Ala-asteen ensimmäisillä luokilla olennainen osa kotimatkaa oli pistäytyminen kirjastossa ja kotiin kannettiin paljon kirjoja.  Odotankin jo kesää ja sitä, että päästään tyttöjen kanssa tutustumaan kirjastojen maailmaan - onko Helsingissä jotain erikoisen kivaa kirjastoa lapsille? 



Jos lapselle luetaan säännöllisesti ääneen...

...hän on itsevarmempi ja reilumpi kaveri muille.

...hänen sanavarastonsa moninkertaistuu.

...hän pärjää paremmin koulussa.

...hänen lähtökohtansa elämään paranevat.

...perheessä myös keskustellaan enemmän.

...hänestä kasvaa aktiivisempi ja kunnianhimoisempi aikuinen.

(lähde: Lue lapselle)


Kirjavinkkejä kaivattaisiin kovasti! 

Mitä siis ovat teidän suosikkikirjat? Luetaanko teillä paljon?

psst. hyvä artikkeli ääneen lukemisen tärkeydestä täällä!

--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

2 kommenttia

  1. Meillä suosikkeja on Kikattavat kakkiaiset sekä Pipsa Possun ja Pekka Töpöhännän luukkukirjat :) Postaus teidän suosikeista olisi kiva, voisi saada vinkkejä omankin lapsen kirjahyllyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Pekka Töpöhäntä oli unohtunut kokonaan, kiitos muistutuksesta! :) Ja täytyypä suunnitella postausta meidän suosikeista, se voisi olla kiva :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.