2 -vuotis juhlat

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Meillä on tänään juhlittu huomenna kaksi vuotta täyttäviä. Ihanaa on aina järjestää ja juhlia, mutta ihanaa on myös kun juhlat ovat ohi. Talo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja leikkivistä lapsista. Syötiin vatsat täyteen herkkuja ja ihasteltiin paketeista paljastuvia ihanuuksia. 

Onni on ystävät ja ihanat kaksivuotiaat ❤












Tarjoilut oli kunnossa ja pöydästä löytyi tällä kertaa:

Sämpylät

Mansikkakakku
Banaanidonitsit
Wilhelmina -keksit
Kaura-rusinakeksit

sekä

Pop corn
Muumikarkkeja ja -keksejä
Nom nom hedelmänamuja
Vesimelonia ja viinirypäleitä

Lisäksi oli vielä isämiehen tekemää lihapataa sekä erään gambialaisen ystävän tuomaa benechiniä. Ei ruoka päässyt loppumaan kesken ja viimeisille vieraille sai koottua dogibagit mukaan.

Mitään teemaa meillä ei lopulta ollut - sen aika lienee vielä myöhemmin. Koristelujen virkaa lähinnä hoitivat kukat sekä ristiäisistä jääneet honeycombsit. Seinille keräsin valokuvakollaasit meidän vuodesta ja kuvat saavat isämiehen toiveesta jäädä toistaiseksi seinälle. 

Huomenna lisää meidän kaksivuotiaista, nyt nostan jalat ylös ja juoruilen vähän ystävän kanssa - ehkä syön vähän lisää juustokakkua.

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

6 kommenttia:

  1. Mistä tuo ihana pöytäliina on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tiiätkö ihan vaan kangas, minkä oon Gambiasta joskus tuonut :) Kaapeista löytyy kaikenlaisia kankaita, niin täytyy hyödyntää :D

      Poista
    2. Mä vähän pelkäsinkin, että se on jostain kaukomailta tuotua kun oli noin ihanan värikästä! :D

      Poista
    3. Ikävä tuottaa pettymys :D Sitä on kyllä itseasiassa kaksi palaa, voin katsoa että minkä kokoinen tuo toinen on jos haluaisit sen? :)

      Poista
  2. Voi mitkä ihanat juhlat ja tarjoilut! Tällä kans täyttä häkää suunnitellaan ensimmäisiä syntymäpäiviä ja niiden tarjoiluja. Kun haluaisin tehdä mahdollisimman paljon sellaista mitä sankarikin voisi syödä. Olin ajatellut tehdä ainakin couscous-salaattia ja jotain muutakin salaattia sekä leipää ja nyt kun ne näyttävät niin herkuilta tässä pöydässä niin varmistui vaan tunne että niitä ainakin teen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Couscous salaatti toimii kyllä loistavasti juhlapöydässä, kun se täyttää sopivasti. Ja tuore leipä oli kyllä hitti, aamulla nuo sämpylätkin valmistuivat nopsaa.

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan