Kesäinen retki Naantaliin

torstai 6. heinäkuuta 2017

Keväällä kun isämies sai kesäksi töitä minä päätin, että me ei tyttöjen kanssa kuitenkaan homehduta kotona vaan otetaan kaikki irti meidän kesän lomasta. Lomaseuraksi päätettiin aktivoida tyttöjen kummeja ja nyt oli vuorossa ensimmäinen kummireissu. Tyttöjen kummitädeiksi on valikoitunut minun ihania ystäviäni ja heidän kanssaan onkin ilo reissailla ympäri Suomen. 

Eilen otettiin neiti B:n toisen kummitädin kanssa nokka kohti Naantalia. Ajeltiin rauhassa kohteeseen ja jalkauduttiin ensin Naantalin vanhaan kaupunkiin. Seikkailtiin ja fiilisteltiin, vaikka fiilistä hieman laski melkoisen hyisenä puhaltava tuuli. Lounaalle päädyttiin Hasta la Pasta nimiseen pieneen ravintolaan ja voin kyllä suositella - me aikuiset syötiin herkullista herkkusieni-tryffelipastaa ja lapset vähän perinteisemmin lihapullapastaa. Oltiin varattu majoitus Naantali Spasta ja lähdettiinkin aika pian lounaan jälkeen spata kohti. 

Majoittautumisen jälkeen suunnattiinkin tottakai uimahommiin. Tytöt innostuivat Kyproksen lomalla uimisesta ja olivat nytkin kovasti innoissaan. Spa alue ei ollut kummoinen eikä kovin suuri - miinuksena myös se, että lapsille ei ollut laisinkaan matalampaa allasta. Me kuitenkin ihan nautittiin pienestä pulikoinnista ja tytöt varsinkin riemuitsivat. Itse olisin voinut lillua 36 asteisessa poreammeessa pitkäänkin, joskin se alkoi pidemmän päälle ramaisemaan aika tehokkaasti. Harmiksi meidän uimisen jälkeinen saunominen jäi hyvin lyhyeksi kun saunaan tuli vanhempi rouva, joka alkoi lappaa kiukaalle vettä ihan urakalla - tytöillehän se kävi pian liian kuumaksi ja jouduttiin poistumaan.

Uimisen jälkeen tytötkin nukahtivat nopeasti ja me nautittiin ystäväni kanssa juoruilusta pitsan äärellä - uni maistui kyllä itsellekin hyvin reissupäivän jälkeen. 







Tänään suunnattiin aamupalan jälkeen kohti Muumiparkkia ja siitä bussilla Muumimaailmaan. Tätä oli odotettu ja tästä oli puhuttu pitkään. Me aikuiset oltiin vähintään yhtä innoissaan kuin lapset ja muisteltiin omia lapsuuden reissuja Muumimaailmaan.

Muumimaailma ei kyllä pettänyt odotuksia. Sisäänpääsy (28 e yli 2 vuotiailta) tuntui minusta aika kovalta hinnalta, mutta pakko todeta, että paljon sillä saakin. Muumimaailmassa voisi helposti viettää vähän isompien lasten kanssa koko päivän, koska siellä on niin paljon kaikenlaista. Me seikkailtiin tottakai Muumitalossa ja ihmeteltiin sen huoneita. Tytöt kokkailivat pitkän tovin kurpitsatalossa ja seikkailtiin Satupolun läpi Yksinäisille vuorille. Käytiin jutustelemassa Hosulin ja Sosulin kanssa sekä leikittiin hiekkalaatikolla. Tutustuttiin uimamajaan sekä laivaan. Tytöt suorittivat drontti-agility diplomit ja tutustuttiin Tiuhtiin ja Viuhtiin. Välillä olisi voinut lepäille lepolehdossa tarinoita keksien, jos olisi malttanut. Päivä päätettiin tottakai teatteriesitykseen popcornin kera.

Neiti A innostui halailemaan Muumeja, mutta neiti B:tä vielä jännitti vähän liikaa. Tulevina vuosina parasta tulee varmaan olemaankin tuo Muumien halailu! Pohdin itse, että kuinka voimaannuttava työ olisikaan olla päivät halailtavana - varmasti raskastakin, mutta voi kuinka ihanaa. Koko Muumikokemus haleineen ja Muumilaaksoineen ja kaikkineen oli aika täydellinen. Muumimaailma kokonaisuudessaan on ihana paikka - siisti, kaunis ja ajatuksella rakennettu.
















Pois lähtiessä kysyin väsyneinä rattaissa istuvilta neideiltä, että tullaanko ensi vuonna uudestaan? Hyvin yksimielinen 'joo!' kuului rattaista. Kuulemma iskä otetaan ensi vuonna myös mukaan ja sehän kuulostaa mainiolta suunnitelmalta. 

Kuuluuko Muumimaailma teidän kesän reissukohteisiin? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa


Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan