Tämän hetken onnet

Kun sattuu tarpeeksi pahaa, niin menen jotenkin sellaiseen välitilaan - tilaan, jossa oma elämä jatkuu normaalisti, mutta samalla sitä on ajatuksissaan ihan jossain muualla ja elää jotain ihan muuta todellisuutta. Varmistelin torstaina Barcelonan tapahtumien ja eilen Turun tapahtumien jälkeen tuttujen hyvinvointia ja olin aina onnellinen kun sain vastauksen, että kaikki on hyvin. Samalla havahduin siihen, että kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita - monen elämä katkesi jälleen liian varhain ja täysin turhaan, moni tavoitteli rakkaitaan saamatta vastausta. 

Tämän kaiken pahan ja kamalan keskellä oma elämä kuitenkin jatkaa kulkuaan - meillä arjessa ei pyöri terrori-iskut vaan pottailun opettelu ja uhma. Me saadaan tänäänkin käydä nukkumaan yhdessä perheenä ja ollaan onnellisesti turvassa. Tekisi mieli halata kaikki rakkaita normaalia enemmän ja tekisi mieli halailla vähän tuntemattomiakin - vaan rakastamalla voidaan voittaa pahuus. Tekee myös entistä enemmän mieli keskittyä niihin arjen ja elämän onnellisiin asioihin, niitä vaalimalla selviää maailmalta kuuluvista uutisista.


Minä olen onnellinen tänään..

.. uusista ystävistä. Olen tavannut kesän aikana muutamia uusia tyyppejä ja olen heistä hurjan onnellinen - on ihanaa kun elämään tulee uusia samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa arkea. 

.. lähestyvästä töihinpaluusta. Arki muuttuu taas syyskuussa kun palaan töihin ja vaikka siitä varmasti tulee monella tapaa raskasta, niin silti odotan sitä jo kovasti. Odotan myös tyttöjen paluuta päiväkotiin ja sitä, että he saavat luoda uusia ystävyyssuhteita ja vähän irtaantua äidistä.

.. onnistumisista pottailun saralla. Tytöt eivät ole vielä lähelläkään vaipattomuutta, mutta on mainiota, miten siskokset kannustavat toisiaan ja riemuitsevat omasta sekä toisen onnistumisista.

.. tyttöjen keskinäisistä leikeistä. Sydän pakahtuu rakkaudesta kun he touhuavat keskenään ja kehittelevät mitä moninaisimpia leikkejä yhdessä. 

.. syksyn saapumisesta, kun ilmassa on kuulautta ja raikkautta kesän jälkeen. Ilmassa tuoksuu jo syksy ja kaikki syksyn herkut ovat ilmestyneet torikojuihin - paitsi kurpitsa, sitä edelleen odotellaan.

.. isämiehen työharjoittelusta ja siitä, että hän niin kovin työstä nauttii. Joka päivä hän kertoo innolla mitä uutta pääsi tekemään ja oppimaan. 

.. omasta itsekuristani, olen nimittäin huomenna ollut kokonaisen viikon syömättä sokerisia herkkuja! Jo näin viikon jälkeen huomaan olotilassani sen eron entiseen ja se on ihan huippumotivaattori, vaikka mielitekoja olisikin. 

Voisin jatkaa listaa loputtomiin - onhan elämässä niin paljon onnea tuovia asioita. Näistä olen kuitenkin erityisen onnellinen juuri nyt, ihan vain arjen pienistä suurista asioista. 

Mistä sinä olet erityisen onnellinen juuri nyt?

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

1 kommentti

  1. Nuo tapahtumat pistää kyllä miettimään kaikenlaista. Kuulostaa kyllä ihanalta tyttöjen yhteiset leikit ja pottailut <3
    Onnellinen olen juuri nyt omasta perheestä, rennosta viikonlopusta, syksystä sisältäen myös alkavat harrastukset ja vauvan tulonkin :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.