Ajattelin vihdoin tarttua aiheeseen, mikä on roikkunut ajatuksissa ja luonnoksissa aina viime keväästä asti - nimittäin meidän tyttöjen puheen kehitys.
Meillähän on kotona vallalla oikeastaan kolme kieltä. Itse puhun luonnollisesti suomea kun taas isämies puhuu mandinkaa ystävien sekä sukulaistensa kanssa. Keskenämme puhumme pääasiassa englantia, vaikkakin nykyään se on enemmän sellaista suomi-englanti -sekakieltä. Tytöille puhutaan suomea ja mandinkaa. Englantia he tottakai kuulevat, mutta selkeästi heille suunnattu puhe on aina suomea tai mandinkaa.
Suomenkieli tytöillä on selkeästi vahvempi. Ensisijaisesti heidän puheensa on suomea, vaikka aina ajoittain seassa on myös mandinkaa. Tietyt asiat tulevat usein mandinkana - esimerkiksi pitkään he pyysivät vettä mandinkaksi ja kylpyyn mennessä he huikkasivat [kuo]. Hauskasti tätä nykyä he myös mieluummin laskevat yhdestä kymmeneen mandinkaksi kuin suomeksi, vaikka molemmilla kielillä se sujuu. Viime aikoina ihan yllättäin he ovat myös alkaneet välillä kiittämään englanniksi ja usein huikkaavat lähtiessään [bye bye].
Suomeksi puheen kehitys on ollut syksyn aikana hurjaa. Keväällä sanoja alkoi tulla enemmän ja enemmän, mutta kesän ja alkusyksyn aikana on siirrytty sanoista lauseisiin. Tällä hetkellä tulee jo useamman sanan lauseita ja välillä jopa hauskasti ihan oikeassa aikamuodossa. Itse saa olla sanoissaan tarkkana, sillä kaikki toistetaan - jokusen kerran on hymyilyttänyt kun äidin kiroamiset ovat siirtyneet lasten suuhun *hups*.
On kiva, kun tyttöjen kanssa voi jo ihan keskustellakin. Päiväkotipäivän jälkeen aina kyselen kuulumisia ja on ihana, miten he osaavat kertoa, mitä päivän aikana on tapahtunut. Metsäretket ja kivat leikit kaverien kanssa jäävät mieleen ja niistä kerrotaan kotona tarinoita - välillä pitää vähän varmistella, että mitä joku asia mahtaa tarkoittaa, mutta aika hyvin heidän juttujaan jo ymmärtää.
Mandinkaa tytöt ymmärtävät ihan yhtä hyvin kuin suomeakin. Arjessa kieltä ylläpitää vain isämies, mutta onneksi säännöllisesti kylässä käy myös muita mandinkaa puhuvia ja myös mummon ja muiden sukulaisten kanssa jutellessa kieli harjaantuu. Toivon, että vielä ennen tyttöjen kouluikää ehdittäisiin asua pidempi pätkä Gambiassa, jotta he omaksuisivat myös mandinkan kielen mahdollisimman hyvin.
Mandinkan kielen ylläpitämisestä tekee hankalan myös se, että kyseinen kielihän on puhtaasti heimokieli. Se on ainoastaan puhuttu kieli ja ainakin oman kokemukseni mukaan siinä on melkoisen montaa murretta ja muunnelmaa. Hankaluus tämä on esimerkiksi siksi, että mandinkan kielisiä kirjoja ei ole olemassa - isämies lukee kyllä suomenkielisiä kirjoja tytöille mandinkaksi, mutta eihän se ihan sama asia ole. Omaa kielen opetteluani tämä on myös haitannut, minusta kun olisi kamalan kiva, että olisi sääntöjä mitä opetella ja rakentaa kieliopillisesti se kielen pohja.
Tyttöjen keskinäinen puhekin on yhä enenevissä määrin myös muiden ymmärrettävissä. Kesällä heillä oli todella voimakas yhteinen kieli, mitä muut eivät ymmärtäneet, mutta se alkaa vähän väistyä normaalin puheenkehityksen tieltä. Toki he edelleen ymmärtävät toisiaan parhaiten ja välillä leikin tiimellyksessä ei itselläni ole aavistustakaan, mitä he toisilleen selittävät.
Miten teidän taaperoiden puheen kehitys on edennyt?
Onko muilla kaksosilla ollut omaa kieltä ja kuinka pitkään?
Mandinka näytteeksi yksi ikisuosikeistani;
ps. Tiesitkö, että J. Karjalaisen Missä se Väinö on? -biisissä lauletaan välillä mandinkaa?
--
Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa
Ei kommentteja
Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.